Syysunelmointia

Lääkärintarkastuksen yhteydessä päätin vähän hemotella itseäni, joten päädyin shoppailemaan ja syömään sushia lounaaksi. Kado-sushin californiarullia ei voita mikään.


Jostain ihmeen syystä kaikki tämän päivän ostokseni ojennettiin minulle paperikasseissa, mikä sai minut nostalgiselle tuulelle. Paperikasseissa on jotain erityistä, yksinkertaisin ruskea pussikin kumpuaa tiettyä vanhan ajan tunnelmaa, ja karkean paperin tuoksu saa mielikuvitukseni laukkaamaan. Paperisine kasseineni teeskentelin siis tänään hetkeksi, että elin sellaisessa pienessä amerikkalaiskaupungissa, jossa ostokset aina tungetaan ruskeisiin kahvattomiin paperipusseihin, ja jossa vallitsee aina raikas syysilma. Minun maailmassani paperpussi = Dosee's market = Gilmore Girls = onni.






Unelmalaukku saapui viime perjantaina postissa, ja on ollut siitä asti ahkerassa käytössä. Laukku on vielä vähän turhan jäykkä, mutta se varmaan pehmenee ajan myötä. Kehuja se on ainakin kerännyt viikon aikana, joten ei tainnut olla aivan turha ostos.

Konjakinvärinen unelma

Voi, olisipa minulla jokaisen naisen unelma – eli walk-in closet. Aikaisemmin viikolla kaksi Japanista lähettämääni vaatepakettia saapui, ja vaikka olin jo tehnyt vaatekaappiin tilaa ei se vain riittänyt. Tuloksena vielä pari kassillista vaatteita, jota olisi tarkoitus jossain vaiheessa viedä kirpputorille.

Blogissa on taas kerran ollut hiljaista, lähinnä koska yliopisto on jälleen kerran alkanut ja kursseja sekä tehtävää riittää. Motivaatiota taas ei. Nytkin pitäisi istua Human Resource Management-tehtävän parissa, mutta sen sijaan tilasin itselleni netistä uuden laukun. Kyseessä on kuitenkin koulukäyttöön menevä laukku, joten ehkä tämä olisi kuitenkin jossain määrin hyväksyttävää toimintaa?


Olen parin viimeisen kuukauden ajan etsinyt itselleni vintagesalkkua, johon mahtuisi kansio ja kannettava, mutta joka ei kuitenkaan olisi liian massiivinen. Unelmana olisi Mulberryn Elkginton-salkku, jolla hintaa on kuitenkin huikeat 580 euroa. Ehkä en vain ymmärrä merkkilaukkujen päälle, sillä en ole kunnon nahkalaukustakaan valmis maksamaan 200 euroa enempää. Mielestäni tunnettu brändi ei riitä lisäämään laukun arvoa monen sadan euron edestä, joten vaikka laukkuun olisikin varaa (opisekelijabudjetilla ei tietenkään ole), jättäisin kuitenkin ostamatta . Niinpä täydellisen salkun metsästys on saanut jatkua, tuloksetta.

Eilen vastaan sattui kuitenkin Cambridge Satchel Company:n lähes täydellinen yksilö, johon iskin heti silmäni. Laukkuja löytyy monissa eri väreissä ja kooissa, mutta lyhyen harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin neljtäntoista tuuman klassisen ruskeaan. Laukku täyttää kaikki kriteerini: se on aitoa nahkaa, soljet ovat hopeisia, ja siihen mahtuu A4 kansio sekä kannettava. Ainoa mitä jäin kaipaaman oli kahva, joka olisi kyllä löytynyt suuremmasta koosta. Ai niin, se hinta. Salkusta maksoin vaivaiset 67 euroa + postikulut.



Laukun olisi tarkoitus saapua kolmen arkipäivän sisällä, joten asiasta lisää ensi viikolla.

Terveisiä sohvanurkkauksesta

Jos olette viimeisten viikkojen aikana vilkaisseet blogiani, olette varmaankin myös huomanneet aika suuria muutoksia. Ulkoasua on tehnyt mieli muokata jo jonkin aikaa, ja syksy tuntui oivalta ajankohdalta. Ulkoasun lisäksi on blogin nimikin saanut muuttua, "Seikkailuja nousevan auringon maassa" kun ei ole enää erityisen ajankohtainen kuvaus kirjoituksistani.

