Kesän soittolista

Huomenna on edessä lähtö Barcelonaan, ja vaikka kaikki valmistelut on hoidettu, tuntuu kuitenkin etten ole oikein kunnolla varautunut matkaan. Henkisesti. Olen koko kesän paiskinut töitä toimistossa, ja huomenna matkan myötä alkaa vihdoinkin loma. Oi loma. Kuinka sinua onkaan odotettu.

Barcelonassa on liuta mahtavia nähtävyyksiä ja paljon shoppailumahdollisuuksia, mutta ihan rehellisesti odotan kaikista eniten sitä, että pääsen viihtyisään ravintolaan syömään tapaksia ja juomaan sangriaa. Haluan yksinkertaisesti nauttia tunnelmasta ja rentoutua.

Näiden biisien parissa aion aloittaa lomani, ja toivottavasti päästä pahimmasta univelasta lentokoneessa:

Muse - Uprising
A Perfect Circle - Imagine
Mumford & Sons - Little Lion Man
The Hush Sound - The Boys Are Too Refined
Fall Out Boy - 20 dollar nose bleed
The Hush Sound - Molasses
Regina Spektor - Samson
Sia - My Love


PS. Päädyin tilaamaan edellisen postauksen hatun Urban Outfittersistä, ja se istui täydellisesti! Ehkä pääni ei olekaan niin mahdottoman pieni...

Hatuttaa

Kun lyhyt kävelymatka pelkästään Turun keskustaan ja takaisin muuttui tuskalliseksi aavikkovaellukseksi, tajusin että emme ehkä ole menossa Barcelonaan kaikkein otollisimpaan aikaan. Ihon palamisen voi tietenkin estää aurinkovoidetta käyttämällä, mutta entä auringonpistos? Niinpä päätimme poikaystävän kanssa, että tarvitsemme hatut.

Kävimme eilen joka ikisen keskustassa olevan kaupan läpi, sopivaa päähinettä etsien. Tuloksetta. Poikaystävällä on liian suuri pää, minulla taas liian pieni. Naisten olkihattuja liikkeistä ei nyt yleensäkään enää löytynyt, mutta jos jokin sattui vastaan, oli se vääjäämättä liian suuri. Päädyin sitten Eevan vinkistä H&M:n lastenosastolle, mutta siella hatut taas olivat liian pieniä (ja liian pinkkejä). Minulla on ilmeisesti väliinputoajapää.


Nyt sitten mietin, josko uskaltaisin tilata netistä hatun jonka sopivuudesta en tiedä, mutta jonka malli viehättää. Pieni järjen ääni kuitenkin nakertaa pääni sisällä, että parempi olisi vain tyytyä kohtalooni ja kietoa huivi pään ympärille.

Kuvat: Urban Outfitters

Anna helteen viedä

Kun lämpömittari heti aamusta näyttää kahtakymmentäkuutta astetta, on pakko hiearaista silmiä epäuskossa, ja tarkistaa ettei ole vielä unessa. Lämmön kivutessa päivän aikana vielä kolmeenkymmeneen asteeseen ei ole enää muuta tehtävissä, kuin lähteä mökille.

Jos taas on juuttunut kaupunkiin, kuten minä ja hyljemies sunnuntaina, pitää vain hyväksyä kohtalonsa. Silloin voi valmistaa kannullisen sangriaa valkoviinistä*, paistaa valkosipulileipiä, ja kutsua ystävät kisastudiolle. Hollanti-Espanja -ottelussa en oikeastaan kannattanut ketään, halusin vain Paulin olevan oikeassa (ennustava mustekala on kova sana). Ottelun aikana kaipasin kuitenkin epätoivoisesti japanilaisen asuntoni ilmastointikonetta, sillä ainoa lohtumme saunaa muistuttavassa asunnossa oli pienet mainosviuhkat, jotka toin aikoinaan mukanani Japanista.



Eilen onnistuimme hankkimaan kaksi tuuletinta kotiin. Kun ensimmäinen viileä tuulahdus osui kasvoille, rojahdin tyytyväisenä sohvalle. Se oli kuulkaa luksusta.


* Sangrian teimme tämän reseptin mukaan, mutta korvasimme tietenkin punaviinin valkoviinillä, ja hedelminä joukkoon päätyi appelsiinia, sitruunaa ja verigreippiä.

Pièce de résistance

En yleensä ole ensimmäisenä ottamassa uusia trendejä avosylin vastaan. Mitä pukeutumiseen tulee, kuulun oikeastaan enemmän siihen koulukuntaan, joka haraa vastaan kunnes kaikki muut on jo käännytetty* (ja joitankin trendejä en tule koskaan hyväksymään, kuten wet look -leggingsejä ja leopardikuosia). Toisaalta olen myös sen verran uskollinen, että kun minut kerran on käännytetty, en enää palaa takaisin entiseen (Exhibit A: pillifarkut).

Niinpä aluksi vieroksuin tämän kesän puukenkätrendiä. Vähitellen vieroksunta kuitenkin vaihtui hiljaiseen hyväksyntään, sitten etäältä ihailuun, ja nyt olisin jo valmis hankkimaan omani.

