Monday, March 29, 2010

Kenkäfriikki nostaa päätään

Eilen väsäsin koko päivän yliopiston bändin kotisivuja, vaikka pitäisi oikeastaan työstää kandia. Jonka siis pitäisi olla kahden viikon kuluttua täysin valmis. Hyvin menee. Kunnon opiskelijana olen vähitellen oppinut välttämään itse opiskelua, ja tämäkin postaus on tämän minulle ominaisen viivyttelyn ansiota.

Käväisin helmikuun puolivälissä Nilsonissa, ja ihastuin täysin eräisiin nauhallisiin bootseihin. Korkoa kengissä oli kuitenkin jonkin verran, jonka seurauksena poikaystävä heti tokaisi että "turhaan noita katselet, ethän sinä pystyisi niissä kävelemäänkään". Useita melkein käyttämättömiä korkokenkäpareja omistavana korkokenkänoviisina totesin väittämän todennäköisesti pitävän paikkansa. Niinpä jätin kengät rauhaan, ja yhdessä jatkoimme kaupungilla kiertelyä. Kun noin tuntia myöhemmin oli aika lähteä kotiin päin, vaadin kuitenkin saada käydä vielä sovittamassa kenkiä, varmuuden vuoksi. Ja tämähän sinetöi kaupan. Kyseessä ovat mukavimmat koskaan omistamani korkokengät, ja lisäksi niissä on yllättävän helppo kävellä. Kevyesti tämän palven paras ostos.


Mutta ihan rehellisesti, voisiko tämä ikuinen talvi jo loppua? En jaksa harmaata loskaa ja auringotonta taivasta. Vaikka kaapista löytyy monta hienoa kenkäparia, on tässä kelissä pakko vaan tyytyä kumisaappaisiin. Oi kevät, missä lienet?

2 comments:

Aune said...

tykkään sun kengistä. ottaisin itselleni.

Unknown said...

Aune: Kiitos. Olenkin kenkiin supertyytyväinen, ne on mahtavat jalassa. :)