So I'm offering this simple phrase

Jouluvalmistelut ovat tänä vuonna sujuneet melko kivuttomasti, ja kotikin on ensimmäistä kertaa saanut oikein kunnon joulukoristeet. Pikkukuusen hankimme jo viime vuonna, mutta nyt joulufiilistely on viety jo aivan uudelle tasolle.

Glöginjuonnin aloitin hyvissä ajoin, ja kokeilin Blossan vuosikertaglögiä. Pullollisen. Myöhemmin hankimme toisen. Ja kolmannen...

Kotiin tuli myös hankittua kynttilöitä, ja niitäkin on käytetty ahkerasti tunnelman luomiseen.

Ylpein olen kuitenkin itse askartelemistani joulukoristeita, jotka tekivät hetkessä kerrostalokaksiosta lämpimän ja tunnelmallisen. Olen jo pitkään halunnut ikkunaan jonkin suuremman koristeen, mutta valokehitelmät eivät siihen oikein sovi. Niinpä tein kuun alussa pienen kierroksen pihalla ja palasin kotiin suuren oksan kanssa, jota vielä vuolin vähän puukolla. Joulu-oksan siitä teki Stockmannilta ostetut koristeet sekä piparminttusauvat.

Mutta eihän se askartelu vielä siihenkään loppunut.

Kyllästyimme hyljemiehen kanssa tylsään valonauhaan, joten eräänä iltana päädyimme origami-taitteluun, tuloksena söpöt japanilaiset pikkulyhdyt. Voilà! Jouluinen koti.

Tänään heräsin kahdeksalta perinteiselle joulukierrokselle kauppahalliin. Nyt kun on viimeisetkin siikatartarit ja serranokinkkusiivut ostettu, ehdin vielä hetken rentoutua ennen kuin hakeudun Kaarinaan viettämään iltaa perheen kanssa.

Jätän teidät nyt ihanan joululaulun pariin, johon en kyllästy vaikka olen vetänyt kyseistä kappaletta bändin kanssa monta vuotta peräkkäin. Hyvää joulua ja rauhallista lomaa.

Jouluaattoa odotellessa

Net-a-porterin ale on alkanut! Ja koska olen ollut tänä vuonna kiltti tyttö, tilasin itselleni joululahjana jo pitkään himoitsemani Étoile Isabel Marantin neuleen.

Nyt joulu voi alkaa.

Sarjasuosituksia

Minulle joulu tarkoittaa ainakin kolmea asiaa: aikaa perheen parissa, lomaa ja tv-sarjojen taukoa. Itse en ole vielä löytänyt mitään tauolle menneiden sarjojen korvaukseksi, mutta siltä varalta että joku teistä ei ole vielä löytänyt syksyn sarjauutuuksia ajattelin tarjota pienen koosteen.

Ensimmäisenä vuorossa on syksyn suurin yllättäjä, joka onnistui ylittämään kaikki odotukseni. Olen jo aikaisemmin hehkuttanut jenkkikaapelikanava Showtimen sarjoja, eikä Homeland ole mikään poikkeus. Sarja seuraa kahta henkilöä, jotka ovat sidoksissa toisiinsa: agentti Carrie Mathisonia, joka toimii CIA:n terrorisminvastaisessa yksikössä, sekä Irakissa kadonnutta ja myöhemmin Al-Qaedan vankeudesta vapautettua kersantti Nicholas Brodya, joka palatessaan kotiin saa sankarin vastaanoton. Kun Carrie alkaa epäillä terroristien käännyttäneen Brodyn alkaa pakkomielteinen tutkinta, ja luvassa on psykologinen trilleri jossa katsoja epäilee vuoroin Brodya, vuoroin Carrien mielenterveyttä. 

 

Odotukseni eivät sarjan kuvauksen luettuani olleet kovin korkealla, mutta lahjakkaan näyttelijäkaartin (Claire Danes, Damian Lewis) ja käsikirjoituksen ansiosta Homeland onkin nopeasti kivunnut lempisarjakseni. Hahmojen kehitykselle annetaan tilaa jännityksestä tinkimättä, eivätkä käsikirjoittajat turvaudu mustavalkoiseen "hyvä agentti vastaan pahat terroristit" -jaotteluun – on vaan ihmisiä, motiiveja ja tekoja.

