Vain Japanissa

Hello Kitty-joulukuusi.

Joulupäivä - Osaka sightseeing

Joulupäivä tuli vietettyä harhaillen ympäri Osakaa Markuksen ja Alinan seurassa. Kävimme päivässä läpi suunnilleen kaikki Osakan nähtävyydet, ja söimme hiukan perinteisiä japanilaisia ruokiakin.

Ensimmäisenä käytiin Yodobashi-camerassa sijaitsevassa okonomiyaki-ravintolassa, koska Osakahan on okonomiyakistaan tunnettu. Jatkoimme sitten kylläisinä ja tyytyväisinä rakennuksessa alaspäin, ja ihailimme kaikenlaista elektroniikkaa. Tuli jopa pikkuisen shoppailtua.

Seuraavana vuorossa oli Osaka Castle, eli yksi Osakan tunnusmerkkejä. Linna on ilmeisesti palanut pariin kertaan, ja sitä on vuosien varrella kunnostettu oikein olan takaa, mutta alkuperäisrakennus ainakin on peräisin vuodelta 1583. Sisälle asti ei päästy, sillä paikka oli suljettu normaalia aikaisemmin.

Osakan linna auringonlaskun aikaan.

Sen jälkeen suuntasimme Shinsaibashi-sujille, eli eräälle erittäin pitkälle ostoskadulle. Poikkesimme muun muassa Yamahan liikkeessä, jossa otin seuraavan kuvan, kun ajattelin että se saattaisi kiinnostaa erästä herraa...

Alttofoneja.

Poikkesimme Shinsaibashissa myös kaiten sushiravintolaan, jossa maksoimme sushibuffetista ja pääsimme syömään liukuhihnalla pyörivää sushia niin paljon kuin halusimme.

Kaiten sushi ja hyytelöä.

Sushin jälkeen poikkesime vielä nopeasti Dotomborissa, jossa katselimme Dotombori-jokea iltavalaistuksessa ja ylitimme sillan, joka tapansa mukaan vilisi iskijämiehiä.

Dotombori-joki.

Lopulta käytiin vielä Umeda Sky Buildingissa katsomassa Osakaa 170 metrin korkeudesta. Lipussa luki "Sweetheart Xmas" ja ylös oli menossa ainoastaa pareja, joten olin siinä sitten kolmantena pyöränä...

Syksyinen joulu

Täällä on vieläkin hyvin vihreää, aurinko paistaa, ja ulkona on noin 10 astetta lämmintä. Ei tunnu oikein talvelta.

Eipä ole tällä hetkellä hirveästi uutta kerrottavaa, mikä johtuu siitä, että olen parin viime viikon ajan keskittynyt kouluhommiin ja laiskotellut kotona. Syy siihen on tietenkin että olen yrittänyt säästää rahaa joululomaa varten, jolloin tänne ilmestyy veljeni tyttöystävineen, ja myöhemmin vielä Linda ja Anna. Luvassa on siis paljon matkailua ja shoppailua (pääsen vihdoin käymään Tokiosssa uudestaan!).

Eilen kun käväisin famimassa jälkiruokaosastolta löytyi japanilaisia joulukakkuja, eli クリスマスケーキ (kurisumasu keeki). Ostinpa itselleni sitten pari palasta, ja söin ne jälkiruoaksi.



Tänään on vuorossa pienet joulujuhlat kampuksella ihan vaan vaihto-opiskelijoiden kesken, ja jossain vaiheessa käyn hakemassa velirakkaani tänne ja annan pienen kampuskierroksen.

Hyvää joulua kaikille, tai kuten japanilaiset sanoisivat: メリークリスマス！　(eli "merii kurisumasu", he eivät oikein hallitse tätä englannin lausumista)

Nabe party!

