Sarjasuosituksia

Minulle joulu tarkoittaa ainakin kolmea asiaa: aikaa perheen parissa, lomaa ja tv-sarjojen taukoa. Itse en ole vielä löytänyt mitään tauolle menneiden sarjojen korvaukseksi, mutta siltä varalta että joku teistä ei ole vielä löytänyt syksyn sarjauutuuksia ajattelin tarjota pienen koosteen.

Ensimmäisenä vuorossa on syksyn suurin yllättäjä, joka onnistui ylittämään kaikki odotukseni. Olen jo aikaisemmin hehkuttanut jenkkikaapelikanava Showtimen sarjoja, eikä Homeland ole mikään poikkeus. Sarja seuraa kahta henkilöä, jotka ovat sidoksissa toisiinsa: agentti Carrie Mathisonia, joka toimii CIA:n terrorisminvastaisessa yksikössä, sekä Irakissa kadonnutta ja myöhemmin Al-Qaedan vankeudesta vapautettua kersantti Nicholas Brodya, joka palatessaan kotiin saa sankarin vastaanoton. Kun Carrie alkaa epäillä terroristien käännyttäneen Brodyn alkaa pakkomielteinen tutkinta, ja luvassa on psykologinen trilleri jossa katsoja epäilee vuoroin Brodya, vuoroin Carrien mielenterveyttä. 

 

Odotukseni eivät sarjan kuvauksen luettuani olleet kovin korkealla, mutta lahjakkaan näyttelijäkaartin (Claire Danes, Damian Lewis) ja käsikirjoituksen ansiosta Homeland onkin nopeasti kivunnut lempisarjakseni. Hahmojen kehitykselle annetaan tilaa jännityksestä tinkimättä, eivätkä käsikirjoittajat turvaudu mustavalkoiseen "hyvä agentti vastaan pahat terroristit" -jaotteluun – on vaan ihmisiä, motiiveja ja tekoja.

 

Toinen syksyn kiinnostavimmista sarjoista on AMC:n Hell on Wheels, joka kertoo ensimmäisen mantereen halki kulkevan rautatien rakentamisesta. Kysessä on siis juuri Amerikan sisällisodan jälkeiseen aikaan sijoittuva sarja, jossa ei ole ainuttakaan täysin puhtoista hahmoa. Rautatien rakentamiseen osallistuvat miehet ja naiset seuraavat kaikki hiukan kyseenalaista moraalisäännöstöä, ja jokaisen on huolehdittava itsestään. Sarjan päähenkilönä toimiva sodassa taistellut Cullen Bohannon johtaa rautatien rakennustöitä, mutta hänelläkin on oma lehmä ojassa. Hell on Wheels on karu sarja, joka kertoo karusta ajasta ja ihmisistä, mutta Bohannonin kaltaisia antisankareita on kuitenkin vaikea olla kannattamatta.

 

Viimeisimpänä haluan vielä suositella brittisarjaa nimeltä Sherlock, joka (yllätys yllätys) perustuu Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kirjoihin. Sarjan jujuna on että se sijoittuu nykyajan Lontooseen, mikä myös antaa Sherlockin käyttöön nykytekniikan. Vaikka poliisisarjat eivät yleensä ole mieleeni, raivostuttavan älykkään Sherlockin ja sympaattisemman Watsonin edesottamuksia seuraan mielellääni, sillä näyttelijävalinnat ja henkilökemiat ovat kohdallaan. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi tuli jo viime vuonna, ja koostui kolmesta puolentoista tunnin pituisista jaksoista, joten jouluruokaa sulatellessa voi koko tuotantokauden katsoa vaikka putkeen.

(kuvat Showtime, IMDB ja null.perl-hackers.net)

Selviytymiskeinoja

Yksi asia, jota ehdottomasti kaipaan Seattlesta on kunnon chai. Jostain syystä ainakin turkulaisissa kahviloissa tarjoillaan vain joko todella mautonta (maidotonta) chaita tai ällöttävällä makusiirapilla höystettyä vaahdotettua maitoa. Ja minullehan se täydellinen chai on kunnolla maustettua teetä täyteläisen maidon kera.

