Lahjasatoa

Jouluaatto on ohi, ja niin on uusivuosikin. Välipäivinä ehdin luistella, käydä Kuopiossa hyljemiehen vanhempien luona, nähdä Avatarin ja sairastella. Uuden vuoden aatto vietettiinkin sitten jonkinlaisen vatsataudin merkeissä, eli aika hiljaista oli. Nyt kun sairastelu on vihdoin loppunut, onkin aika esitellä tämän vuoden joululahjat.

Perheenjäsenet pysyttelivät listalle melko uskollisina, ja lahjaksi sain hyödyllisiä, jo pitkään toivomiani tavaroita. Kyllästyneenä ikuiseen navigaattorilainailuuni, isäni päätti antaa minulle oman (niitä pidempiä ajomatkoja varten). Kunpa joku vielä keksisi laitten, joka reaaliajassa ilmoittaisi mistä löytyy vapaita parkkipaikkoja! Poikaystävältä sain Pratchettin uusimman kirjan, ja Youth vs. Futuren hopeisen höyhenkorun, jotka kylläkin löytyivät vasta pienoisen aarre-etsinnän jälkeen.

Äidiltä sain vielä U2 kokoelmalevyn sekä antiikkikaupasta bongatut lasiset Tapio Wirkkalan kynttilänjalat.

Välipäivinä kävimme hyljemiehen kanssa hankkimassa itsellemme yhteisen lahjan, jota oltiin pitkään harkittu: Wiin. Loppuaika onkin kulunut rattoisasti tennistä ja Super Mariota pelaillen.

Nyt rentoutumaan

Ulkona on -10 astetta, mutta eipä ole valittamista. Harmaan ja masentavan marraskuun jälkeen kylmän pistelevä pakkanen ja lumi piristää ihanasti. Toinen asia, joka tuo valoa joulukuuhun on tänä vuonna poikaystävän kanssa hankkimani joulukuusi, joka muovisuudestaan huolimatta auttaa joulutunnelman luomisessa. Innostuimme ehkä turhan paljon paperisten koristeiden tekemisestä, jonka seurauksena asuntomme oli parin viikon ajan täynnä kaikenlaisia origamilaatikoita ja joulupukkeja.

Lahjat on hankittu ja pakattu, piparkakut on leivottu, ja ulkona loistaa valkoinen hanki. Tämän paremmaksi ei voi mennä.

Hyvää joulua!

Joululahjatoiveita

Joulu lähestyy, ja suurin osa lahjoista on nyt hankittu. Erinäisiltä perheenjäseniltä ja ystäviltä on viime aikoina tullut sen verran kyselyjä joululahjatoiveideni suhteen, että päätin koota listan. Tänä vuonna oli erityisen vaikeaa keksiä mitään toivomista, kun tuntuu kerrankin että kotoa löytyy jo kaikki. Onnistuin kuitenkin kokoamaan listalle tiettyjä asioita, joita olen viime aikoina kaivannut.

• Cliniquen Anti-blemish Solutions cleaning foam
• Elizabeth Ardenin Green Tea -hajuvesi
• vaalenasininen, vihreä tai valkoinen mariskooli, pienintä kokoa
• villasukat (kulutin edelliset loppuun Japanissa)
• Hopeinen Youth vs. Future höyhenkoru (korvakorutkin kelpaavat)

Olemme toisen puoliskon kanssa viime aikoina innostuneet lautapeleistä, joten Pictionary (joka kai tunnetaan nykyään nimellä Piirrä ja Arvaa) olisi myöskin oiva lahja.

Toivomuslistalla

Kun keväällä annettiin pientä esimakua Whyredin yhteistyöstä korusuunnittelija Maria Nilsdotterin kanssa olin jo lievästi kiinnostunut lopputuloksesta, mutta nyt olen jo aivan haltioissani. Kun muut ihastelevat italialaisia Nomination-rannekkeita, minä unelmoin ruotsalaisesta designista. Ylläolevasta rannekorust löytyy kaikki, mitä olen rannekorussa etsinyt: se on samanaikaisesti vanhanaikainen ja moderni, söpö, mutta silti jotenkin rouheva. Yes, please!

Alla toinen Whyredin korukokoelman helmi, joka erityisesti iskee. Hinta menee jo yläkanttiin, mutta ehkäpä jotain tällaista uskaltaisi toivoa joululahjaksi?

Syysunelmointia

Lääkärintarkastuksen yhteydessä päätin vähän hemotella itseäni, joten päädyin shoppailemaan ja syömään sushia lounaaksi. Kado-sushin californiarullia ei voita mikään.


Jostain ihmeen syystä kaikki tämän päivän ostokseni ojennettiin minulle paperikasseissa, mikä sai minut nostalgiselle tuulelle. Paperikasseissa on jotain erityistä, yksinkertaisin ruskea pussikin kumpuaa tiettyä vanhan ajan tunnelmaa, ja karkean paperin tuoksu saa mielikuvitukseni laukkaamaan. Paperisine kasseineni teeskentelin siis tänään hetkeksi, että elin sellaisessa pienessä amerikkalaiskaupungissa, jossa ostokset aina tungetaan ruskeisiin kahvattomiin paperipusseihin, ja jossa vallitsee aina raikas syysilma. Minun maailmassani paperpussi = Dosee's market = Gilmore Girls = onni.