Vuoden päättymisen kunniaksi Hijirin (eräs japanilainen tyyppi jonka kanssa kävimme aikaisemmin Kiotossa) kutsui Jessin, Eunjongin ja minut nabe-juhliin. Nabe on japanilainen talvipata, joka kuitenkin eroaa aika suuresti länsimaalaisesta pataruoasta. Lihaa, siitakesieniä, tofua ja vihanneksia keitetään suuressa rautapadassa ja herkkupalat syödään kastamalla ne soijakastikepohjaiseen liemeen erillisessä kulhossa. Keittoa ei myöskään heitetä menemään, vaan padan tyhjettyä liemeen lisätään paksuja udon-nuudeleita.

Naberaaka-aineet ennen pataan lisäämistä.

Itse pata.

Toshi (puheripulista kärsivä huvittava japanilainen lastentarhanopettaja), Jess, minä ja EunJeong.

Kyseessä oli nomihoudai (eli all you can drink), joten drinkkejä tuli illan mittaan tilattua ihan mukavasti. Ravintolaillan päätteeksi osa meistä lähti vielä karaokettamaan, ja meininki oli kova. Seuraava kuva ehkä kuvastaa millaista karaokehuoneessa oli.

Minä, Jess, Toshi ja Hijirin.

Jos kuvasta ei vielä tajua, niin tämä videopätkä ainakin selittää kaiken:

Kyoto - Arashiyama & Sagano

Pari viikkoa sitten kävimme isolla porukalla Kiotossa (taas), tällä kertaa vuorossa olivat Arashiyama ja Sagano. Arashiyama on suosittu turistikohde Kiotossa, ihan vain siitä syystä että vuodenaikojen vaihtuessa alueen värit ovat todella kauniita. Syksyllä kaikki suuntaavat sinne punaisia lehtiä (koyou) katsomaan ja kadut ovat niin täynnä ihmisiä, että pystyy tuskin kävelemään. Arashiyamasta löytyy myös apinapuisto, mutta sinne päästäkseen täytyy ensin patikoida jyrkkää vuorta ylös noin puoli tuntia. Joku olisi voinut ilmoittaa tästä minulle etukäteen (t. nimim. en minä eiffelintorniinkaan kiivennyt kun oli liikaa rappusia). Kai se kuitenkin oli sen arvoista, apinat olivat nimittäin söpöjä ja yllättävän kesyjä, ja kävelivät ihan vapaasti ihmisten keskuudessa.

Värien kirjo oli kyllä uskomaton, tällaista ei Suomessa pääse näkemään.

Jotkut apinoista tappelivat keskenään, ja oli pakko väistellä kun ne juoksivat toistensta perässä.

Apinoita.

Lisää apinoita.

Tässä siis alankomaalainen Julian ja ruotsalainen Vinh, erottamattomat idioottikaverukset, jotka koko ajan laukovat epäilyttäviä vitsejä.

Seuraavana vuorossa oli Sagano, eli oikein kunnon bambumetsä. Sellaista en ollut ennen nähnyt, ja olisi varmaan ollut todella rentouttavaa kävellä metsässä jos turistilaumat eivät olisi häirinneet alueen rauhallista ilmapiiriä.

Bambua.

Kuvassa murto-osa porukasta: Ylärivissä vasemmalta katsottuna Sol, Klas, Danilo (brassi joka ei pelaaa jalkapalloa eikä tanssi sambaa, eli ei mikään brassi ollenkaan!) Magda ja Romain. Alarivissa Joaquin ja Tetsuji.

Maikoja, eli geishaoppilaita.

Valaistut lehdet.

Päivästä tuli erittäin pitkä, ja kuvia tuli otettua yli kolmesataa kappaletta, mutta hauskaa oli. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei hetkeen ehkä tarvitsisi palata Kiotoon. Tällä kertaa jäi onneksi temppelit väliin.

Höyhensaarilla

Kävin eilen Jessin suosituksesta Tokyo Handsissa ostamassa kämppääni hieman sitä sun tätä. Nyt kivenkova hernepussi jota japanilaiset kutsuvat tyynyksi on siis vaihtunut tanskalaiseen unelmaan, joka kivien ja herneiden sijasta sisältää untuvaa. Tai jotain sinnepäin. Se on joka tapauksessa pehmeä.