"Sanoista tekoihin" on jo alunperin löytynyt blogin url-osoitteesta, ja kyseisten sanojen valinnan takana oli aluksi ajatus siitä, että pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaa (eli Japaniin lähtöä). Nykyään titteli on lähinnä itseironinen, kuulun nimittäin varmaankin planeetan laiskimpien ihmisten joukkoon. Teen suuria suunnitelmia ja rakennan päässäni pilvilinnoja, mutta olen liian laiska ryhtyäkseni suunnitelmia toteuttamaan. Esimerkkinä voi toimia vielä hankkimattomat seinähyllyt, jotka oli määrä asentaa kämppääni kun siihen muutin noin kolme vuotta sitten. Rakennukseni ovikoodin selvittämiseen meni minulta myös kolme kuukautta.

Tulen aina olemaan mukavuutta rakastava sohvaperuna, joka mielummin viettäisi rauhallista koti-iltaa kuin juhlisi pikkutunneille asti baarissa. Olen myös ikuinen nörtti, ja voin ylpeästi myöntää, että uusin lisäys Monkey Island-seikkailupelisarjaan innostaa enemmän kuin mitkään juhlat. En siis elä hohdokasta samppanjanhuuruista elämää, vaan olen aivan normaali englannin opiskelija, joka käyttää liian suuren osan pienistä ansioistaan matkusteluun ja vaatteisiin, ja jonka eteinen on huiveista ja kengistä koostuva viidakko. Jos tälläinen kiinnostaa, niin astukaa vapaasti maailmaani.

Ostoksia ja uutuuksia

Olen täysin unohtanut esitellä viimeisimmät hankintani, jotka kulkevat mukana joka paikkaan.

Ensimmäisenä vuorossa on viimeinen Japanissa tehty ostokseni, punaruskea nahkalompakko. Olin etsinyt sopivaa lompakkoa koko vaihtovuoteni ajan, ja täydellinen yksilö tulikin vastaan sopivasti viimeisenä päivänä. Tämä lompakko kuuluukin nykyään lempitavaroihini, ja täyttää tyylini peruskriteerit: rento, mutta ryhdikäs.


Ehkä mahtavinta lompakossa on, että olen vaihteeksi löytänyt yksilön, jossa on tilaa kaikille korteilleni. Niitä on nimittäin paljon.

Toinen uusi hankinta on Suomesta, vaikka päätöksen teinkin jo Japanissa. Totuin elektronisten härvelien luvatussa maassa käteviin puhelimiin, joilla pystyi lähettämään pitkiä sähköposteja ja käymään maksutta netissä. Japanilainen näppäimistökin oli valttia kommunikoidessa paikallisten ystävien kanssa. Suomeen palatessani neljän vuoden takainen entinen matkapuhelimeni veti jo viimeisiä henkäyksiään, eikä suostunut enää kunnolla latautumaan. Oli siis oiva aika hankkia uusi puhelin.

Kotona minua odottikin vanhempien tasolta ihana yllätys: jo kauan himoitsemani valkoinen iPhone.


Mieluisimpia ominaisuuksia puhelimessa on hankkimani kanjikertausohjelman ja OED:n lisäksi kalenteri, joka synkronoi tietokoneeni kalenterin kanssa. Kosketusnäyttö toimii hienosti, ja saan kirjoitettua viestejä nopeammin kuin aikaisemmilla puhelimillani. Olen toisin sanoin täysin huumassa uuteen puhelimeeni.

Tuhansien järvien maassa

やっと帰った！

Jos viime viikkojen blogihiljaisuus on ihmettänyt, on se johtunut lähinnä siitä, että olen ollut muuttoprosessissa. Lukemattomien esseiden valmistuttua ja viimeistenkin japanintenttien ollessa ohi oli enää pari päivää aikaa pakata Japanin elämäni matkalaukkuun, johon sai ahdata vain 20 kiloa (loppupainoksi tuli 24,5 kg, mutta enpä joutunut edes maksamaan ylipainosta). Viimeiset kolme päivää Japanissa yövyin masentavan tyhjässä – mutta harvinaisen siistissä – kämpässä, ja elin matkalaukusta käsin. Viimeisiin päiviin mahtui myös ikimuistoisia kokemuksia, kuten all-night karaoke-ilta sekä japanilaisten ystävien Umedan Beer Gardenissa järjestämät jäähyväisjuhlat.