Kun syksyn harmaus iskee, mikään ei auta niin hyvin kuin käpertyminen sohvalle teekupillisen ja hyvän elokuvan kera. Toin onneksi kotiin Seattlesta World Spice Merchants -liikkeestä ostamaani assamia ja paahdettua chaita, mutta nämä ainekset yksinään eivät vieläkään riitä täydellisen chain keittämiseen.  Omaan chaisekoitukseeni lisään yleensä joukkoon vielä hyppysellisen chilirouhetta lisäpotkua antamaan, sekä hunajaa ja soijamaitoa.

 

Mitä elokuviin tulee, tilanne onkin vähän kinkkisempi. Tuntuu, että tänä syksynä ei ole vuokralle ilmestynyt lähes yhtään hyvää elokuvaa, joten tässäkin tilanteessa turvaannun Seattlen tuttavuuteen: romanttiseen draamakomediaan nimeltä Rakkautta New Yorkissa. Kävin elokuvan ilmaisnäytöksessä kun olin juuri saapunut Yhdysvaltoihin, ja nähtyäni leffan olisin mieluusti suostunut maksamaan lipusta. Elokuva on hiljalleen rantautunut suomalaisiin videovuokraamoihinkin, mutta saattaa karkottaa potentiaaliset katsojat tylsällä kannellaan.

Amerikkalainen kansi vs. suomalainen kansi

Älkää siis sivuuttako elokuvaa kannen perusteella.

Rakkautta New Yorkissa on How I Met Your Mother-sarjasta tunnetun Josh Radnorin tähdittämä, käsikirjoittama ja ohjaama romanttinen komedia, joka generisestä käännöksestään huolimatta ei ole perinteinen rakkauselokuva. Elokuvan tarina seuraa perinteistä draaman kaarta ja käsittelee tuttuja teemoja, mutta hahmojen kehitys on elokuvalle keskeisempää kuin dramatiikka. Elokuvan hahmot kamppailevat epävarmuuksien kanssa, ja ovat tavalla tai toisella eksyksissä, vastuuta ja tulevaisuutta pakoilemassa. Jokainen hahmoista joutuu elokuvan aikana hiljalleen luopumaan kyynisyydestään, oppimalla että onnen saavuttamiseksi on tarvittaessa oltava valmis ottamaan harppaus tuntemattomaan.

Ainaisten talouskriisiuutisten keskellä onkin mukava päästä välillä pakenemaan elokuvien maailmaan ja huomata, että tunnelin päästä saattaa löytyä valoa.

Shameless

Kerrottakoon nyt heti alkuun kaikille jotka eivät tunne minua, etten ole erityisen valikoiva television katsoja. Seuraan kylläkin sarjoja enimmäkseen Internetistä käsin, mutta tämäkään seikka ei ole vaikuttanut katsomieni sarjojen laatuun (tai ennemminkin laadun puutteeseen). En siis todellakaan ole maailman luotettavin lähde, mutta halusin siitä huolimatta jakaa erään sarjasuosituksen. Sarjan puolesta puhuu myös että hyljemies on antanut hyväksyntänsä, jonka herra on varannut vain hyvin harvalle sarjalle.

Shameless on melko uusi sarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi näytettiin tämän vuoden puolella Yhdysvalloissa. Amerikkalainen versio kuitenkin pohjautuu samannimiseen brittisarjaan, joka ymmärtääkseni on pyörinyt Iso-Britanniassa jo vuosikausia. Yleensä en välitä brittisarjojen uudelleen toteutetuista amerikkalaisversoista, mutta Shamelessin kohdalla jouduin tekemään poikkeuksen. Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijät ovat erinomaisia, eikä amerikkalainen toteutus jätä toivomisen varaa.