 

Toinen syksyn kiinnostavimmista sarjoista on AMC:n Hell on Wheels, joka kertoo ensimmäisen mantereen halki kulkevan rautatien rakentamisesta. Kysessä on siis juuri Amerikan sisällisodan jälkeiseen aikaan sijoittuva sarja, jossa ei ole ainuttakaan täysin puhtoista hahmoa. Rautatien rakentamiseen osallistuvat miehet ja naiset seuraavat kaikki hiukan kyseenalaista moraalisäännöstöä, ja jokaisen on huolehdittava itsestään. Sarjan päähenkilönä toimiva sodassa taistellut Cullen Bohannon johtaa rautatien rakennustöitä, mutta hänelläkin on oma lehmä ojassa. Hell on Wheels on karu sarja, joka kertoo karusta ajasta ja ihmisistä, mutta Bohannonin kaltaisia antisankareita on kuitenkin vaikea olla kannattamatta.

 

Viimeisimpänä haluan vielä suositella brittisarjaa nimeltä Sherlock, joka (yllätys yllätys) perustuu Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kirjoihin. Sarjan jujuna on että se sijoittuu nykyajan Lontooseen, mikä myös antaa Sherlockin käyttöön nykytekniikan. Vaikka poliisisarjat eivät yleensä ole mieleeni, raivostuttavan älykkään Sherlockin ja sympaattisemman Watsonin edesottamuksia seuraan mielellääni, sillä näyttelijävalinnat ja henkilökemiat ovat kohdallaan. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi tuli jo viime vuonna, ja koostui kolmesta puolentoista tunnin pituisista jaksoista, joten jouluruokaa sulatellessa voi koko tuotantokauden katsoa vaikka putkeen.

(kuvat Showtime, IMDB ja null.perl-hackers.net)

Joulun toivelista

Huh. Järkyttävän pitkä blogihiljaisuus, mutta minkäs teet. Kirjoittaminen ei ole oikein maistunut, eikä kuvien ottaminenkaan tahdo salamaa vieroksuvalle onnistua talven pimeydessä. Suurin syy taitaa kuitenkin olla gradu, joka blogi-aiheisuudestaan johtuen on hieman tappanut intoni bloggaamiseen. Jostain syystä suomeksi kirjoittaminenkaan ei tunnu oikein omalta, joten saa nähdä josko blogin kieli hiljalleen vaihtuisi vaikkapa englanniksi. Edellyttäen, että sellainen muutos ei saisi jo nykyiselläänkin pientä lukijamäärää kaikkoamaan (kommenteissa saa siis esittää mielipiteensä asiaan liittyen).

Joulun lähestyessä olen ruvennut laatimaan toivelistaa, jonka kärjessä on uusi sohva. Kyseinen lahjatoive taitaa kuitenkin olla sen verran hintava, että sitä kannattaa mielummin etsiä ihan itse joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Sitä odotellessa minulle kelpaisi myös mikä tahansa allaolevista:

1. Neule, Étoile Isabel Marant  2. Lakanasetti, Rodebjer  3. Kynttilä, Byredo
4. Indochine-keittokirja  5. Rannekoru, Lauren Elan  6. Puhdistusgeeli, REN
7. Kännykkäkotelo, Maison Scotch  8. Korkokengät, Madewell

Lämmin neule tulee aina tarpeen, samoin lakanat ja kynttilät. Ruoanlaittoon inspiraatiota toisi mukavasti uusi keittokirja, ja tällä hetkellä minua kiinnostaa kovasti Vietnamilainen ruoka. Puhelimeni suojakotelo on kulunut rikki ja kasvojenpuhdistusgeelini vähenee uhkaavasti, joten kyseiset lahjat tulisivat todellakin tarpeen (ja ahkeraan käyttöön). Vähemmän tarpeellisia lahjoja ovat rannekorut ja klassisen tyylikkät avokkaat, mutta lupaan pyhästi käyttää niitäkin ahkerasti.