Unelmalaukku saapui viime perjantaina postissa, ja on ollut siitä asti ahkerassa käytössä. Laukku on vielä vähän turhan jäykkä, mutta se varmaan pehmenee ajan myötä. Kehuja se on ainakin kerännyt viikon aikana, joten ei tainnut olla aivan turha ostos.

Konjakinvärinen unelma

Voi, olisipa minulla jokaisen naisen unelma – eli walk-in closet. Aikaisemmin viikolla kaksi Japanista lähettämääni vaatepakettia saapui, ja vaikka olin jo tehnyt vaatekaappiin tilaa ei se vain riittänyt. Tuloksena vielä pari kassillista vaatteita, jota olisi tarkoitus jossain vaiheessa viedä kirpputorille.

Blogissa on taas kerran ollut hiljaista, lähinnä koska yliopisto on jälleen kerran alkanut ja kursseja sekä tehtävää riittää. Motivaatiota taas ei. Nytkin pitäisi istua Human Resource Management-tehtävän parissa, mutta sen sijaan tilasin itselleni netistä uuden laukun. Kyseessä on kuitenkin koulukäyttöön menevä laukku, joten ehkä tämä olisi kuitenkin jossain määrin hyväksyttävää toimintaa?


Olen parin viimeisen kuukauden ajan etsinyt itselleni vintagesalkkua, johon mahtuisi kansio ja kannettava, mutta joka ei kuitenkaan olisi liian massiivinen. Unelmana olisi Mulberryn Elkginton-salkku, jolla hintaa on kuitenkin huikeat 580 euroa. Ehkä en vain ymmärrä merkkilaukkujen päälle, sillä en ole kunnon nahkalaukustakaan valmis maksamaan 200 euroa enempää. Mielestäni tunnettu brändi ei riitä lisäämään laukun arvoa monen sadan euron edestä, joten vaikka laukkuun olisikin varaa (opisekelijabudjetilla ei tietenkään ole), jättäisin kuitenkin ostamatta . Niinpä täydellisen salkun metsästys on saanut jatkua, tuloksetta.

Eilen vastaan sattui kuitenkin Cambridge Satchel Company:n lähes täydellinen yksilö, johon iskin heti silmäni. Laukkuja löytyy monissa eri väreissä ja kooissa, mutta lyhyen harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin neljtäntoista tuuman klassisen ruskeaan. Laukku täyttää kaikki kriteerini: se on aitoa nahkaa, soljet ovat hopeisia, ja siihen mahtuu A4 kansio sekä kannettava. Ainoa mitä jäin kaipaaman oli kahva, joka olisi kyllä löytynyt suuremmasta koosta. Ai niin, se hinta. Salkusta maksoin vaivaiset 67 euroa + postikulut.



Laukun olisi tarkoitus saapua kolmen arkipäivän sisällä, joten asiasta lisää ensi viikolla.

Terveisiä sohvanurkkauksesta

Jos olette viimeisten viikkojen aikana vilkaisseet blogiani, olette varmaankin myös huomanneet aika suuria muutoksia. Ulkoasua on tehnyt mieli muokata jo jonkin aikaa, ja syksy tuntui oivalta ajankohdalta. Ulkoasun lisäksi on blogin nimikin saanut muuttua, "Seikkailuja nousevan auringon maassa" kun ei ole enää erityisen ajankohtainen kuvaus kirjoituksistani.

"Sanoista tekoihin" on jo alunperin löytynyt blogin url-osoitteesta, ja kyseisten sanojen valinnan takana oli aluksi ajatus siitä, että pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaa (eli Japaniin lähtöä). Nykyään titteli on lähinnä itseironinen, kuulun nimittäin varmaankin planeetan laiskimpien ihmisten joukkoon. Teen suuria suunnitelmia ja rakennan päässäni pilvilinnoja, mutta olen liian laiska ryhtyäkseni suunnitelmia toteuttamaan. Esimerkkinä voi toimia vielä hankkimattomat seinähyllyt, jotka oli määrä asentaa kämppääni kun siihen muutin noin kolme vuotta sitten. Rakennukseni ovikoodin selvittämiseen meni minulta myös kolme kuukautta.

Tulen aina olemaan mukavuutta rakastava sohvaperuna, joka mielummin viettäisi rauhallista koti-iltaa kuin juhlisi pikkutunneille asti baarissa. Olen myös ikuinen nörtti, ja voin ylpeästi myöntää, että uusin lisäys Monkey Island-seikkailupelisarjaan innostaa enemmän kuin mitkään juhlat. En siis elä hohdokasta samppanjanhuuruista elämää, vaan olen aivan normaali englannin opiskelija, joka käyttää liian suuren osan pienistä ansioistaan matkusteluun ja vaatteisiin, ja jonka eteinen on huiveista ja kengistä koostuva viidakko. Jos tälläinen kiinnostaa, niin astukaa vapaasti maailmaani.