Sarja kertoo nimensä mukaisesti täysin hävyttömästä Gallagherin perheestä, josta vastuuta karttavan alkoholisti-isän seikkaillessa huolehtii vanhin tytär, Fiona. Perheen lapset ovat oppineet huolehtimaan itsestään – ja toisistaan – hyvin kyseenalaista moraalisäännöstöä seuraten, ja vaikka kyseessä on draamakomedia on tulos lähinnä surkuhupaisa. Sarjan nerous piilee siinä, että katsojana tietää hahmojen käytöksen olevan tuomittavaa ja surullista, mutta ensireaktio on kuitenkin epäuskoinen nauru. Joskus sääntöjen rikkominen johtaa lähinnä holtittomaan riemuun, ja ennen pitkää oppii lämpeämään jopa sarjan kuvottavimmalle hahmolle, eli William H. Macyn esittämälle alkoholisti-isälle.

Suomessa Shameless pyörii ainakin Canal Plussalla, mutta toivon mukaan se leviäisi suuren suosionsa myötä myös ilmaiskanaville.

Syksy tulee, patja valmiina

Perjantaina kävin kavereiden kanssa katsomassa Step Up 3D:n, jonka jälkeen nautimme hyljemiehen kanssa pyhästä kolminaisuudesta, eli viinistä, manchego-juustosta ja fuetista (katalonialainen makkara, jota toimme mukanamme Barcelonasta). Lauantaina käväisimme mökillä, mutta illaksi vetäydyimme kuitenkin kotiin.

Kun poikaystävä vietti suurimman osan viimeisestä lomaviikostamme sairaana, raahasin potilaalle vieraille tarkoitetun ylimääräisen patjan olohuoneen lattialle. Tämähän tarkoitti sitä, ettei patjalta olla sen koommin siirytty yhtään minnekään. Se on syrjäyttänyt sohvamme. Se on syönyt vähäisen seuraelämämme. Nykyään parhaita ystäviämme ovat patja, tuuletin ja vuokra-elokuvat.

Saimme vihdoin vuokrattua 500 Days of Summerin, josta innostuin jo kuukausia sitten. Elokuva ei ole hyvä vain Joseph-Gordon Levittin ja Zooey Deschanelin ansiosta, vaan koska se on virkistävän erilainen romanttinen komedia. Se on yhtä aikaa suloinen, surullinen ja hauska, ja valaa väistämättä toivoa katsojan sydämeen.

Shutter Islandin vuokrausta taas olen vältellyt kuin ruttoa, ja epätoivoisesti yrittänyt löytää muuta katsottavaa kun poikaystävä on kyseistä leffaa ehdottanut. Traileri ahdisti niin paljon (terv. tyttö joka pelkäsi pienintäkin ääntä useita kuukausia Paranormal Activityn näkemisen jälkeen), etten uskonut nauttivani erityisesti kyseisestä elokuvasta. Sunnuntaina kuitenkin suostuin vihdoin sujauttamaan DVDn soittimeen, eikä kaduta yhtään. Scorsese rakentaa jännitystä perinteisen kauhuelokuvakaavan mukaan, eikä splatterimäisyydestö näy häivähdystäkään. Elokuvasta löytyy kyllä verisiä kohtauksia, mutta ne ovat traagisuudessaan suorastaan kauniita. Loppu on sydäntäraastava. Päähahmon viimeiset sanat jäävät kaikumaan mieleen vielä kauan lopputekstien jälkeen, ja jättävät päähahmon kohtalon sopivasti tulkinnan varaan.

Sunnuntai-aamuna maailman ihanin poikaystävä yllätti minut nimipäivälahjalla ja sconsseilla. Minulla alkaa pian amerikkalaisen kirjallisuuden kurssi, joten paras aloittaa F. Scott Fitzgeraldin klassikosta, jonka olemassaolon olin miltei unohtanut ennen erästä lukuvinkkiä. Poikaystävän äidiltä taas sain ihanan Marimekon esiliinan, joka todellakin tuli tarpeeseen. Ehkä vihdoin oppisin olemaan käyttämättä ainoata valkoista toppiani tomaattikeittoa valmistaessa...

Päivän päätteeksi syötiin ihanan tulista intialaista kunnes tuntui että vatsa oli ratkeamassa. Siinäpä ihana päivä.