Kesänyyttejä

Lauantaina heräsin jumalattoman aikaisin ja ajoin edestakaisin Helsinkiin TOEFL-testiä suorittamaan. Testin jälkeen ehdin onneksi nopeasti poiketa Tokyokanissa täydentämässä japanilaista ruokavarastoani, ja samalla mukaan tarttui myös uusi tuttavuus: gyozakuoret.






Olen tietenkin syönyt gyozaa ravintoloissa, ja opiskeluaikanani Japanissa paistanut itselleni pakastegyozaa, mutta en ole koskaan tehnyt kyseistä ruokaa itse. Eilen pistettiin sitten hyljemiehen kanssa tuumasta toimeen, ja valmistettiin ihan aitoa gyozaa. Omiin leipomistaitoihin ei riittänyt luottoa sen verran että olisimme tehneet kuoritaikinankin itse, mutta ehkä sitäkin tulee joskus vielä kokeiltua.

Täytteeksi valittiin broilerinjauhelihaa, kiinankaalia, purjoa ja inkivääriä, ja yhdistelmä onnistui ihan hyvin. Vaikeinta prosessissa oli mielestäni gyozanyytin sulkeminen, sillä jos reunaa kostutti liikaa ei nyytti suostunut kunnolla sulkeutumaan. Pastaminen ja höyryttäminen sujui ongelmitta, ja lopullinen makunautinto olikin ihan kiitettävä, joskin täyte olisi kaivannut enemmän suolaa. Eipä sekään erityisesti haitannut, kun gyoza kuitenkin dipattiin makeansuolaiseen kastikkeeseen. Ja gyozaresepti bongattin siis hesarista.

Farang

Vappua edeltävänä viikonloppuna kävimme hyljemiehen kanssa Helsingissä shoppailemassa ja sukulaisia tapaamassa. Lauantai-iltana vieläpä juhlimme kandini valmistumista käymällä Farangissa syömässä, jossa sain yhden elämäni parhaista illallisista. Päädyimme ottamaan seitsemän ruokalajin maistelumenun joka oli pelottavan kallis, mutta ehdottomasti hintansa veroinen.

Farangin ideana on aasialaistyylinen tarjoilutapa, eli kaikki pöytään tuotavat ruoat jaetaan, ja tarjoilulautaselta saa poimia mieluisan määrän ruokaa omalle lautaselle. Annokset olivat izakaya-tyylisiä, eli osittain aika pieniä, mutta ruokalajejahan kuuluukin tilata pöytään useampia. Vaikka Farangin ruoka on eniten lainannut vaikutteita Thaimaasta ja Vietnamista, tuli minulle paikasta vahvasti mieleen oma lempiravintolani Japanissa. Olenkin Japanista nimenomaan kaivannut sitä, että ruoka jaetaan kaikkien kesken, sillä se mahdollistaa useamman ruokalajin maistamisen. Izakayoissa oli huippua tilata illan aikana aina vain enemmän ruokaa pyötään sitä mukaa kun lautaset tyhjenivät, ja tunnelma oli jotenkin rennompi ja lämpimämpi kun ruoka jaettiin kaikkien kesken. Lisää tällaista Suomeen!

Farangissa aasialainen vaikutus näkyi myös esteettisyydessä, annokset olivat nimittäin näyttäviä ja kauniita, ja monet niistä myös tarjoiltiin kauniilta kivilevyiltä. Vaikka maistelumenu oli aivan mahtava, voisi ensi kerralla ehkä valita hiukan edulliseman vaihtoehdon. Kolme ruokalajia riittäisi varmasti hyvin kahden henkilön jaettavaksi, eikä sakottaisi kukkaroa samalla tavalla. Ehdoton lempiruokani oli rapea possu palmusokerilla, ja sitä tilaan ehdottomasti uudestan kun seuraavan kerran käyn Farangissa (tätä ei kuitenkaan taida lähiaikoina tapahtua, Farangin hinnat kun eivät ehkä oikein sovellu opiskelijabudjettiin).

Matkakuumetta

Kesä tekee tuloaan niin uskomattoman hitaasti, että olen viime viikkojen aikana ruvennut kaipaamaan Aasia. Viime vuonna tähän aikaan taisin olla ystävien kanssa Koreaa kiertämässä, ja kyseisessä maassa oli aivan mieletön sää. Aurinko paistoi lähes koko matkan ajan, ja pelkässä t-paidassakin tuntui liian kuumalta.






































Korea on ihana maa, jolla on aivan mahtava ruokakulttuuri. Chilitahnaa pistetään lähes kaikkeen, joten tulisen ruoan ystävien kannattaa ehdottomasti hakeutua Koreaan. Näkemistä ja tekemistä on aivan riittävästi jo Seoulissa, joka on mahtava sekoitus urbaania kapunkielämää ja vanhoja perinteitä. Matkan aikana kävimme kuitenkin Seoulin lisäksi Sokchossa, jossa rentouduimme mahtavan kauniilla rannalla ja kiipesimme Seoraksan-vuorelle, ja viimeisenä etappina matkaan mahtui myös visiitti Gyeongjun kaupungin lukuisiin temppeleihin. Mahtavinta Koreassa oli kuitenkin ihmisten rentous ja avoimuus, mikä oli tervetullutta vaihtelua silloiselle asuinmaalleni Japanille. Koko matka oli yhtä värien, tuoksujen ja makujen juhlaa, ja aion ehdottomasti vielä joskus palata Koreaan matkailemaan. Jos ei muuta, niin ainakin bibimbapia syömään.

Miksi, oi miksi?