Ostoksia ja uutuuksia

Olen täysin unohtanut esitellä viimeisimmät hankintani, jotka kulkevat mukana joka paikkaan.

Ensimmäisenä vuorossa on viimeinen Japanissa tehty ostokseni, punaruskea nahkalompakko. Olin etsinyt sopivaa lompakkoa koko vaihtovuoteni ajan, ja täydellinen yksilö tulikin vastaan sopivasti viimeisenä päivänä. Tämä lompakko kuuluukin nykyään lempitavaroihini, ja täyttää tyylini peruskriteerit: rento, mutta ryhdikäs.


Ehkä mahtavinta lompakossa on, että olen vaihteeksi löytänyt yksilön, jossa on tilaa kaikille korteilleni. Niitä on nimittäin paljon.

Toinen uusi hankinta on Suomesta, vaikka päätöksen teinkin jo Japanissa. Totuin elektronisten härvelien luvatussa maassa käteviin puhelimiin, joilla pystyi lähettämään pitkiä sähköposteja ja käymään maksutta netissä. Japanilainen näppäimistökin oli valttia kommunikoidessa paikallisten ystävien kanssa. Suomeen palatessani neljän vuoden takainen entinen matkapuhelimeni veti jo viimeisiä henkäyksiään, eikä suostunut enää kunnolla latautumaan. Oli siis oiva aika hankkia uusi puhelin.

Kotona minua odottikin vanhempien tasolta ihana yllätys: jo kauan himoitsemani valkoinen iPhone.


Mieluisimpia ominaisuuksia puhelimessa on hankkimani kanjikertausohjelman ja OED:n lisäksi kalenteri, joka synkronoi tietokoneeni kalenterin kanssa. Kosketusnäyttö toimii hienosti, ja saan kirjoitettua viestejä nopeammin kuin aikaisemmilla puhelimillani. Olen toisin sanoin täysin huumassa uuteen puhelimeeni.

Tuhansien järvien maassa

やっと帰った！

Jos viime viikkojen blogihiljaisuus on ihmettänyt, on se johtunut lähinnä siitä, että olen ollut muuttoprosessissa. Lukemattomien esseiden valmistuttua ja viimeistenkin japanintenttien ollessa ohi oli enää pari päivää aikaa pakata Japanin elämäni matkalaukkuun, johon sai ahdata vain 20 kiloa (loppupainoksi tuli 24,5 kg, mutta enpä joutunut edes maksamaan ylipainosta). Viimeiset kolme päivää Japanissa yövyin masentavan tyhjässä – mutta harvinaisen siistissä – kämpässä, ja elin matkalaukusta käsin. Viimeisiin päiviin mahtui myös ikimuistoisia kokemuksia, kuten all-night karaoke-ilta sekä japanilaisten ystävien Umedan Beer Gardenissa järjestämät jäähyväisjuhlat.

Aikaisin eräänä maanantaiaamuna jätin Japanin taakseni, ja suuntasin takaisin Suomeen. Ensimmäinen viikkoni Suomessa sujui rauhallisissa merkeissä, perheen, ystävien ja poikaystävän parissa. Ehdin käydä myös mökillä ja polttaa selkäpuoleni niin pahasti, että ensimmäinen viikonloppuni sujui aika kivuliaissa merkeissä (joskin ihanassa seurassa). Ensimmäinen työviikko on jo takana, ja töissä aionkin kitkutella kunnes yliopisto taas alkaa.

Vaikka olenkin jo Japanista palannut, on Japani-teemaisia kirjoituksia suunnitteilla vielä jonkin verran, joten ei kannata aivan vielä lopettaa lukemista. Minulla on aikomuksena jatkaa blogin kirjoittamista Suomessakin, mutta aiheet saattavat tästedes vähän vaihdella aikaisemmasta kaavasta.

Juhlista, festivaaleista ja yukatoista

Lauantaina australialaiset vaihto-oppilaat järjestivät meille lähteville opiskelijoille poikien asuntolassa läksiäisjuhlat. Tapahtuma sujui mukavissa merkeissä tervetuliaismaljoja juoden ja beer pongia pelaten, ja loppua myöten tunnelma oli aika korkealla. Beer pongin mestaruusottelun aikana osa meistä hakeutui pieneen sivuhuoneeseen, jossa puimme päällemme yukatat illan seuraavaa ohjelmanumeroa varten. Olin harjoitellut yukatan pukemista jonkin verran kotona, etten nolaisi itseäni japanilaisten edessä. Tosipaikan tullen pärjäsin oikein hyvin, ja olin jopa valmis reilusti muita ennen. Huvittavinta oli, että paikalla olleet japanilaiset tytöt eivät muistaneet obin sitomistapaa, joten loppujen lopuksi me vaihto-opiskelijat päädyimme opettamaan heille miten yukata (ja obi) kuuluu pukea. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin youtubelle, josta me olimme pukemistavan alun perin opetelleet.

