Kotona Osakassa ollaan, eikä sikainfluenssakaan tarttunut vaikka huolestunut koordinaattorimme joka päivä lähetti meille maileja Koreassa olemisen suuresta vaarasta. Seoulissa ei näkynyt yhtäkään suojanaamiota, kun taas Kansain lentokentälle saapuessa naamiot olivat vallaaneet koko kentän. Hullut japanilaiset, kyllä täällä osataan ylireagoida.
Seoulissa oli kesäsää ja onnistuin jopa ruskettumaan (ja saaman aurinkoihottuman). Shoppailtua tuli sairaita määriä (vaateostoksiin kuului kolme paitaa ja yksi neuletakki Forever21:ista), tässä loput saaliistani:
Conversekaupasta mukaan tarttui converse lightit tummansinisenä, hintaa oli vähäiset 33€. Insadongista löysin ihanat korvakorut ja Gyeonggjusta kaulakorun ja kauniin pienen puurasian. Huomaako, että pidän sinisestä?
Tässä hiukan kuvia lempishoppailualueistani Seoulissa:
Myeongdongin ostoskatu vastasi lähinnä taivasta. Korealaisia, japanilaisia ja länsimaalaisia kauppoja sikinsokin, eivätkä hinnat ainakaan suomalaiseen taskuun eritysesti kirpaissut.
Insadongin alueella sijaitsevan Ssamzigil-pihakompleksin yksittäisissä putiikeissa myytiin yksittäiskappaleina valmistettuja vaatteita ja asusteita. Tästä nuorekkaasta ja trendikkäästä paikasta ostin korvakoruni, ja jos olisi ollut enemmän aikaa olisi mukaan saattanut tarttua vaikka mitä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Korea låter awesome.
Va e den där blåa tuben. Penal?
Det där höghuset plus dess gård med butiker ser så härligt ut. Vill dit!
Rätt gissat, de e en penal.
Jag tyckte helt massor om höghuset o sku ha villa bli dit och shoppa, men flickorna ville vidare. Hann bara snabbt köpa ett par örhängen o sen måst vi dra. Vill definitivt dit pånytt. :)
Post a Comment