Joskus luulee löytäneensä jotain aivan täydellistä, vain huomatakseen häiritsevän yksityiskohdan joka pilaa koko löydön. Bongasin scoutista pari kuukautta sitten täydellisen A.P.C.:n merimiesmekon, jonka saapumista nettikauppaan olen odottanut siitä asti. Olin jo ehtinyt keksiä mielessäni mekolle loputtomia yhdistelymahdollisuuksia, ja kuvitellut käveleväni joenrantaa pitkin sandaaleissa ja söpössä seilorimekossa, täyttäen ensimmäistä kertaa elämässäni kaikki suomenruotsalaisiin liittyvät stereotypiat. Nyt se täydellinen mekko on ilmestynyt A.P.C.:n nettikauppaan, mutta se ei vastaakaan kuvitelmiani. Luulin pääntiehen ommeltujen raitojen olevan kesäisen vaaleankeltaisia, mutta ne ovatkin kultaa! Pettymykseni oli karvas.

Normaalia ihmistä pienet kultaiset yksityiskohdat eivät varmaan erityisesti haittaa, mutta jostain syystä en vain voi kuvitella käyttäväni kultaa. Missään muodossa. En pysty edes hyväksymään huomaamattomia kultaisia solkia laukuissa. Ei vaan onnistu. Olen yrittänyt ylipuhua itseäni tilaamaan merimiesmekkoa kultaisista yksityiskohdista huolimatta, mutta no can do. Mekolla on kuitenkin sen verran hintaa, etten ole sitä valmis maksamaan vaatekappaaleesta joka ei ole täysin minun makuuni. Eli jätetäänpä tämä ihanuus jollekin muulle onnekkaalle, joka ei ole oudon kiintynyt hopeaan.

Odotus palkitaan

Paras ystäväni on viettänyt tämän vuoden ensimmäisen puoliskon vaihdossa Yhdysvalloissa, mutta palasi hetkiseksi Suomeen pääsiäiseksi. Ihanan itsensä lisäksi ystäväni toi mukanaan karkkia, ja jotain, jota olen odottanut jo pidemmän aikaa. Löysin noin puoli vuotta sitten Urban Outfittersin amerikkalaisesta nettikaupasta täydellisen telineen koruilleni, mutta koska liike ei toimita tuotteita Yhdysvaltojen ulkopuolelle jouduin antamaan homman suhteen periksi. Helmikuussa onnistuin kuitenkin vaihdossa olevan kaverini kautta tilaamaan korupuun, ja pari päivää sitten sain vihdoin kaunokaisen kotiini.




Eipä tarvitse enää selvitellä pitkiä ketjuja, kun ne riippuvat nätisti suorana kauniin puun oksista.

Punaviini pelastaa

Pääsiäisloma tulee aivan täydelliseen saumaan, sillä olen viimeisten viikkojen aikana herännyt joka aamu kahdeksalta, ja päivällä juoksennellut luennoilla, yliopiston bändin treeneissä ja samalla vielä yrittänyt kirjoittaa kandia. Olemme kahdeksan tunnin kenraaliharjoitusten ja pitkän konserttiviikonlopun jälkeen olleet hyljemiehen kanssa hermoloman tarpeessa, ja nyt tuli vihdoin tilaisuus sellaiseen. Mukavana bonuksena tuli vielä ihana kevätaurinko ja parhaan ystävän tilapäinen paluu Yhdysvalloista.

Viime iltana päätimmekin rentoutua hyvän punaviinin kera, ja ottaa täysin rauhallisesti.


Lempiviininini on ehdottomasti Campolietin Valpolicella Classico Superiore Ripasso (pitkästä nimestään huolimatta). En ole mikään suuri viiniasiantuntija, mutta hyvä punaviini kelpaa aina, ja mielestäni kyseisessä viinissä on hinta-laatusuhde täysin kohdallaan.




Hyvän viinin kaveriksi päätettiin kokeilla voisilmäpelistä löytynyttä punaviini-pekonirisottoresptiä, joka yllättäen oli parasta, mitä ollaan pitkään aikaan tehty. Olisihan se pitänyt arvata, pekoni kun tekee aina kaikesta parempaa.

Kenkäfriikki nostaa päätään

Eilen väsäsin koko päivän yliopiston bändin kotisivuja, vaikka pitäisi oikeastaan työstää kandia. Jonka siis pitäisi olla kahden viikon kuluttua täysin valmis. Hyvin menee. Kunnon opiskelijana olen vähitellen oppinut välttämään itse opiskelua, ja tämäkin postaus on tämän minulle ominaisen viivyttelyn ansiota.

Käväisin helmikuun puolivälissä Nilsonissa, ja ihastuin täysin eräisiin nauhallisiin bootseihin. Korkoa kengissä oli kuitenkin jonkin verran, jonka seurauksena poikaystävä heti tokaisi että "turhaan noita katselet, ethän sinä pystyisi niissä kävelemäänkään". Useita melkein käyttämättömiä korkokenkäpareja omistavana korkokenkänoviisina totesin väittämän todennäköisesti pitävän paikkansa. Niinpä jätin kengät rauhaan, ja yhdessä jatkoimme kaupungilla kiertelyä. Kun noin tuntia myöhemmin oli aika lähteä kotiin päin, vaadin kuitenkin saada käydä vielä sovittamassa kenkiä, varmuuden vuoksi. Ja tämähän sinetöi kaupan. Kyseessä ovat mukavimmat koskaan omistamani korkokengät, ja lisäksi niissä on yllättävän helppo kävellä. Kevyesti tämän palven paras ostos.


Mutta ihan rehellisesti, voisiko tämä ikuinen talvi jo loppua? En jaksa harmaata loskaa ja auringotonta taivasta. Vaikka kaapista löytyy monta hienoa kenkäparia, on tässä kelissä pakko vaan tyytyä kumisaappaisiin. Oi kevät, missä lienet?