Juhlien jälkeen jatkoimme porukalla matkaa Tenjin-matsuriin, eli Osakan suurimpaan kesäfestivaaliin. Matka sujui hitaasti, sillä yukata on alhaalta sen verran kapea, että on pakko edetä pienin askelin, lähinnä sipsuttaen. Kuumassa ilmassa yukata ei ehkä ollut ihanteellisin vaatevalinta, mutta olin kuitenkin hyvin tyytyväinen että pääsin käyttämään sitä edes kerran.

Paikalle saavuttuamme festivaali oli jo täydessä käynnissä, ja ilotulituksia ammuttiin aivan tuhottomasti. Osakalaiset taisivat hieman ihmetellä sekalaista (ja äänekästä) ryhmäämme, mutta se ei meitä haitannut.

Ilotulitusten loputtua festivaaliveneet alkoivat kulkemaan Okawajoen varrella, ja siinä vasta oli upea näky. Veneissä olevat lyhdyt valaisivat jokea kauniilla tavalla, ja veneistä leviävä perinteinen musiikki kohotti tunnelmaa entisestään. Ilta sai täydellisen lopun pienellä illallisella hyvin ilmastoidussa ravintolassa, jossa pääsimme hetkeksi kuumuutta ja kosteutta pakenemaan.

Oi kotimaa

Suomeen palattuani aion:

- syödä gelatoa jokirannalla
- käydä syömässä Kertussa, Cantina Aztecassa ja Bossassa (ja Milanissa, sillä kebabhimo varmaankin iskee jossain vaiheessa)
- grillata ja saunoa mökillä
- käydä Tukholmassa shoppailemassa (Monki, Weekday ja Barkarby: here I come!)
- sisustaa kämppää (mikä tarkoittaa että luvassa on myös suursiivous)
- viedä kaikki kaapissa lojuvat käyttämättömät vaatteet kirpparille

Hyljemies Japanissa, osa 3: Kioto

Matkaillessamme hyljemiehen kanssa päädyimme kahtena peräkkäisenä päivänä Kiotoon. Teollisuuskaupunkina Osaka ei tainnut oikein vastata hyljemiehen kuvaa "aidosta" Japanista, Kioto taas oli askeleen lähempänä tätä kuvaa. Ensimmäisenä vuorossa oli Kinkakuji, kultainen paviljonki, joka ennen toimi keisarin teehuoneena. Tämä taisi olla neljäs visiittini Kinkakujiin, joten enää en taida olla menossa takaisin. Rakennus on kuitenkin näkemisen arvoinen, etenkin kauniilla säällä, jolloin paviljonki heijastuu lammesta sinisen taivaan ympäröimänä. Meitä ei aurinko ikävä kyllä suosinut.

Seuraavaksi hakeuduimme Gionissa sijaitsevaan Yasakan pyhättöön, jossa pääsimme todistamaan perinteistä japanilaista hääseremoniaa. Yasakan pyhätöltä lähdimme etsimään Filosofin polkua ilman karttaa – jostain syystä ei oikein onnistanut.

Sattumalta ohitimme kuitenkin Ryozen Kannonin, eli sotamuistomerkin joka toimii myös temppelinä. Poikettuamme temppelin sisäpihalla jatkoimme tyytyväisinä matkaa Kyoton pikkukaduilla, jossa vastaan tuli kolme maikoa (geishaoppilaita). Kiotossa, varsinkin Gionin alueella kävellessä, on vaikeaa olla törmäämättä maikoihin. Yleensä he hymyilevät ystävällisesti ja suostuvat valokuvattaviksi jos kohteliaasti kysyy, mutta jos he ovat matkalla asiakasta tapaamaan on heitä ei saa missään nimessä viivästyttää. Ei tarkoittaa siis ei, kyse ei ole kainostelusta.

Käveltyämme pitkän tovin onnistuimme vihdoin jyrkän rinteen huipulta löytämään pääkohteemme, eli Kiyomizuderan. Kyseinen temppeli perustettiin jo vuonna 778, joten ikää rakennukselta kyllä löytyy. Päähallilla on suuri veranta, jota kannattavat yhteensä 139 viisitoista metriä korkeaa puupylvästä. Näköala on todella huikea, mutta en ehkä suosittelisi korkeanpaikankammoisille.

Seuraavana päivänä teimme retken Fushimi-Inarin pyhättöön, joka sijaitsee Inari-vuoren juurella. Temppelistä vuorelle johtaa monta polkua, ja polkujen varrelta löytyy useita pienempiä Inari-jumalalle omistettuja pyhättöjä. Fushimi-Inarissa erikoista ovat nimenomaan nämä polut, joita kehystävät tuhannet punaiset toriit (perinteiset japanilaiset portit, jotka yleensä toimivat shintotemppeleiden sisäänkäynteinä). Jos Geishan Muistelmat-elokuva on tuttu, elokuvan päähenkilö juoksentelee lapsena juuri näiden toriien läpi.