Selviytymiskeinoja

Yksi asia, jota ehdottomasti kaipaan Seattlesta on kunnon chai. Jostain syystä ainakin turkulaisissa kahviloissa tarjoillaan vain joko todella mautonta (maidotonta) chaita tai ällöttävällä makusiirapilla höystettyä vaahdotettua maitoa. Ja minullehan se täydellinen chai on kunnolla maustettua teetä täyteläisen maidon kera.

Kun syksyn harmaus iskee, mikään ei auta niin hyvin kuin käpertyminen sohvalle teekupillisen ja hyvän elokuvan kera. Toin onneksi kotiin Seattlesta World Spice Merchants -liikkeestä ostamaani assamia ja paahdettua chaita, mutta nämä ainekset yksinään eivät vieläkään riitä täydellisen chain keittämiseen.  Omaan chaisekoitukseeni lisään yleensä joukkoon vielä hyppysellisen chilirouhetta lisäpotkua antamaan, sekä hunajaa ja soijamaitoa.

 

Mitä elokuviin tulee, tilanne onkin vähän kinkkisempi. Tuntuu, että tänä syksynä ei ole vuokralle ilmestynyt lähes yhtään hyvää elokuvaa, joten tässäkin tilanteessa turvaannun Seattlen tuttavuuteen: romanttiseen draamakomediaan nimeltä Rakkautta New Yorkissa. Kävin elokuvan ilmaisnäytöksessä kun olin juuri saapunut Yhdysvaltoihin, ja nähtyäni leffan olisin mieluusti suostunut maksamaan lipusta. Elokuva on hiljalleen rantautunut suomalaisiin videovuokraamoihinkin, mutta saattaa karkottaa potentiaaliset katsojat tylsällä kannellaan.

Amerikkalainen kansi vs. suomalainen kansi

Älkää siis sivuuttako elokuvaa kannen perusteella.

Rakkautta New Yorkissa on How I Met Your Mother-sarjasta tunnetun Josh Radnorin tähdittämä, käsikirjoittama ja ohjaama romanttinen komedia, joka generisestä käännöksestään huolimatta ei ole perinteinen rakkauselokuva. Elokuvan tarina seuraa perinteistä draaman kaarta ja käsittelee tuttuja teemoja, mutta hahmojen kehitys on elokuvalle keskeisempää kuin dramatiikka. Elokuvan hahmot kamppailevat epävarmuuksien kanssa, ja ovat tavalla tai toisella eksyksissä, vastuuta ja tulevaisuutta pakoilemassa. Jokainen hahmoista joutuu elokuvan aikana hiljalleen luopumaan kyynisyydestään, oppimalla että onnen saavuttamiseksi on tarvittaessa oltava valmis ottamaan harppaus tuntemattomaan.

Ainaisten talouskriisiuutisten keskellä onkin mukava päästä välillä pakenemaan elokuvien maailmaan ja huomata, että tunnelin päästä saattaa löytyä valoa.

Saapasjalka

Tällä viikolla olen voinut jo huomattavasti paremmin, joten alan olla jo terveiden kirjoissa (paitsi jos gradu-ohjaajaltani kysytään, sain nimittäin eilen kuulla olevani vielä sairaudesta kalpea. En viitsinyt valistaa ohjaajaa siitä, että olen kalpea ihan terveenäkin).

Ilman viilennyttyä huomattavasti tällä viikolla vedin uskolliset nahkasaappaani jalkaan, vain huomatakseni, että ne alkavat olla loppuunkuluneet ja on vain ajan kysymys ennen kuin pohjan saumat pettävät. Kiikutan varmaankin saappaat vielä suutarille, mutta rupesin kuitenkin varmuuden vuoksi etsimään korvaajia.

