Höyhensaarilla

Kävin eilen Jessin suosituksesta Tokyo Handsissa ostamassa kämppääni hieman sitä sun tätä. Nyt kivenkova hernepussi jota japanilaiset kutsuvat tyynyksi on siis vaihtunut tanskalaiseen unelmaan, joka kivien ja herneiden sijasta sisältää untuvaa. Tai jotain sinnepäin. Se on joka tapauksessa pehmeä.

Mukaan tarttui myös mikrohelmistä koostuva Mogu-tyyny, joka on mahtava ja pehmeä ja jota en voi olla halaamatta. Niitä löytyy niin paljon erilaisia, että olen jäämässä koukkuun. Sohvaperunalle mukava tyyny on nimittäin kaiken A ja O.

Tässä siis tämänviikkoinen ilonaiheeni.

Tänään raahauduin luentojen jälkeen suurella vaivalla Umedaan metrolla, tarkoituksena oli käydä eräässä kauppakeskuksessa kenkiä etsimässä. Perille päästyäni kauppakeskus olikin suljettu, joten matkasin sieltä Shinsaibashiin, jossa ei myöskään lykästänyt. Kenkien sijasta mukaan päätyi mustat pillihousut (taas) ja vihreä neuletakki. Olen tajunnut, että jos Japanista ei lyödä kenkiä, se ei johdu valikoiman suppeudesta, vaan ostajan nirsoudesta. Tämä on kenkien luvattuu maa. Jotenkin onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni, mikä lähinnä johtui siitä että kun vihdoin löysin täydellisen kenkäparin, minun kokoani ei ollut enää jäljellä.

Kioto ja vaahteralehdet

Viime perjantaina kävimme tyttöjen kanssa syömässä, ja sen jälkeen baarissa, jossa opimme tuntemaan useita japanilaisia opiskelijoita, ja hyödynsimme 300 yenin drinkkihintaa tilaamalla noin 3-4 drinkkiä per henkilö. Se oli... erikoinen ilta.

Seuraavana päivänä suuntasimme Jessin, EunJeongin ja erään kiinalaisen tytön kanssa Kiotoon. Kotaro, eräs EunJeongin tuntema japanilainen opiskelija oli luvannut opastaa meitä Kiotossa, mutta perillä päästyämme saimmekin selville, että japanilaisia oli yhteensä tulossa noin kahdeksan. Porukkamme oli siis loppujen lopuksi yllättävän suuri, ja joku oli koko ajan kadoksissa, mutta mukavaa oli kuitenkin. Saimme lämpimän vastaanoton, eikä ihanan raikas ja aurinkoinen syyssääkään haitannut.

Kotaro, Jess ja EunJeong matkan alkutaipaleella.

Japanilaisen vaahteran lehdet.

Luulimme menevämme temppeleitä katsomaan, ja niinhän me ikäänkuin menimmekin. Kukaan ei vaan ollut etukäteen ilmoittanut, että temppeliin pääsy edellytti usean tunnin patikoimista vuoristossa, metsän ja hyttysten ympäröimänä. Olimme tietenkin todella innoissamme.

Päästinpähän kuitenkin näkemään syksyisen kauniita vaahterapuita.

Ja lisää.

Seuraavana olikin zenbuddhalainen Nanzenji-temppeli, joka rakennettiin jo 1291 (alkuperäinen rakennus kuitenkin tuhoutui tulipalossa, ja nykyinen rakennus on peräisin vuodelta 1703). Nanzenji kuuluu Kioton viiden tärkeimmän zen-temppelin joukkoon, ja on myös yksi maailman huomattavimmista zen-temppeleistä.

Temppeliä ympäröi kaunis maisemapuutarha, lampi, metsikkö sekä pieni vesiputous. Istahdimmekin temppelin viereen lepäämään ja nauttimaan rauhallisesta ilmapiiristä.

Alla temppeli ja lampi metsiköstä nähtynä.

Kioton temppelialueen lähistöllä pyöri paljon kimonoihin pukeutuneita tyttöjä, kyseessä taisi olla jonkinlaiset juhlamenot.



Iltapäivän päätteeksi ostimme itsellemme kunnon hampurilaiset, jotka maistuivat erittäin maukkaalle. Olisivat olleet vielä parempia ilman wasabilta maistuvaa sinappia.

Illalla päädyimme vielä Kioton keskustaan, izakayaan, jossa söimme muun muassa raakaa hevosenlihaa ja sashimia. Parin drinkin jälkeen päätimme vielä mennä karaokettamaan, ja kotiin Osakaan päästiin vasta keskiyön maissa.

Ihana Suomi

Viime viikolla käväisin Suomessa, jossa suurimman osan ajastani vietin Varkaudessa hyljemiehen kanssa, ja osan ajasta herran siskon häissä, Helsingissä. Yllä kuva lempimuusikostani.

Nyt olen palannut Osakaan, ihanan, rentouttavan ja kaikinpuolin mahtavan (mutta lyhyen) suomen visiitin jälkeen. Tuntui entistä vaikeammalta lähteä, kun tiesi tasan tarkkaan mihin oli palattava. Kyllähän minä Japanissakin viihdyn (ainakin välillä), mutta kaipaan omaa kultaani ja suomalaista ruokaa. Onneksi onnistuin saamaan mukaani pikkuisen Oltermannia, savustettua poronlihaa, meetvurstia, yllin kyllin suklaata, ruisleipää ja glögiä. Ajatus glögistä lämmittää erityisesti nyt kun Osakaankin on tullut syksy, ja kämppä on jäätävän kylmä. Taitavat äidin kutomat villasukat tulla käyttöön.

Voisiko joku muuten kertoa minulle, miksei täkäläisissä rakennuksissa ole kunnon lämpöeristystä? Ja miksi lämpöpatterin sijasta kämpässäni on vain ilmastointilaite, joka hädin tuskin auttaa lämmittämään kämppää silloinkin kun se on pitkiä aikoja käynnissä? Suomalaiset arkkitehdit: teille löytyisi täältä töitä.