Fushimi-Inarissa tunnelma oli hyvin rauhallinen, ja toriikäytävät olivat suunnattoman kauniita. Innostuimmepa sitten kävelemään polkua loppuun asti, mikä kuulostaa mukavammalta kuin mitä se oli. Kävelymatkaa ylös ja takaisin on noin neljä kilometriä, mutta suurin osa polusta koostuu jyrkkää ylämäkeä kulkevista kivirappusista. Jos ei siis monen kilometrin pituinen rappukäytävä innosta, kannattaa matka lopettaa jo toriipolun alkupäähän.

Jos Kiotossa on aikaa käydä vain kolmessa nähtävyydessä, suosittelisin Kinkakujia, Kiyomizuderaa ja Fushimi-Inaria. Jos aikaa jää vielä neljänteen, on ykkösenä listalla Nijo Castle. Sinne emme ikävä kyllä hyljemiehen kanssa ehtineet. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Syksyä ilmassa

Kengät: Vagabond
Kaikki muu: H&M

Eläessä joka päivä yli kolmenkymmenen asteen kuumuudessa on vaikea tajuta, että Suomeen tulee pian syksy. H&M:n syyskuvaston saapuminen on kuitenkin aina varma merkki siitä, että viileämmät kelit tekevät tuloaan. Ajatus raikkaasta syksystä tuntuu yllättävän houkuttavalta, varsinkin kun Japanin kuumuus ja kosteus on noussut jo sietämättömään pisteeseen. Ilman ilmastointia täällä ei edes pystyisi elämään.

H&M:n kuvastossa oli harvinaisen kiva valikoima syysvaatteita, ja tänään tulikin tehtyä pelottavan suuri tilaus. Turussa minua tulee siis odottomaan kivan kokoinen paketti täynnä ihania vaatteita – mikä olisikaan parempi syy palata kotimaahan?

Hyljemies Japanissa, osa 2: Tokio

Vietettyämme pari päivää Osakassa suuntasimme hyljemiehen kanssa luotijunalla Japanin uljaaseen pääkaupunkiin, Tokioon. Ensimmäisenä päivänä kävelimme kylmässä ja tuulisessa Uenon puistossa, ihaillen kirsikankukkien nuppuja. Illemmalla kävimme tutkimassa miesten muotia Shibuyassa, jolloin hyljemies totesi että vaikka japanilaiset vaatekoot ovatkin hänelle sopivia, ei taida tyyli aivan täsmätä.

Seuraavana päivänä raahauduimme aikaisin aamulla Asakusa Kannoniin, suureen budhhalaistemppeliin joka on nykyään aikamoinen turistirysä. Emme olleet täysin vakuuttuneitä paikan mahtavuudesta.

Seuraava nähtävyys oli kuitenkin hauska, ja toi esiin sisäiset lapsemme. Ueno Zoossa ollut panda, LingLing, oli kuollut, mutta muita eläimiä riitti. Erityistä kiinnostusta herätti leikkivät karhukaverukset ja uskonnollinen gorilla.

Samana päivänä hakeuduimmepa vielä Tokyo Toweriin, eli punaiseen eiffelin tornia muistuttavaan näköalatorniin. Näkymä oli huikea, kuten aina. Tokio vaan jatkuu ja jatkuu, eikä korkealtakaan näe milloin kaupuki päättyy.

Viimeinen päivämme Tokiossa sujui shoppailun merkeissä, joskin homma taisi jäädä lähinnä ikkunashoppailuksi. Pienen Harajukussa kiertelyn jälkeen siirryimme Omotesandoon, joka on hiukan kalliimpi ostosalue. Omotesando Hillsin ostoskeskus pelotti hinnoillaan, joten siirryimme tutkiskelemaan pikkukatujen tarjontaa, joka muuten oli paljon kiinnostavampaa. Jos vain jaksaa kierrellä sivukujilla löytää helpost trendikkäitä pikkuputiikkeja, josta voi löytää kivoja, massatarjonnasta eroavia vaatteita ja kenkiä. Alueelta löytyi myös Lonely Planetin suosittelema fuusioravintola nimeltä Fujimamas, joka on äskettäin ikävä kyllä sulkenut ovensa. Tilaamani tempuramaki sisältäen katkarapua, tulista tonnikalaa, kurkkua ja avokadoa oli sellainen makuelämys, että olisin mielelläni käväissyt ravintolassa uudestaan.

Vietimme yhteensä Tokiossa vain kaksi päivää, mutta nähtävää olisi kyllä riittänyt moneksi viikoksi. Seuraavana vuorossa oli kuitenkin perinteitä vaaliva Kioto, jossa ei voi jättä käymättä jos suuntaa Japaniin. Kiotosta lisää matkapäiväkirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa.

Hyljemies Japanissa, osa 1: Osaka

Tässä seuraa hyvin myöhästynyt raportti maaliskuun viimeisestä viikosta, jolloin pääsin nauttimaan maailman ihanimmasta seurasta.

Suomesta palattuani mukaan Japaniin rantautui uskollinen kumppanini hyljemies, joka pääsi asustamaan kanssani neljätoistaneliöisessä kämpässäni. Mahtoi olla kehittävä kokemus. Matkustelimme Kiotossa ja Tokiossa, aina välillä poiketen Osakassa. Matkapäiväkirjan ensimmäinen osa keskittyy siis tukiasemaamme, Osakaan.

