Friday, September 4, 2009
Terveisiä sohvanurkkauksesta
Jos olette viimeisten viikkojen aikana vilkaisseet blogiani, olette varmaankin myös huomanneet aika suuria muutoksia. Ulkoasua on tehnyt mieli muokata jo jonkin aikaa, ja syksy tuntui oivalta ajankohdalta. Ulkoasun lisäksi on blogin nimikin saanut muuttua, "Seikkailuja nousevan auringon maassa" kun ei ole enää erityisen ajankohtainen kuvaus kirjoituksistani.
"Sanoista tekoihin" on jo alunperin löytynyt blogin url-osoitteesta, ja kyseisten sanojen valinnan takana oli aluksi ajatus siitä, että pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaa (eli Japaniin lähtöä). Nykyään titteli on lähinnä itseironinen, kuulun nimittäin varmaankin planeetan laiskimpien ihmisten joukkoon. Teen suuria suunnitelmia ja rakennan päässäni pilvilinnoja, mutta olen liian laiska ryhtyäkseni suunnitelmia toteuttamaan. Esimerkkinä voi toimia vielä hankkimattomat seinähyllyt, jotka oli määrä asentaa kämppääni kun siihen muutin noin kolme vuotta sitten. Rakennukseni ovikoodin selvittämiseen meni minulta myös kolme kuukautta.
Tulen aina olemaan mukavuutta rakastava sohvaperuna, joka mielummin viettäisi rauhallista koti-iltaa kuin juhlisi pikkutunneille asti baarissa. Olen myös ikuinen nörtti, ja voin ylpeästi myöntää, että uusin lisäys Monkey Island-seikkailupelisarjaan innostaa enemmän kuin mitkään juhlat. En siis elä hohdokasta samppanjanhuuruista elämää, vaan olen aivan normaali englannin opiskelija, joka käyttää liian suuren osan pienistä ansioistaan matkusteluun ja vaatteisiin, ja jonka eteinen on huiveista ja kengistä koostuva viidakko. Jos tälläinen kiinnostaa, niin astukaa vapaasti maailmaani.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
anteeks vaan, mutta ihan vähän naurattaa tuo, että kolme kuukautta kesti, et sait tietää talos ovikoodin.. :) Vaikka mitäpä sillä tekee..onhan avaimet keksitty.
Mä taas olin niin tyhmä, että kun meille tuli ovikoodi, niin en ihan heti tajunnut, että oven voi silti avata myös avaimella.. :)
Post a Comment