Laukkunen

Maanantaiaamuna minut herätti lähettipalvelun puhelinsoitto, täysin epäinhimilliseen aikaan (eli vähän ennen kahdeksaa). Mainittakoon nyt heti, että minä en ole aamu-ihmisiä. Tällä en tarkoita ettenkö pitäisi aamusta ja verhojen välistä pilkehtivästä auringonvalosta, mutta aamu ja auringonvalo saavat tulla vasta kun olen nukkunut ainakin yhdeksän tunnin yöunet. Ja silloinkin minulle on turha jutella ensimmäisen puolen tunnin aikana, sillä vastaukseksi saa vain epämääräisiä hymähdyksiä. Tästä tilasta huolimatta onnistuin maanantaina kuitenkin kuin ihmeen kaupalla vastaamaan puhelimeen ja pukeutumaan hätäisesti, sillä tiesin mitä lähetti oli tuomassa.

Ta-daa!

Päätin pitkän jahkailun jälkeen tilata kuluneelle mustalle koululaukulleni korvaajan, ja tässä se nyt on. Laukun mukana tulleen kangashihnan korvasin salkkuni nahkahihnalla, jonka väri sopi uuden laukun konjakkiseen nahkaan aivan täydellisesti. Sisälle laukkuun mahtuu kannettava tietokone, A4-kansio, lompakko, puhelin ja kaikki muu tarpeellinen, joten parempaa kokoa en olisi voinut toivoa.

Rakastan kyllä vieläkin viime vuonna syntymäpäivälahjaksi saamaani Ally Capellinon Richard-salkkua, mutta yksin kyseisellä laukulla ei kyllä koko talvea pärjää. Lalkun käyttämistä tulisi välttää lumi- ja vesisateella jotta nahka säilyisi kauniina, mikä Turun arvaamattomassa säässä tarkoittaa sitä, että laukku on varattu kevät- ja kesäkäyttöön. Arkikäyttöön olen siis tarvinnut koululaukkua, joka kestää hankalampiakin sääolosuhteita. Ja viikon testikierroksen jälkeen voin kertoa, että uusi laukkuni kyllä kestää.

Tämä on rakkautta.

Procrastination is my friend

Olen yrittänyt epätoivoisesti koko päivän ajan ruoskia itseäni kirjoittamaan valmiiksi lingvistiikan esseen, jonka pitäisi olla huomenna valmis. Tähän mennessä olen epäonnistunut surkeasti. Mutta hyvinhän sitä ehtii kirjoittaa kymmenen sivun esseen päivässä, eikö?

Onneksi hyvä musiikki tekee kaikesta miellyttävämpää, jopa korpustutkimuksesta.

Huippukokkia etsimässä

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, rakastan ruokaa. Olemme kaksilahkeisen kanssa parin viime vuoden aikana innostuneet ruoanlaitosta toden teolla, ja keittiössä on tullut kokeiltua jos jonkinlaista. Vaikka olemme kaukana molekyligastronomeista on kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan suuri, kuten myös kiinnostus ruoanlaitto-ohjelmia kohtaan.

Olemme Top Chefin suuria faneja, joten ei varmaan ole mikään yllätys, että innostuimme molemmat suuresti kun kuulimme sarjan saavan oman, suomalaisen version. Ainoa mikä arvellutti oli kilpailijoiden ja toteutuksen taso, tosi-tv -sarjojen suomalaiset versiot kun harvoin vastaavat laadultaan alkuperäistuotosta.

Nyt on kuitenkin ensimmäinen jakso takana, eikä tarvinnut pettyä. Grafiikka ja ensimmäinen tuomarointisessio jätti ehkä vähän toivomisen varaa, mutta muutoin subilla oltiin mielestäni onnistuttu oikein hyvin pysymään alkuperäisformaatille uskollisena. Kilpailijoiden taso vaikutti melko kovalta, ja jakson aikana syntyikin useita kauniita, innovaatiivisia ja ennenkaikkea herkullisen näköisiä annoksia.

Nyt jäänkin tässä innolla odottamaan seuraavaa jaksoa.

Kuvat: www.sub.fi/topchef/

Herkuttelua

Viikko sitten matkustin kaksilahkeisen kanssa Helsinkiin vähän sukuloimaan ja shoppailemaan, mutta matkan perimmäinen tarkoitus oli kyllä eräs ravintolavisiitti (kolmannen vuosipäivän kunniaksi).

