Marraskuuta odotellessa

Viime viikonlopuksi oli luvattu lunta, mutta täälläpäin ei ainakaan sellaista näkynyt (perjantaina toisaalta pääsi ikävä raekuuro yllättämään, joten ehkä sääjumalat ajattelivat että se oli tältä erää tarpeeksi). Lehtiä ei näy puissa juuri lainkaan, joten pian alkaa se kaikista masentavin aika vuodesta – ja ei, en tarkoita syksyä. Puhun suomalaisesta marraskuusta. Mikään ei alenna motivaatiota niin kuin kokonainen kuukausi, jonka aikana on pimeää ja sateista, ja kylmä tuuli piiskaa kasvoja. Sori kaikki marraskuussa syntyneet, mutta se on vaan aivan hirveä kuukausi. Edes Japaniin pakeneminen pari vuotta sitten ei tehnyt siitä siedettävää (mutta sinä kuukautena ostettu lämmitin kyllä auttoi).

Lauantaina päätettiin siis nauttia siitä, että on vielä lokakuu, ja mentiin kävelylle.

"Kävely" vei meidät keskustaan ja minut Zaran yläkertaan, josta löysin suloisen keltaisen neuletakin kyynerpääpaikoilla. Hyljemies ei hyväksy kyynerpääpaikkoja, mutta minusta englanninopiskelijalla on oikeus käyttää kyynerpääpaikkaisia vaatteita. Se nyt vaan kuuluu asiaan.

Eevan kirjoituksien ansiosta olen viime aikoina ruvennut näkemään marraskuussakin hyviä puolia (näin sanon nyt. Katsotaan uudestaan sitten marraskuussa). Silloin voi hyvällä omatunnolla lukittautua asuntoon, ja viettää perjantai-illat kotona siemaillen punaviiniä ja syöden turkinpippureita (näiden kahden liitto on pyhä, ja toimii aina). Tällaisia ovat toisaalta kaikki hyljemiehen kanssa vietetyt perjantai-illat muutenkin, mutta marraskuussa maailmalta eristäytymisestä ei tarvitse potea syyllisyyttä. Kun on kylmä ja pimeä ja sataa ja tulee pitää vaan hyväksyä että näin on, ja ottaa asiasta kaikki irti.

Voi vetää villasukat jalkaan, keittää chilisuklaakaakaota ja käyttää loput suklaasta chili con carneen, sillä pataruoat kuuluvat syksyyn. Ja chili kuuluu kaikkeen.

Sorsia ja pullia

Lauantaina päätimme hyljemiehen kanssa nauttia kunnolla ihanasta ulkoilmasta, joten lähdimme pitkälle kävelylle Tuomaansillan suuntaan. Kävely muuttuikin pieneksi seikkailuksi, kun lähdimme tutkimaan sillalta joenvartta pitkin kaupungille johtavaa polkua, jonka olemassaolosta emme edes tiennyt tätä ennen. Herra on asunut opiskeluajan Martissa ja minä taas Kupittaanpuiston lähistöllä, joten kyseinen puoli jokea oli meille molemmille jokseenkin vieras.

Kävelyreitti paljastui sen verran ihanaksi, että haluan ehdottomasti päästä uudelleen vaeltelemaan joenrantaa pitkin. Kävely oli vähän niin kuin pieni luontoretki, kun sorsat uivat vieressä ja itse seikkailin kasvien keskellä pudottamaani objeektiivin suodatinta etsimässä.

Samalla pääsimme myös kokeilemaan uusia kenkiämme, ja tulos oli lupaava: noin tunnin pituisen kävelyn jälkeen ei yhtään hiertymää taikka rakkoa (tämän täytyy olla mahdottomille jaloilleni jonkinlainen ennätys).

Lopuksi päädyimme torille ja Stockmannille yrttejä ja muita ruokatarvikkeita ostamaan. Torilla olleen lettukahvilan letut olisivat houkuttaneet, mutta koju oli jo sulkemassa kun saavuimme paikalle. Korvaukseksi valmistimme kotona italialaisia lihapullia, ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan tuoretta oreganoa.

Ruokaa olisi riittänyt kuudelle hengelle. Meitä oli kaksi.