Törmäsin Seattlessa erään kaverin jaloissa olleisiin Sam Edelmanin Phallon-saappaisiin, mutta kyseiset popot ovat tietenkin lähes kaikkialta loppuunmyydyt. Ylläolevat saappaat ovat kuitenkin toimineet oivana inspiraationa, ja olen metsästyksessäni törmännyt ainakin kolmeen erinomaiseen ehdokkaaseen.

Vasemmalla, Dolce Vita, Georgia boot, $298
Keskellä,  Frye, Cindy slouch boot, $298
Oikealla Arturo Chiang, Enchant riding boot, $169

Jos näitä vaan saisi Euroopasta jottei tarvitsisi miettiä tullimaksuja...

Ostoksia

Paluu bloggaamiseen (ja opintoihin) alkoi lupaavasti, sillä olen viettänyt viimeisen viikon sairaana. Tänään kävin lääkärillä verikokeessa ja kertomassa että "ei minulla mitään kuumetta ole", vain huomatakseni kuumemittarin näyttävän lämmönnousua. Verikokeesta ei ollut erityisemmin apua, mutta selvää on, että olen saanut kimppuuni ilkeän virustaudin (mahdollisesti jonkinlaisen rokon). Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu yskiminen ja piiloutuminen peiton alle, mutta tässä teille pientä piristystä USA:n ostosten muodossa.

Tämä postaus oli oikeastaan tarkoitus julkaista jo aikoja sitten, mutta jostain syystä en vain ole saanut hommaa aikaiseksi. Eniten käytettyihin ostoksiini kuuluu hopeinen vintagekoru, jonka löysin pikkukojusta Seattlen folklife festareilta. Riipus näyttää sopivasti kirjalta, joten se oli kuin luotu minunlaiselle englanninopiskelijalle, jonka oli pakko lähteä Seattleen asti todella oppiakseen rakastamaan kirjallisuutta.

USA:ssa innostuin myös maan nettikauppojen tarjonnasta, joten klikkasin kotiini Madewellin puukenkäkorkkarit...

...ja Free People:n sandaalit.

Etsin Seattlesta myös ahkerasti kivaa nahkalaukkua, kunnes Shopbopin alennusmyynnissä törmäsin 3.1 Philip Limin Minnie-laukkuun, joka on kesän aikana varastanut itselleen lempilaukun sijan.

Käytännöllisen mustan värin lisäksi ihanaa laukussa on hopeanväriset vetoketjut ja soljet, sekä pienet yksityiskohdat, kuten pieni solmu laukun hihnassa. Pienestä koostaan huolimatta laukkuun mahtuu puhelimeni ja massiivisen lompakkoni lisäksi aurinkolasti, iso huivi, huulipuna ja kaikenlaista muuta sälää. Eli Minnie on oikein hyvin palveleva pikkulaukku!

Oho, elämää!

Pahoittelen viime aikojen blogihiljaisuutta, jonka syyn voi selittää nopeasti seuraavalla kuvalla:





Kahden opiskelijavaihdon jälkeen viimeisen opiskeluvuoden alkaessa tuntui siltä, että oli aika antaa jotain takaisin, joten toimin tänä syksynä tuutorina vaihto-opiskelijoille. Homma on ollut hiukan vaativampaa kuin osasin odottaa, sillä kuluneiden kolmen viikon aikana olen viettänyt suurimman osan ajastani joko töissä tai vaihto-opiskelijoita opastaen, eikä omaa aikaa ole ollut juuri lainkaan. Vaikka pankeissa ja kaikenlaisissa muissa toimistoissa juokseminen on ollut rankkaa, on kokemus myös ollut hyvin antoisa. Olen päässyt terästämään niin englantiani kuin japania ja ranskaakin, mutta kiinnostavinta on varmaankin ollut nähdä Suomi vaihto-opiskelijan silmin. Vaihtarit kokevat kaiken kaupassa käymisestä baarissa asioimiseen vaikeaksi, ja jaksavat ihmetellä sitä, miten monia asioita täällä voi hoitaa Internetin välityksellä.