Viime vuoden huhtikuussa poikkesimme ensimmäistä kertaa Farangissa, ja olemme molemmat sen jälkeen vauhkonneet paikasta lähes taukoamatta. Annokset ovat kauniita, ruoka mahtavaa ja palvelukin pelaa erinomaisesti. Farangin ainoa huono puoli on hintaluokka, joka nuorelle opiskelijalle on turhan korkea. Ratkaisimme onneksi tämän ongelman käymällä ravintolassa lounasaikaan, jolloin menu on edullisempi mutta annokset yhtä maukkaita kuin muulloinkin.

Vaikka mielemme teki kokeilla jotain uutta, sorruimme kuitenkin tilaamaan maistelumenun, joka oli edellisellä kerralla uskomattoman herkullinen. Se ei myöskään tällä visiitillä tuottanut pettymystä. Betel-lehti ja savustettu taimen, pehmeäkuorinen taskurapu, rapea possu palmusokerikaramellilla, massaman curry, haudutettu vasikanposki ja ihana jälkiruoka olivat aivan yhtä maukkaita kuin viimeksikin.

Suosittelen lämpimästi Farangin lounasta, vaikka se hiukan hintavampi kuin normilounas onkin. Jos kuitenkin pitää valita kahden keskiverron ravintolavisiitin tai yhden erinomaisen välillä, valitsen ehdottomasti jälkimmäisen. Hyvää kannattaa odottaa, ja S-ryhmä -ravintolat jättää suosiolla väliin Farangin eduksi.

Part Two

Haikailuni kevään perään jatkuu, sillä osuin sattumalta sivustolle, jonka lookbook vastaa täydellisesti sitä, mitä odotan seuraavalta vuodenajalta.

Part Two on mielessäni aina kuulunut niihin merkkeihin, jotka tekevät laadukkaita, mutta myös aavistuksen tylsiä perusvaatteita. Tämän vuoden kevätmallisto on kuitenkin kuin suora otos unelmieni vaatekaapista. Rentoja jakkuja, kauniita tunikoja ja maailman tyylikkäin trenssi (jonka kuva tuo vahvasti mieleen Emma Watsonin Burberry-kampanjat) . Nyt pitää vaan epätoivoisesti toivoa, että kyseiset vaatteet rantautuvat Suomeen, ja vieläpä minun ulottuvilleni. Ja että onnistun pitämään uudenvuodenlupaukseni, jotta myös mahtuisin niihin vaatteisiin.

Taas laukkuja

Minulla on monta heikkoutta: kengät, mekot, huivit ja oikeastaan mikä tahansa vaatekappale, jonka väri on sininen. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut myös ihailevani nahkalaukkuja yhä enemmän ja enemmän, ja täydellinen, ruskea nahkasalkku onkin jo pitkään löytynyt hankintalistaltani. Koska kuitenkin ennestään omistan jo pari nahkasalkkua, ei uuden hankkimisella ole tähän asti ollut mikään erityinen kiire.

Ikävä kyllä, viime kuukauden aikana kaikista aktiivisimmassa käytössä ollut musta nahkalaukkuni on ruvennut näyttämään siltä, että sen käyttöikä lähenee loppuaan. Nahan kuluminen on luonnollista, mutta kun laukku alkaa menettää muotonsa ja kangasvuori repeilee, tietää sen ajan olevan pian ohi.

Onneksi minulla on rakkaalle laukulle lähes täydellinen seuraaja tiedossa, johon törmäsin sattumalta kaupuniglla. Belizia-liikkeen hyllyltä löytyy kaunis, Picardin konjakinruskea salkku, jonka ainoa ongelma on kantokahvan puute. Mietin kuitenkin, että ehkäpä salkun voisi kiikuttaa suutarille jos kahvaa jää kaipaamaan aivan suunnattomasti.

Nyt kun vielä saisin myytyä Cambridge Satchel Companyn salkkuni, joka tuli viime syksynä hankittua (mutta jonka käyttö jäi vähille nahan jäykkyydesta johtuen)...

Kevättä odotellessa

Juuri nyt tuntuu siltä, että talvi ei lopu koskaan. Eivätkä myöskään alennusmyynnit.

Tänä vuonna alennusmyynnit eivät ole innostaneet tippaakaan, sillä olen täysin kyllästynyt mustiin ja harmaisiin vaatteisiin, jotka vaikuttavat roikkuvan jokaisen liikkeen rekeistä. Olisin jo valmis ottamaan vastaan kevään ja sen mukanaan tuomat hempeät värit ja auringonpaisteen, mutta siihen on vielä pitkä matka.