Saapumisviikonloppuna kävimme tutkimassa japanilaista ruokakauppaa, yliopiston kampusta ja sitten vielä Osakan akvaariota. Innostuin akvaariossa valokuvaamaan sen verran ahkerasti, että hyljemies taisi vähän tylsistyä.

Akvaariovisiitin jälkeen hakeuduimme Umedaan australialisen vaihtarikaverini Jessin läksiäisiin. Ilta sujui rattoisasti nabea syödessä ja karaokea laulaessa.

Myöhemmin viikolla tutkimme Osakaa hiukan tarkemmin. Poikkesimme Shinsaibashi-sujilla edullisessa kaitensushi-ravintolassa, ja Dotomborissa otimme purikurakuvia. Illalla suuntasimme Tsuruhashiin (Osakan korealaiseen kaupunginosaan) yakinikuravintolaa etsimään, mutta ilman karttaa ei oikein onnistanut. Lopulta päädyimme lempi-izakayaketjuuni, eli Torikizokuun, syömään yakitoria, camemberia ja kaikkea muuta hyvää. Torikizoku on hyljemies-approved.

Yakinikun etsintä jatkui eräänä toisena iltana, jolloin Jess lupautui auttamaan. Päädyimme tyttöjen ja hyljemiehen kanssa savuiseen ravintolaan, jossa saimme syödä vatsan täydeltä ihanaa lihaa. (Pöytään tuotiin myös maksaa ja sisälmyksiä, jotka ryhmän japanilainen jäsen, Kinu, hyvin ystävällisesti tarjoutui syömään alta pois.) Illallisen jälkeen lauloimme karaokea yömyöhään. Beatlesin "I Am the Walrus" on ehkä maailman hämmentävimpiä kappaleita.

Hyljemiehen viimeisenä päivänä Japanissa pääsimme kokemaan hanamin, eli menimme isolla porukalla puistoon nauttimaan kirsikkapuiden kukinnasta – ja alkoholista. Ehdimme jopa syödä hieman pitsaa ja muuta purtavaa, ennen kuin oli aika siirtyä Osakan päänähtävyyten, eli Osakan linnaan. Linnaa ympäröivä puisto oli myös täynnä hanamiaporukkaa, jonka aurinkoinen sää oli houkutellut paikalle. Hakeuduimme vielä Sakuranomiyaan hetkeksi, mutta normaalisti kaunis alue ei näyttänytkään niin kivalta kun matala vedentaso paljasti likaisen joenpohjan. Niinpä päätimme siirtyä japanilaisen currypaikan kautta kotiin.

Seuraava aamu oli aikainen ja masentava, joten siitä en kerro tämän enempää. Matkapäiväkirjan toinen osa seuraa pian.

Suomesta kaipaan

Tänään kävin Gion-matsurissa, jossa 35°C lämpötila melkein tappoi minut. Pääsin kuitenkin viettämään mukavissa merkeissä aikaa ystävien kanssa, joten kai se oli sen arvoista.

Japanilaiset kysyvät minulta hyvin usein mitä kaipaan eniten Suomesta. Lista on hyvin pitkä, mutta julkaisen sen kuitenkin teidän iloksenne. Ehkäpä opitte arvostamaan niitä pikkuasioita, kun tajuatte etteivät kaikki pääse niistä nauttimaan.

1. Poikaystävä, perhe & ystävät
2. Leipä, etenkin ruis
3. Salmiakki
4. Juusto & laktoosittomat maitotuotteet
5. Kermaviili
6. Oma auto (ei hitto tätä metrotungosta)
7. Vähäinen ihmismäärä ja sen tuoma tila
8. Oma kämppä
9. Syvä-ääniset, normaalikokoiset miehet (ja naisetkin)
10. Laadukkaat kasvikset
11. Pihvit
12. Salsa & chili
13. Meri

Tässähän oli enimmäkseen ruokaan liittyviä asioita, mutta sitä tajuaa miten suuri osa elämää ruokailu on vasta kun saapuu maahan jossa kaikki friiteerataan, höyrytetään tai uitetaan etikassa. Ja kaikkeen pistetään majoneesiä. Se siitä terveellisestä japanilaisesta ruoasta.

Tätä tulen kuitenkin kaipaamaan Japanista:

Suurkuluttaja poistuu maasta

Kampuksen postissa pidetään minusta. Suomeen on jo lähtenyt kaksi kymmenen kilon painoista pakettia, pian lähtee toivon mukaan viimeinen. Kantaessani paketteja hullussa kuumuudessa kaikki ajatukseni naisten itsenäisyyden tärkeydestä kaikkosivat, ja toivoin vain jonkun mukavan herrasmiehen ilmaantuvan kuin tyhjästä kantamaan pakettia puolestani. Japanissa termiä herrasmies ei kuitenkaan olla koskaan tunnettu, joten sain katkerana ähkyen ja puhkuen pitää itsenäisyyteni. Kun vanha japanilainen mies nauraen toivotteli minulle tsemppiä teki mieli motata herraa.