Jotkut vaihtareista ovat avuttomampia kuin toiset, ja tähän mennessä olen muiden velvollisuuksien lisäksi saanut opastaa tyttöjä muun muassa riisin keittämisessä, vihannesten ostamisessa, uunin käyttämisessä, ja tulliselvityksen tekemisessä. Huvittavaa oli myös yrittää selittää japanilaisille vaihtareille sitä, miksei Suomesta löydy suklaaleipää. Jouduin myös selventäämään, että kaupan leivokset eivät ole leipää.

Nyt elämäni alkaa jokseenkin rauhoittua, joten yritän tästedes kirjoitella hiukan ahkerammin.

Ravintolapäivä

No kävinhän minäkin katsastamassa Ravintolapäivän tarjonnan (joskin se oli Turussa hiukan surullinen).

Hyljemiehen kanssa oli tarkoitus aloittaa Kioskin toastbrunssista, mutta suunnitelmamme muutuivat melko nopeasti. Päästyämme paikan päälle jouduimme toteamaan pitkän jonon etenvän sellaista tahtia, ettemme millään ehtisi ajoissa lähikulmillemme Rubiinikahvilaan, jonne olimme sopineet treffit hyvän ystävän kanssa. Niinpä jätimme suosiolla toastit ja amerikkalaiset pannarit väliin, ja hakeuduimme suoraan seuraavaan kohteeseen.

Rubiinikahvila sijaitsi ihanan puu- ja kivitaloalueen sisäpihalla, joka sai seurueemme spontaanisti toistamaan lausetta "kyllä sitä näinkin voisi asua". Kahvilan paras anti oli tainnut loppua jo saapuessamme, mutta onnistuimme nappaaman melko vastaleivotut pullat ja suklaamuffinit itsellemme. Istuimme pitkään tyytyväisenä hieman villiintyneessä puutarhassa pullakahvien kera, ja kuuntelimme live-musiikkia harmonikan ja viulun muodossa.

Kun olimme paistatelleet auringossa tarpeeksi pitkään, jatkoimme pitkin sisäpihaa ruusukirpparin tarjontaa tutkimaan. Mukaan ei tarttunut mitään, paitsi nuoren soittajaduon kaunis musiikki, jota olisi pitänyt kuvaamisen sijaan nauhoittaa.

Keskustelumme pyöri aika ajoin sen ympärillä millaista ravintolaa itse lähtisimme toteuttamaan jos osallistuisimme ravintolapäivään kokkeina, ja lopputulokseksi taisi tulla joko izakaya (jossa ei tarjoiltaisi alkoholia, mutta kylläkin takoyakia, gyozaa ja muuta pientä ja hyvää aasialaista) tai jenkkibistro (jonka tarjontaan kuuluisi ainakin slidersit, hodarit ja maalaisranskalaiset). Ensi kerralla ehkä käydään kuitenkin ensin Helsingissä herkuttelemasssa katsomassa mallia.

Syksyn toivelistalla

Mekko & laukku: Zara

Neuletakki: Madewell

Punottu rannekoru: Urban Outfitters

Pronssinen rannekoru: Dream Collective

Kengät: Marc by Marc Jacobs

Heti kun sää kylmenee, huomaan käteni hapuilevan kaapista tummia vaatteita. Sama kehitys on jatkunut tänäkin syksynä, joskin se saattaa myös johtua siitä yksinkertaisesta seikasta, että vaatekaapistani löytyy enimmäkseen tummansinisiä ja mustia vaatteita. Tänä vuonna voisin pukeutumisen suhteen kuitenkin tehdä poikkeuksen, jos vain saisin käsiini sen täydellisen vihreän mekon tai lämpimän keltaisen neuletakin.