Kevättä odotellessa voi onneksi katsella eri merkkien lookbookeja, ja unelmoida päivistä, jolloin ovesta uskaltautuisi ulos jopa ilman takkia ja useita vaatekerroksia.

Ylläolevat asut ovat Asoksen kevään lookbookista, ja kelpuuttaisin molemmat kaappiini samantien. Ylimmäinen mekko on laskoksineen täydellisyyden huipentuma, enkä muista törmäänneeni yhtä ihanaan juhlamekkoon vuosikausiin. Juuri tätä minä haluan keväältä: lempeitä, vaaleita värejä, pitsiä ja paljaita sääriä.

Kuvat: ASOS, River Island, Need/Supply

Reppu selässä

Kun vuosia sitten vaaleammissa hiuksissa ja huomattavasti lyhytpinnaisempana aloitin koulun, sain ensimmäisen reppuni. Äitini veti minut ja veljeni mukaan partiovarusteelle, ja valitsi veljelleni vaaleansinisen Fjällrävenin Kånkenin, ja minulle taas ruosteenvärisen. Se oli ilmeisesti jokin yritys saada pieni poikatyttö käyttämään punaista, mutta se ei kyllä erityisemmin kantanut hedelmää. En vieläkään käytä punaista enkä pinkkiä, mutta rakkauteni Kånkeniin on säilynyt.

Viime vuosien aikana olkalaukut ovat olleet minulla ahkerassa käytössä, mutta nyt halusin hiukan vaihtelua. Päätin siis palata ensimmäiseen koululaukkuuni, joskaan alkuperäiskappaletta ei ollut enää jäljellä. Sitten alkoi vaikea osuus: värin valinta. Kånkenista löytyy nykyään niin älyttömän monta värivaihtoehtoa että juuri kun luulin tehneeni päätöksen, silmiini osui vielä yksi ihana väri, ja koko rumba alkoi alusta.

Lopuksi päätin palata juurilleni, tai ainakin melkein. Koska en vieläkään erityisemmin välitä punaisesta, valitsin alkuperäisen, ruosteenvärisen repun sijaan oranssihtavan, tiilen värisen yksilön.

Ja se on täydellinen!

Uusivuosi

Minulla ja uudenvuodenaatolla on surkea historia. Olen aikuisiässä kolme kertaa viettänyt sen sairaana, ja niinäkin vuosina kun olen suunnitelmia tehnyt olen ylensä pettynyt karvaasti. Aattoon liittyy aina paineet siitä, että sen pitäisi olla jotenkin erityinen, mutta ilta ei ole vielä koskaan vastannut odotuksiani. Tänä vuonna päätin kuitenkin yrittää nauttia vuoden viimeisestä illasta vielä kerran, joten kutsuimme hyljemiehen kanssa kaverit luoksemme rauhalliselle illalliselle.

Laadimme kunnon juhlamenun, johon kuului alkuruoaksi Farangin keittokirjasta bongattu paahdettu tonnikala ja seesaminsiemen-tamarindikastike, seuraavana ruokalajina sushia ja pääruokana tempuraa. Kostukkeeksi mahtui vielä valkoviini, Sapporo-olut ja umeshuu.

Sekä tekkamakista että nigireistä tuli oikein nättejä, osittain kiitos uuden riisinkeittimen (joka heti ensimmäisellä kerralla keitti ihanan täydellistä riisiä) ja osittain taitavien apulaisten ansiosta. Myönnettäköön, että vaikka olen viettänyt Japanissa vuoden en ole vieläkään itse onnistunut käärimään kunnollista maki-sushia, joten jätin jälleen yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen homman minua taitavammille illallisvieraille. Tempura sen sijaan sujui ongelmitta (jos ei edeltävän illan tempurajauhometsästysoperaatiota lasketa), mutta ei päässyt kuvaan koska hotkimme sen niin nopeasti suihimme.

Loppusilauksena tarjottiin jälkiruoaksi vaniljajäätelöä mangokastikkeen ja mintun kera, jonka yksinkertaisuus yritettiin peittää syötävillä kukilla. Onnistuiko?

Uusi vuosi vaihtui joka tapauksessa ihan mukavissa merkeissä, vaikka koko pöytäseurue olikin aavistuksen flunssainen. Ehkä tässä onkin hyvän uudenvuodenaaton salaisuus: kerätään kaikki sairastuneet yhteen paikkaan ja sairastetaan yhdessä hyvän ruoan kera.