Elokuussa siis palaan Suomeen, mutta sitä ennen on kirjoitettava noin tuhat esseetä ja kanjikoetta, eli pakkaaminen on aloitettava hyvissä ajoin. Vuoden aikana on tavaraa kertynyt yllättävän paljon, etenkin vaatteita ja kirjoja. Mukaan kotiin pitäisi saada vaikka mitä, tilaa vaan ei riitä (ei niin matkalaukussa kuin kämpässäkään). Miten ihminen voi hamstrata näin paljon tavaraa vuoden aikana?! Olen jokaisen japanilaisen kapitalisti-sarariimanin unelma.

Yukatoja ja alennusmyyntejä

Eilen saavuin pitkän päivän jälkeen kotiin, nämä kassit kourassani. Sisältä paljastui seuraavanlaista:

UNIQLO:sta ostettu sininen yukata ja obi. Jahkailin hetken parin eri mallin välillä, mutta päädyin lopuksi siihen, että sininen on minulle parhaiten sopiva väri.

Shinsaibashi-sujilta löysin Yukatan seuraksi pikkuliikkeestä getat noin tuhannen yenin hintaan, samasta paikasta mukaan tarttui myös tabi, eli sukat. Pari metriä käveltyäni eteeni osui toinen pikkuliike, josta ostin laukun. "Before the boom" nimisestä asusteliikeestä ostin vielä hiuskoristeita, on nimittäin aika tavallista lisätä kampaukseen loppusilaukseksi vielä kukkia tai vastaavaa.

Saatuani yukataostokset alta pois suuntasin matkani Umedaan, jossa oli määrä mennä tyttöjen kanssa elokuvaa katsomaan. Aikaa tapaamiseen oli kuitenkin pari tuntia, joten shoppailin vähän sitä sun tätä. Olin vannonut etten enää kävisi Zarassa huimien japanilaisten hintojen takia, mutta en voinut vastustaa ikkunan jättimäistä alekylttiä. Ensimmäisenä käteen tarttui harmaanruskea liivi.

Toinen Zaran ostokseni oli pitkä tummanvihreä huivi (koska kaapistanihan ei löydy ollenkaan huiveja ennestään...).

Seuraavaksi käväisin Yodobashi-kamerassa, josta vihdoin hankin himoitsemani objektiivin. Käyttö vaatii vielä harjoittelua, mutta pidän sen pienestä ja kevyestä rakenteesta.

Rakennuksen kuudennessa kerroksessa sijaitsevassa sukkaliikkessä ostin leggingsit ja kolme paria avokassukkia. Näistä sukista vielä sen verran, että ne ovat ehkä Japanin parhaita keksintöjä. Suomalaisten avokassukkien istuvuus ja malli ovat yleensä surkeita, ja niin ovat värivaihtoehdotkin. Japanista taas kyseisiä sukkia saa minkä värisenä vaan, pitsillä tai ilman, ja ne istuvat aina täydellisesti. Avokassukat ovat pelastajani kesällä, kun jalat hikoilevat ballerinoissa. Olenkin vuoden aikan tehokkaasti varastoinut näitä, jotta pärjäisin myös Suomeen palatessani.

Päivän päätteeksi kävin Perulaisen Solin ja Mongolialaisen Dulguunin kanssa katsomassa uusimman Transformers leffan. Viihdyttävä, mutta aivan liian pitkä. Haukotusrefleksi iski joka kerta kun Optimus Prime avasi suunsa. Bumblebee on kuitenkin yhä mahtava.

Festivaaliaikaa

Vihdoin heinäkuu, ja sadekausi jatkuu. Heinäkuun myötä Japanissa lisääntyy lämpö ja kosteus, mutta tärkeintä on kuitenkin kesän festivaalikauden alku. Japanilaiset kesäfestivaalit (natsu matsuri) ovat yleensä pyhättöjen tai temppeleiden järjestämiä, ja festivaalin aikana pyhättöjen lähialue täyttyy pienillä kojuilla. Kojuissa myydään ruokaa, matkamuistoja sekä järjestetään erilaisia pelejä.

Sillä aikaa kun monet muut vaihto-opiskelijat kiipeävät Mt. Fujille aion itse käydä Kiotossa järjestettävässä Gion matsurissa, joka on yksi Japanin kuuluisimmista festivaaleista. Eri ohjelmanumeroiden lisäksi odotan eniten perinteistä pukeutumista, jota ajattelin itsekin kokeilla.

Festivaaleissa on tavallista pukeutua yukataan, eli puuvillakimonoon joka on kesäkäyttöön tarkoitettu. Suunnitelmissa onkin ollut yukatan hankkiminen jo pidemmän aikaa, ongelmana se, että haluaisin kauniin yukatan josta ei kuitenkaan tarvitsisi maksaa maltaita, tuntuuhan vähän turhalta käyttää huimasti rahaa vaatekappaleeseen, jota pääse käyttämään ehkä kerran elämässään. Huomasin kuitenkin äskettäin japanilaisen vaateketju UNIQLO:n valikoimaan saapuneen monta hienoa ja kohtuuhintaista yksilöä.

