Sunday, July 5, 2009

Yukatoja ja alennusmyyntejä




Eilen saavuin pitkän päivän jälkeen kotiin, nämä kassit kourassani. Sisältä paljastui seuraavanlaista:

UNIQLO:sta ostettu sininen yukata ja obi. Jahkailin hetken parin eri mallin välillä, mutta päädyin lopuksi siihen, että sininen on minulle parhaiten sopiva väri.

Shinsaibashi-sujilta löysin Yukatan seuraksi pikkuliikkeestä getat noin tuhannen yenin hintaan, samasta paikasta mukaan tarttui myös tabi, eli sukat. Pari metriä käveltyäni eteeni osui toinen pikkuliike, josta ostin laukun. "Before the boom" nimisestä asusteliikeestä ostin vielä hiuskoristeita, on nimittäin aika tavallista lisätä kampaukseen loppusilaukseksi vielä kukkia tai vastaavaa.

Saatuani yukataostokset alta pois suuntasin matkani Umedaan, jossa oli määrä mennä tyttöjen kanssa elokuvaa katsomaan. Aikaa tapaamiseen oli kuitenkin pari tuntia, joten shoppailin vähän sitä sun tätä. Olin vannonut etten enää kävisi Zarassa huimien japanilaisten hintojen takia, mutta en voinut vastustaa ikkunan jättimäistä alekylttiä. Ensimmäisenä käteen tarttui harmaanruskea liivi.

Toinen Zaran ostokseni oli pitkä tummanvihreä huivi (koska kaapistanihan ei löydy ollenkaan huiveja ennestään...).

Seuraavaksi käväisin Yodobashi-kamerassa, josta vihdoin hankin himoitsemani objektiivin. Käyttö vaatii vielä harjoittelua, mutta pidän sen pienestä ja kevyestä rakenteesta.

Rakennuksen kuudennessa kerroksessa sijaitsevassa sukkaliikkessä ostin leggingsit ja kolme paria avokassukkia. Näistä sukista vielä sen verran, että ne ovat ehkä Japanin parhaita keksintöjä. Suomalaisten avokassukkien istuvuus ja malli ovat yleensä surkeita, ja niin ovat värivaihtoehdotkin. Japanista taas kyseisiä sukkia saa minkä värisenä vaan, pitsillä tai ilman, ja ne istuvat aina täydellisesti. Avokassukat ovat pelastajani kesällä, kun jalat hikoilevat ballerinoissa. Olenkin vuoden aikan tehokkaasti varastoinut näitä, jotta pärjäisin myös Suomeen palatessani.

Päivän päätteeksi kävin Perulaisen Solin ja Mongolialaisen Dulguunin kanssa katsomassa uusimman Transformers leffan. Viihdyttävä, mutta aivan liian pitkä. Haukotusrefleksi iski joka kerta kun Optimus Prime avasi suunsa. Bumblebee on kuitenkin yhä mahtava.

4 comments:

Sugar Kane said...

Hei! Löysin blogisi Paras aika vuodesta -blogin kautta, vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja hyvän näköiseltä! Kommentoimaan oli pakko rientää, kun havaitsin ostaneeni miltei saman liivin myöskin Zarasta, Turussa :) Hyvää kesää sinne!

Marita said...

Sugar Kane: Voi kiitos! Sinun blogisi onkin minulle entuudestaan tuttu, ja olen sitä jonkin verran seurannutkin – hienot asut ja kiinnostava teksti iskee aina.

Kiva kuulla että pidät blogistani, aloittelevan bloggaajana on aina mukava saada kommentteja. Tuo liivi oli kyllä onnistunut ostos joskin sinun valitsemasi musta väri olisi ehkä ollut fiksumpi valinta. Hyvää kesää sinnekin! :D

Anonymous said...

Olisi todella ihanaa käydä Japanissa,suurin unelmani olisi kuitenkin päästä Seouliin :) Mahtoivatko vaateostokset olla kalliita siellä Japanissa?

Marita said...

Anonyymi: Japani on matkailumaana todella ihana, suosittelen ehdottomasti. Vaateostokset ovat Japanissa yleensä hiukan Suomen hintatasoa kalliimpia, mutta tämäkin riippuu ihan siitä missä sattuu niitä ostoksia tekemään. Yleensä metroasemien läheltä löytyy pikkuliikkeitä joiden hinnat ovat ihan H&M:n luokkaa, joten voi täällä pärjätä suuria summia tuhlaamattakin.

Kävin toukokuussa Seoulissa, ja sinne haluan ehdottomasti uudestaan. Kannattaa mennä jos vain jossain vaiheessa pääset. Siellä shoppailu on edullisempaa kuin Japanissa, ja ihmiset rennompia ja avoimempia. :)