Mukaan tarttui myös mikrohelmistä koostuva Mogu-tyyny, joka on mahtava ja pehmeä ja jota en voi olla halaamatta. Niitä löytyy niin paljon erilaisia, että olen jäämässä koukkuun. Sohvaperunalle mukava tyyny on nimittäin kaiken A ja O.

Tässä siis tämänviikkoinen ilonaiheeni.

Tänään raahauduin luentojen jälkeen suurella vaivalla Umedaan metrolla, tarkoituksena oli käydä eräässä kauppakeskuksessa kenkiä etsimässä. Perille päästyäni kauppakeskus olikin suljettu, joten matkasin sieltä Shinsaibashiin, jossa ei myöskään lykästänyt. Kenkien sijasta mukaan päätyi mustat pillihousut (taas) ja vihreä neuletakki. Olen tajunnut, että jos Japanista ei lyödä kenkiä, se ei johdu valikoiman suppeudesta, vaan ostajan nirsoudesta. Tämä on kenkien luvattuu maa. Jotenkin onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni, mikä lähinnä johtui siitä että kun vihdoin löysin täydellisen kenkäparin, minun kokoani ei ollut enää jäljellä.

Kioto ja vaahteralehdet

Viime perjantaina kävimme tyttöjen kanssa syömässä, ja sen jälkeen baarissa, jossa opimme tuntemaan useita japanilaisia opiskelijoita, ja hyödynsimme 300 yenin drinkkihintaa tilaamalla noin 3-4 drinkkiä per henkilö. Se oli... erikoinen ilta.

Seuraavana päivänä suuntasimme Jessin, EunJeongin ja erään kiinalaisen tytön kanssa Kiotoon. Kotaro, eräs EunJeongin tuntema japanilainen opiskelija oli luvannut opastaa meitä Kiotossa, mutta perillä päästyämme saimmekin selville, että japanilaisia oli yhteensä tulossa noin kahdeksan. Porukkamme oli siis loppujen lopuksi yllättävän suuri, ja joku oli koko ajan kadoksissa, mutta mukavaa oli kuitenkin. Saimme lämpimän vastaanoton, eikä ihanan raikas ja aurinkoinen syyssääkään haitannut.

Kotaro, Jess ja EunJeong matkan alkutaipaleella.

Japanilaisen vaahteran lehdet.

Luulimme menevämme temppeleitä katsomaan, ja niinhän me ikäänkuin menimmekin. Kukaan ei vaan ollut etukäteen ilmoittanut, että temppeliin pääsy edellytti usean tunnin patikoimista vuoristossa, metsän ja hyttysten ympäröimänä. Olimme tietenkin todella innoissamme.

Päästinpähän kuitenkin näkemään syksyisen kauniita vaahterapuita.

Ja lisää.

Seuraavana olikin zenbuddhalainen Nanzenji-temppeli, joka rakennettiin jo 1291 (alkuperäinen rakennus kuitenkin tuhoutui tulipalossa, ja nykyinen rakennus on peräisin vuodelta 1703). Nanzenji kuuluu Kioton viiden tärkeimmän zen-temppelin joukkoon, ja on myös yksi maailman huomattavimmista zen-temppeleistä.

Temppeliä ympäröi kaunis maisemapuutarha, lampi, metsikkö sekä pieni vesiputous. Istahdimmekin temppelin viereen lepäämään ja nauttimaan rauhallisesta ilmapiiristä.

Alla temppeli ja lampi metsiköstä nähtynä.

Kioton temppelialueen lähistöllä pyöri paljon kimonoihin pukeutuneita tyttöjä, kyseessä taisi olla jonkinlaiset juhlamenot.



Iltapäivän päätteeksi ostimme itsellemme kunnon hampurilaiset, jotka maistuivat erittäin maukkaalle. Olisivat olleet vielä parempia ilman wasabilta maistuvaa sinappia.