Aikaisin eräänä maanantaiaamuna jätin Japanin taakseni, ja suuntasin takaisin Suomeen. Ensimmäinen viikkoni Suomessa sujui rauhallisissa merkeissä, perheen, ystävien ja poikaystävän parissa. Ehdin käydä myös mökillä ja polttaa selkäpuoleni niin pahasti, että ensimmäinen viikonloppuni sujui aika kivuliaissa merkeissä (joskin ihanassa seurassa). Ensimmäinen työviikko on jo takana, ja töissä aionkin kitkutella kunnes yliopisto taas alkaa.

Vaikka olenkin jo Japanista palannut, on Japani-teemaisia kirjoituksia suunnitteilla vielä jonkin verran, joten ei kannata aivan vielä lopettaa lukemista. Minulla on aikomuksena jatkaa blogin kirjoittamista Suomessakin, mutta aiheet saattavat tästedes vähän vaihdella aikaisemmasta kaavasta.

Juhlista, festivaaleista ja yukatoista

Lauantaina australialaiset vaihto-oppilaat järjestivät meille lähteville opiskelijoille poikien asuntolassa läksiäisjuhlat. Tapahtuma sujui mukavissa merkeissä tervetuliaismaljoja juoden ja beer pongia pelaten, ja loppua myöten tunnelma oli aika korkealla. Beer pongin mestaruusottelun aikana osa meistä hakeutui pieneen sivuhuoneeseen, jossa puimme päällemme yukatat illan seuraavaa ohjelmanumeroa varten. Olin harjoitellut yukatan pukemista jonkin verran kotona, etten nolaisi itseäni japanilaisten edessä. Tosipaikan tullen pärjäsin oikein hyvin, ja olin jopa valmis reilusti muita ennen. Huvittavinta oli, että paikalla olleet japanilaiset tytöt eivät muistaneet obin sitomistapaa, joten loppujen lopuksi me vaihto-opiskelijat päädyimme opettamaan heille miten yukata (ja obi) kuuluu pukea. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin youtubelle, josta me olimme pukemistavan alun perin opetelleet.

Juhlien jälkeen jatkoimme porukalla matkaa Tenjin-matsuriin, eli Osakan suurimpaan kesäfestivaaliin. Matka sujui hitaasti, sillä yukata on alhaalta sen verran kapea, että on pakko edetä pienin askelin, lähinnä sipsuttaen. Kuumassa ilmassa yukata ei ehkä ollut ihanteellisin vaatevalinta, mutta olin kuitenkin hyvin tyytyväinen että pääsin käyttämään sitä edes kerran.

Paikalle saavuttuamme festivaali oli jo täydessä käynnissä, ja ilotulituksia ammuttiin aivan tuhottomasti. Osakalaiset taisivat hieman ihmetellä sekalaista (ja äänekästä) ryhmäämme, mutta se ei meitä haitannut.

Ilotulitusten loputtua festivaaliveneet alkoivat kulkemaan Okawajoen varrella, ja siinä vasta oli upea näky. Veneissä olevat lyhdyt valaisivat jokea kauniilla tavalla, ja veneistä leviävä perinteinen musiikki kohotti tunnelmaa entisestään. Ilta sai täydellisen lopun pienellä illallisella hyvin ilmastoidussa ravintolassa, jossa pääsimme hetkeksi kuumuutta ja kosteutta pakenemaan.

Oi kotimaa

Suomeen palattuani aion:

- syödä gelatoa jokirannalla
- käydä syömässä Kertussa, Cantina Aztecassa ja Bossassa (ja Milanissa, sillä kebabhimo varmaankin iskee jossain vaiheessa)
- grillata ja saunoa mökillä
- käydä Tukholmassa shoppailemassa (Monki, Weekday ja Barkarby: here I come!)
- sisustaa kämppää (mikä tarkoittaa että luvassa on myös suursiivous)
- viedä kaikki kaapissa lojuvat käyttämättömät vaatteet kirpparille