*Outoa kyllä, olen taas tekniikan suhteen hyvinkin valmis kokeilemaan uutta, mutta tämä taas johtunee ohjelmoijaveljistäni ja isästäni, joka ylikuusikymppisenäkin kunnon gadget-freakinä leikkii iPadinsä kanssa.

Olen täysin ihastunut Swedish Hasbeensin peep toe -malliin, mutta hinta on sen verran kova, että lähes kuulen pankkitilini huutavan epätoivoisena stoppia. Samalla arvelluttaa pistää niin paljon rahaa kenkiin, joita en välttämättä enää ensi kesänä tule edes käyttämään. Trendien haittapuolena on tietenkin se, että ne usein katoavat yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Lisäksi tuntuu turhalta kuluttaa rahaa kenkiin, joita voi käyttää vain parina kuukautena vuodessa, Suomen kelit kun eivät ole avovarpaisille kengille erityisen suotuisia. Ja ei, en ole vielä valmis kokeilemaan sukkia sandaalien kanssa, vaikka yhdistelmä joidenkin kohdalla vaikuttaakin toimivan. Epäilen, että korkeat sukat vaativat myös pitkiä koipia – ja sellaisia ei minulta löydy. Nyt siis mietin, että kannattaako? Takokaa nyt ihmeessä minulle järkeä päähän, etten tuhlaa palkkaani turhuuksiin.

Huomasin myös, että Musen keikalle olisi vielä lippuja, ja mietin josko kannattaa ajaa töiden jälkeen Helsinkiin keikalle, keikan jälkeen yöllä kotiin, ja sitten vielä mennä seuraavana aamuna töihin. Varsinkin kun pari päivää myöhemmin olisi edessä lähtö Barcelonaan. Mutta toisaalta harmittaa, että the Rootsin keikka Pori Jazzissa jää väliin Barcelonan matkan takia, ja Musen konsertti ikäänkuin korvaisi suuren vääryyden.

Nyt täytyy mennä, sillä kuulen, kuinka pankkitilini huutaa taas.

Onkos tullut kesä?

Minussa taitaa olla oravan vikaa. Ennen lähtöäni Japaniin poistin lompakostani kaikki kortit, joita en tulisi siellä tarvitsemaan. Fiksuna ihmisenä taittelin paperin niiden ympärille, ja pistin ne varmaan piiloon, jotta pysyisivät turvassa ja löytyisivät helposti kun palaan. Piilopaikka olikin niin turvallinen, etten nyt, lähes vuosi paluuni jälkeen, ole vieläkään pystynyt niitä kortteja löytämään. Eli hyvästi kirjastokortti, leffavuokrauskortti, plussakortti sun muut. Eipähän toisaalta tarvitse maksella niitä ainaisia kirjastokirjojen myöhästymismaksuja.

Kesä on tähän asti vietetty viereisessä puistossa rentoutuen, seuranani patonki, poikaystävä ja aurinko. Yritän epätoivoisesti ruskettua, mutta huomaan että seurauksena on useammin aurinkoihottuma kuin päivetys. Tyhmänä (tai sinnikkäänä, riippuu keneltä kysyy) jatkan kuitenkin yrittämistä.


Juhannusaatto vietettiin kaupungissa, hyvin rauhallisissa merkeissä. Yleensä suurten juhlapyhien lähestyessä tuntuu, että kaikki painostavat laatimaan suunnitelmia. Juhannusta ei missään nimessa saisi viettää kotona, ja alhaista promillemäärää lähes paheksutaan. Tänä vuonna ei annettu tällaisten seikkojen häiritä, vaan teimme hyljemiehen kanssa juuri sitä, mitä itse halusimme: söimme hyvää ruokaa (sushia!), löhösimme sohvalla ja katsoimme elokuvia. Eli oikeastaan samaa, mitä teemme joka ilta.


Lauantaina seurasimme perinteitä sen verran, että käväisimme vanhempien mökillä grillaamassa ja saunomassa. Yritimme myös ottaa aurinkoa kovasta tuulesta huolimatta, mutta jossain vaiheessa oli vain pakko antaa periksi kylmän länsituulen voiman edessä ja odotella lämpimämpiä kelejä.


Sunnuntaina syötiin ruhtinaallinen aamiainen juustolla täytettyjen croissantien muodossa, ja käytiin Lindan sekä erään Koreasta palanneen ystävän kanssa piknikillä. On ihanaa, kun hyvät ystävät ovat vihdoin palaamassa ulkomailta kotiin (tai ainakin täällä käymässä), ja maltan tuskin odottaa, että pääsemme neljän hengen tiiviin ryhmämme kanssa yhdessä mökille pompoilemaan. Erikoista, miten voi olla useita kuukausia vailla yhteyttä, ja kuitenkin nähdessä tuntuu siltä, kuin ei olisi koskaan ollut erossa. On jotenkin lohdullista tietää, että tapahtuu meille mitä tahansa, toimi kaveriporukan dynamiikka vieläkin samalla tavalla.