Koru: Urban Outfitters

Muut: Madewell

Taiteiden yö (ja vähän muutakin)

Tällä viikolla ohjelmaa on ainakin riittänyt, mutta nyt liiallinen aktiivisuus on vihdoin ruvennut vaatimaan tältä sohvaperunalta veronsakin. Ennen kuin flegmaattisuus iski ehdin kuitenkin käydä Taiteiden Yössä, katsomassa Colourscapen luojien ohjelmanumeroa nimeltä Music of the Spheres. Nimensä mukaisesti muusiikki olisi kai ollut tärkeässä roolissa, mutta ikävä kyllä aurajoki ei vaikuttanut toimivan erityisen hyvin akustiikan puolesta, sillä itse en kuullut soittoa juuri lainkaan. Mutta olihan kahden jättimäisen pallon liikkuminen joella joka tapauksessa melko vaikuttavaa katsottavaa.

Seuraavana päivänä taas suuntasimme Tintåån pitsalle, mutta vatsaan päätyi vähän kaikkea muutakin. Erityisen ihanaa oli jälkiruokakeksi ja tarjoilijana toimivan ystävättäreni tekemä cappuccino, jonka veroista olen Turussa saanut vain Café Artissa. Lisää tällaista Turkuun!

Tukholma

Kesän suunnitelmiin on jo pitkään kuulunut matka Tukholmaan, jotta pääsisimme tapaamaan siellä asuvia ystäviä. Viime sunnuntaina varasimme sitten ex tempore -matkan, ja maanantaina suuntasimme pariksi päiväksi Tukholmaan. Siihen menivät viimeiset lomapäiväni, mutta eipä haitannut kun istuimme Söderissä thairavintolan terassilla, vatsa täynnä massaman currya.

Raahasin tietenkin painavan kamerani mukaan matkalle, vain huomatakseni että akku oli jäänyt kotiin Turkuun latautumaan. Niinpä saatte tyytyä puhelimen kuvasaldoon.

Parasta Tukholmassa: Ihanat ystävät (aamuiset kahvikeskustelut ja illat puistossa), Grandpa ja the Casbah Söderissä (jos hinta ei olisi ollut esteenä olisin raahannut kotiin koko naisten valikoiman), Urban Delin chilivalikoima (pian tehdään chili con carnea), House Doctorin sisustusliike PUB-tavaratalossa (hienoimmat tavarat, mutta kalleimmat hinnat), Arirangin bibimbap (mutta ravintolahenkilökunnan lomaillessa jouduimme tyytymään Eastin hot & sour salaattiin), Rodebjer, Dagmar, ja ennen kaikkea Hope.

Palaan ostoksiin myöhemmin, sillä pian lähden tutkimaan Ravintolapäivän tarjontaa.

Väriloistoa

Sunnuntai oli ohjelmantäyteinen päivä, sillä luvassa oli kunnon kulttuuripläjäys Colourscapen muodossa. Hyljemies värvättiin vähän aikaa sitten mukaan Colourscapessa järjestettyyn tapahtumaan, jossa kaksi suomalaista saksofonikvartettia osallistui brittisäveltäjä Nye Parryn käsialaa olevaan musiikilliseen peliin.

Saapuessani paikalle noin puoli tuntia ennen Colourscapen avaamista jono kulttuuriteokseen oli sen verran pitkä, että kiitin todellakin onneani kun pääsin fonistiherrani kanssa takaovesta sisälle. Kupittaalla sijaitseva Colourscape on ollut ilmeisen suosittu, eikä visiitin jälkeen ole vaikea ymmärtää miksi.

Colourscapessa antauduttiin täysin värien maailmaan, ja käveltiin eriväristen kuplien sisällä. Vierailijoille ojennettiin värikkäät viitat ja heitä kehotettiin jättämään kengät kuplalabyrintin ulkopuolelle, joten paljasjalkaisista katselijoistakin tuli osa taideteosta.

Teoksesta tavallista kiinnostavamman teki vielä Nye Parryn säveltämät musiikilliset pelit, sillä aistit pääsivät värimaailman lisäksi nauttimaan livemusiikista. En ole koskaan kokenut vastaavanlaista värin ja musiikin ilotulitusta, mutta minua enemmän innoissaan Colourscapesta taisivat olla vierailevat lapset, jotka selkeästi nauttivat värikuplista täysin siemauksin.