Illalla päädyimme vielä Kioton keskustaan, izakayaan, jossa söimme muun muassa raakaa hevosenlihaa ja sashimia. Parin drinkin jälkeen päätimme vielä mennä karaokettamaan, ja kotiin Osakaan päästiin vasta keskiyön maissa.

Ihana Suomi

Viime viikolla käväisin Suomessa, jossa suurimman osan ajastani vietin Varkaudessa hyljemiehen kanssa, ja osan ajasta herran siskon häissä, Helsingissä. Yllä kuva lempimuusikostani.

Nyt olen palannut Osakaan, ihanan, rentouttavan ja kaikinpuolin mahtavan (mutta lyhyen) suomen visiitin jälkeen. Tuntui entistä vaikeammalta lähteä, kun tiesi tasan tarkkaan mihin oli palattava. Kyllähän minä Japanissakin viihdyn (ainakin välillä), mutta kaipaan omaa kultaani ja suomalaista ruokaa. Onneksi onnistuin saamaan mukaani pikkuisen Oltermannia, savustettua poronlihaa, meetvurstia, yllin kyllin suklaata, ruisleipää ja glögiä. Ajatus glögistä lämmittää erityisesti nyt kun Osakaankin on tullut syksy, ja kämppä on jäätävän kylmä. Taitavat äidin kutomat villasukat tulla käyttöön.

Voisiko joku muuten kertoa minulle, miksei täkäläisissä rakennuksissa ole kunnon lämpöeristystä? Ja miksi lämpöpatterin sijasta kämpässäni on vain ilmastointilaite, joka hädin tuskin auttaa lämmittämään kämppää silloinkin kun se on pitkiä aikoja käynnissä? Suomalaiset arkkitehdit: teille löytyisi täältä töitä.

Miyajima

Sunnuntaiaamuna meidät pakotettiin aamiaiselle klo 7.30. Epäinhimillistä. Sen jälkeen edessä oli noin tunnin bussimatka lautalle, joka vei meidät Miyajimaan. Miyajima on siis pieni Hiroshiman lähistöllä oleva saari, josta löytyy Itsukushiman temppeli ja vedessä oleva torii (portti). Molemmat näistä tunnetuista nähtävyyksista ovat UNESCOn maailmanperintökohteita.

Torii, joka on erittäin kaunis, mutta kuvaushetkenä sää ei ikävä kyllä suosinut meitä.

Itsukushiman temppeli, joka muuten on aivan sairaan kokoinen.

Temppelissä vaeltaessame satuimme pysähtymään suuren salin eteen, jossa japanilainen pariskunta oli menossa naimisiin. Pääsimme siis näkemään perinteiset japanilaiset häät, ja onnistuin jopa videoimaan häämenoja hetken verran.

Tässä siis japanilaiset häämenot.


Lyhty ja peura.

Taas torii. Siitä taisi tulla ottettua lähes 100 kuvaa eri kuvakulmista.

Miyajimassakin oli taas vaihteeksi peuroja, ja nämä peurat olivat huomattavasti röyhkeämpiä ja tottuneempia ihmisiin kuin Naran peurat. Ne nappaavat kädestä aivan kaiken, ja syövät sen hetkessä. Aika monelta katosi kartta peuran suuhun.

Tässä peura varastaa Kondo-senseiltä mutusteltavaa.

Miyajiman tunnusherkkuihin ("herkku"-nimitys on mielestäni kyseenalainen) kuuluu momiji, eli vaahteralehden muotoinen perinteinen japanilainen leivos (manjū), johon löytyy eri täytteitä. Perinteinen taitaa olla azuki, eli punaiset makeat pavut.

Tässä näkyy momijin valmistusprosessi.

Lounaamme.

Friiterattuja ostereita, kurpitsa-tempuraa, mustekala-sashimia, jotain keittoa, riisiä ja kaikenlaista outoa. Jonkun pitäisi kertoa japanilaisille, ettei kaikkea tarvitse friteerata.