Oi valinnan vaikeutta! Itse pidän erityisesti ylläolevan kuvan sinisisestä yukatasta, mutta alla olevan kuvan "With"-lehdessä esitelty punavalkoinen yukata keltaisine obineen viehettää myös.

Hintaa UNIQLO:n yukatoilla on 4990 yeniä, eli hiukan alle 40 euroa. Settiin kuuluu itse yukata, hanhaba-obi (vyö) ja koshihimo (nauha, jolla yukata kiinnitetään). Geta (sandaalit) ja yukatalaukku on ostettava erikseen, mutta niitäkin löytyy UNIQLO:sta. Ajettelinkin hankkia kaiken laukkua lukuunottamatta samasta paikasta, mutta haluaisin laukun olevan pelkän kangaspussukan sijasta kuvassa näkyvän korin tapainen. Tekisi myös mieli hankkia obijime, eli ohut koristenauha joka puetaan obin ympärille (kuten punainen nauha alimmaisessa kuvassa), mutta päätös tulee varmaankin riippumaan hinnasta.



Iskeekö perinteinen japanilainen kesätyyli?

Himoitsen

Mekko: Yumin pitsimekko, löytyy Asokselta
Laukku: DonDonnan ihana nahkalaukku
Kengät: Vagabondin syysmallistoon kuuluvat nilkkurit
Objektiivi: Nikon 50mm f/1.8D AF Nikkor

Auringonlaskun aikaan

Perjantaina olisi taas tarkoitus pitää japaninkielinen esitelmä, mutta koska olen kahden viimeisen päivän aikana jo väsännyt kasaan kaksi esseetä ei kirjoittaminen tällä hetkellä oikein maistu. Tällaisina päivinä pitää vain yrittää palautua ja ottaa rennosti, katsoa Gilmoren tyttöjen jaksoja uudelleen ja uudelleen, ja parvekelasin läpi seurata sängyltä auringonlaskua. Onnistuin kerrankin nappaamaan parvekkeen näkymästä teidän iloksenne kuvankin. Täytyy sanoa, että vaikka asuntoni Japanissa on pieni ja kämäinen, ei maisemassa ainakaan ole valittamista.

Shinsaibashissa shoppailtua

Tässä seuraa viimevikkoisten ostosten esittely. Harkitsen myös parhaillaan Osakan parhaista ostosalueista raportoimista, mutta en tiedä riittääkö kiinnostus. Miten on, lukisitteko?

Viime viikon sunnuntaina poikkesin siis Shinsaibashi-sujin varella sijaitsevassa Zarassa, jossa onnistuin tuhlaamaan lompakkoni sisällön yllättävän tehokkaasti. Tähän saattoi tietysti vaikuttaa se, että Japanissa Zaran vaatteet ovat järkyttävän ylihinnoiteltuja (hintaa on melkein tuplasti enemmän kuin Suomessa).

Sininen kesämekko oli lähinnä heräteostos, mutta erittäin onnistunut sellainen (etenkin ottaen huomioon että ostin sen sovittamatta ensin). Mekko on sopivan kevyt ja rento, istuu täydellisesti, eikä ole liian kuuma Japanin kesää varten. Tästä taitaakin tulla kesän lempivaate.

Rennot mustat sortsit, joissa kelpaa kävellä kaupungillakin.

Ihanan suloinen printtipaita, jonka ensin bongasin kaverini päältä.

Sitten päätin vielä tuoda vähän väriä vaatekkaappiini korallinpunaisen paidan muodossa. Täydellinen yhdistettynä vaaleisiin farkkusortseihin.


Täällä Osakassa alkoi pari viikkoa sitten virallisesti sadekausi, mutta viimeisen viikon ajan ollaan ainakin saatu nauttia jokapäiväisestä auringonpaisteesta ja kolmenkymmenen asteen lämpötilasta, joskin kosteustaso on noussut aika lailla. Tänä iltana saattaa ehkä kuitenkin sataa, ja onhan se melkein tervetullutta jo. Uskaltaisinpa kuitenkin sanoa, että japanilaiset eivät tule tietämään mitä sadekausi tarkoittaa ennen kuin ovat viettäneet kesäkuun Suomessa.

Minun puolestani lämpötila saisi vähän viilentyäkin, on nimittäin aika rasittavaa pitää t-paitaa päällä kun lämpötilaan nähden bikinit olisi sopivin vaatetus. Japanissa ei kuitenkaan ole aivan ok kävellä avonaisissa topeissa, kulttuuriin kuuluu ettei paljasta pintaa (varsinkaan olkapäitä ja décolletéeta) saisi näyttää. Taitaa olla kyseessä jonkinlainen kaksoismoraali, sillä miniminihotpantseissa on kuitenkin täysin ok kävellä. Itse olen sitä mieltä, että jos sukkahousujen vahvistusraja näkyy sortsien alta, ovat sortsit liian lyhyet. No, eri maissa kai on eri tavat.