Hiroshima

Jos Osaka on Japanin Turku, niin Hiroshima on Japanin Kuopio. Paitsi että Kuopioon ei ole pudotettu atomipommia.

Tänä viikonloppuna kävimme siis OUSSEPlaisten kanssa Hiroshimassa, jossa yövyimme, ja seuraavaana aamuna vielä Miyajimassa.

Lauantai-aamuna matkasimme siis Osakasta bussilla noin viisi tuntia, kunnes vihdoin pääsimme Hiroshima Peace Memorial Museumiin. Siellä on tullut käytyä ennenkin, mutta kokemus on aina yhtä järkyttävä. On pelottavaa, miten paljon tuhoa ydinaseet saavat aikaan.

Kuvassa pienoismalli Hiroshimasta atomipommin räjähdettyä.

Punainen pallo esittää pommin räjähdyspistettä. Kaikki ihmiset noin kilometrin säteellä räjähdyspisteestä kuolivat lähes heti, jälkiä jättämättä. Pahiten kärsivät kuitenkin ne ihmiset, jotka jäivät eloon. Saimme museokäynnin jälkeen mahdollisuuden kuunnella atomipommin räjähdyksestä selviytynyttä naista, joka sen ajankohtana oli ollut koulun pihalla, noin 1,5 km räjähdyspisteestä. En ollut tajunnut, että atomipommien uhrien kärsimys ei koskaan lopu. He elävät sitä hetkeä uudestaan joka päivä. Palovammojen lisäksi uhreilla saattaa esiintyä syöpää vielä 60 vuotta räjähdyksen jälkeen. Eikä kärsimys lopu siihen. Sodanjälkeisessä Japanissa atomipommin uhreja syrjittiin, koska pelättiin säteilyn vaikutusta. Työpaikan löytäminen oli erittäin vaikeaa ja naimisiinmeno lähes mahdotonta.

Oli opettava kokemus kuulla ihmisten kärsimyksestä ja ymmärtää, miten suuri vaikutus atomipommilla oli.

Muistomerkki atomipommin uhreille.

A-bomb Dome, eli yksi harvoista rakennuksista, jotka vielä olivat pystyssä räjähdyksen jälkeen. Kupolirakennuksen rauniot on jätetty pystyyn muistutuksena atomipommin aiheuttamasta tuhosta.

Kierrettyämme aluetta vähän aikaa hakeuduimme hostelliimme, joka oli keskellä ei-mitään. Se oli kämäinen, ja lähistöltä löytyi ainoastaan pieni kauppa, jossa ei edes myyty alkoholia. Hakuduimmepa sitten kävelylle joen varrelle korealaisten kanssa ja lauleskelimme japanilaisia, korealaisia ja länsimaalaisia pop-biisejä. Oi niitä aikoja.

焼肉！

Eilen kävin Jessin kanssa shoppailemassa (tuli hankittua metrokortti, hajuvettä, ja uudet kengät). Shoppailun päätteeksi käväisimme syömässä yakinikua, ja valittiinpa vielä all-you-can-eat menu. Söimme yhdessä noin neljä lautasellista lihaa, ja sitten vielä vähän kasviksia, hinnaksi tuli 2500 yeniä.

Yllä näkyy kaksi viimeistä lautasta, edeltävät kaksi olivat samaa kokoa kuin kuvan alakulmassa oleva. Mmm, marmoroitua naudanlihaa. Niin, ja ylemmällä lautasella oli kanan sisälmyksiä. Älkää kysykö.

Jess paistamassa lihaa.

Pöytägrilli.

Suosittelen. Kuvat on muuten otettu uudella kännykälläni, joka on mahtava ja erittäin shiny.

Kimono-juhla

Sunnuntaina oli asuntolan toimistossa tilaisuus, jossa pääsimme kokeilemaan kimonoja. Meitä oli hirveä määrä tyttöjä jonottamassa, ja kimonoja oli ehkä noin kuusi. Kimonon pukemiseen tarvittiin kaksi ihmistä, jotka siesoivat molemmilla puolilla puettavaa. Kimonoon pukeutuminen on pitkä ja rasittava prosessi, mutta oli kuitenkin kiva sipsuttaa kimonossa ympäri huonetta. Ensin piti laittaa kimonosukat jalkaan, sitten ohut aluspaita, tämän jälkeen aluskimono, sitten itse kimono, seuraavaksi alusvyö, ja sitten itse vyö (eli obi). Tuli melkein hiki siinä seistessä.

Joku tytöistä oli ollut superfiksu, ja tajusi kutsua Hendran (erään Indonesialaispojan) valokuvaamaan meitä, herra kun harrastaa valokuvausta, ja on siinä aika lahjakaskin. Yllä Hendran ottama kuva (jota olen tietenkin editoinut Photoshopissa jälkikäteen).

Magdaa puetaan kimonoon.

Kuten sanoin, ruuhkaa oli aika lailla.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava kokemus, mutta en varmaan koskaan pystyisi yksin pukemaan kimonoa päälleni. Nämäkin naiset olivat kaikki ammattilaisia, ja auttavat ihmisiä pukeutumaan kimonoihin työkseen (siinäpä kiva homma).

Oh deer

Sunnuntaina kävimme Narassa, jossa Tetsuji (eräs tuntemamme japanilainen opiskelija) näytti meille paikkoja. Itse junamatka kesti noin nejäkymmentä minuuttia, joten Naraan pääsee Osakasta yllättävän nopeasti. Käveltyä tuli sen verran, että jalat olivat iltaa myöten todella kovilla. Uskaltaisinpa kuitenkin sanoa, että se oli sen arvoista. Seuraavaksi liuta valokuvia (ja video):

Matkamme alkoi Saruzawan lammelta, jossa uiskenteli suuri määrä kilpikonnia.

Tässä tyyppi jonka nimeä en muista (Koreasta), Vinh (Ruotsista) ja Kaitlin (USA:sta).

Buddhalainen hautakivi. Älkää kysykö miksi sillä on punainen essu, sillä vastaus on etten tiedä.

Kofuku-ji temppeli, jonka edessä Magda ja Sol leikkivät olevansa Kung-fu pandoja.

Nara Park, jossa asustaa noin 1000 japaninpeuraa. Jotkut niistä elävät aitauksien sisällä, mutta suurin osa kävelee ihan vapaasti ihmisten seassa.

Peurat ovat kesyjä, ja niitä voi silittää ja ruokkia kekseillä.

Puiston loppupäässtä löytyy pitkä, lyhtyjen ympäröivä tie, joka vei meidät Kasuga-temppeliin. Sen jälkeen edessä oli pitkä kävelymatka vielä yhdelle temppelille.

To-daiji -temppeli, maailmaan suurin puurakennus. On muuten UNESCO:n maailmanperintökohde.

Temppelin sisältä löytyy Vairocana Buddha, maailmaan suurin pronssinen buddha-patsas.

Suuren buddhan molemmilta puolin löytyi bodhisattva, tässä oikeanpuoleinen, eli Kokuzo-Bosatsu.

Lainattu wikipediasta:
"Temppelin eräässä pylväässä on kolo, jonka sanotaan olevan samankokoinen kuin patsaan sierainten. Kolon läpi ryömimisen (mikä onnistuu lapsilta helposti, mutta saattaa tuottaa tuskaa länsimaiselle aikuiselle) sanotaan tuottavan onnea."

Niin, no. Mehän vuorostamme tietenkin ryömimme kaikki kolon läpi.
Ryhmäkuva, tässä siis koko poppoo. Arvatkaa, onko rasittavaa liikkua päivän ajan näin suuressa ryhmässä? Koko ajan oli joku kadoksissa.

Retkelle tuli ihana loppu auringonlaskun myötä, jota seurasimme Ni-gatsu-dō-temppelistä.