Ostoksia ja uutuuksia

Olen täysin unohtanut esitellä viimeisimmät hankintani, jotka kulkevat mukana joka paikkaan.

Ensimmäisenä vuorossa on viimeinen Japanissa tehty ostokseni, punaruskea nahkalompakko. Olin etsinyt sopivaa lompakkoa koko vaihtovuoteni ajan, ja täydellinen yksilö tulikin vastaan sopivasti viimeisenä päivänä. Tämä lompakko kuuluukin nykyään lempitavaroihini, ja täyttää tyylini peruskriteerit: rento, mutta ryhdikäs.


Ehkä mahtavinta lompakossa on, että olen vaihteeksi löytänyt yksilön, jossa on tilaa kaikille korteilleni. Niitä on nimittäin paljon.

Toinen uusi hankinta on Suomesta, vaikka päätöksen teinkin jo Japanissa. Totuin elektronisten härvelien luvatussa maassa käteviin puhelimiin, joilla pystyi lähettämään pitkiä sähköposteja ja käymään maksutta netissä. Japanilainen näppäimistökin oli valttia kommunikoidessa paikallisten ystävien kanssa. Suomeen palatessani neljän vuoden takainen entinen matkapuhelimeni veti jo viimeisiä henkäyksiään, eikä suostunut enää kunnolla latautumaan. Oli siis oiva aika hankkia uusi puhelin.

Kotona minua odottikin vanhempien tasolta ihana yllätys: jo kauan himoitsemani valkoinen iPhone.


Mieluisimpia ominaisuuksia puhelimessa on hankkimani kanjikertausohjelman ja OED:n lisäksi kalenteri, joka synkronoi tietokoneeni kalenterin kanssa. Kosketusnäyttö toimii hienosti, ja saan kirjoitettua viestejä nopeammin kuin aikaisemmilla puhelimillani. Olen toisin sanoin täysin huumassa uuteen puhelimeeni.

Tuhansien järvien maassa

やっと帰った！

Jos viime viikkojen blogihiljaisuus on ihmettänyt, on se johtunut lähinnä siitä, että olen ollut muuttoprosessissa. Lukemattomien esseiden valmistuttua ja viimeistenkin japanintenttien ollessa ohi oli enää pari päivää aikaa pakata Japanin elämäni matkalaukkuun, johon sai ahdata vain 20 kiloa (loppupainoksi tuli 24,5 kg, mutta enpä joutunut edes maksamaan ylipainosta). Viimeiset kolme päivää Japanissa yövyin masentavan tyhjässä – mutta harvinaisen siistissä – kämpässä, ja elin matkalaukusta käsin. Viimeisiin päiviin mahtui myös ikimuistoisia kokemuksia, kuten all-night karaoke-ilta sekä japanilaisten ystävien Umedan Beer Gardenissa järjestämät jäähyväisjuhlat.

Aikaisin eräänä maanantaiaamuna jätin Japanin taakseni, ja suuntasin takaisin Suomeen. Ensimmäinen viikkoni Suomessa sujui rauhallisissa merkeissä, perheen, ystävien ja poikaystävän parissa. Ehdin käydä myös mökillä ja polttaa selkäpuoleni niin pahasti, että ensimmäinen viikonloppuni sujui aika kivuliaissa merkeissä (joskin ihanassa seurassa). Ensimmäinen työviikko on jo takana, ja töissä aionkin kitkutella kunnes yliopisto taas alkaa.

Vaikka olenkin jo Japanista palannut, on Japani-teemaisia kirjoituksia suunnitteilla vielä jonkin verran, joten ei kannata aivan vielä lopettaa lukemista. Minulla on aikomuksena jatkaa blogin kirjoittamista Suomessakin, mutta aiheet saattavat tästedes vähän vaihdella aikaisemmasta kaavasta.

Juhlista, festivaaleista ja yukatoista

Lauantaina australialaiset vaihto-oppilaat järjestivät meille lähteville opiskelijoille poikien asuntolassa läksiäisjuhlat. Tapahtuma sujui mukavissa merkeissä tervetuliaismaljoja juoden ja beer pongia pelaten, ja loppua myöten tunnelma oli aika korkealla. Beer pongin mestaruusottelun aikana osa meistä hakeutui pieneen sivuhuoneeseen, jossa puimme päällemme yukatat illan seuraavaa ohjelmanumeroa varten. Olin harjoitellut yukatan pukemista jonkin verran kotona, etten nolaisi itseäni japanilaisten edessä. Tosipaikan tullen pärjäsin oikein hyvin, ja olin jopa valmis reilusti muita ennen. Huvittavinta oli, että paikalla olleet japanilaiset tytöt eivät muistaneet obin sitomistapaa, joten loppujen lopuksi me vaihto-opiskelijat päädyimme opettamaan heille miten yukata (ja obi) kuuluu pukea. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin youtubelle, josta me olimme pukemistavan alun perin opetelleet.

Juhlien jälkeen jatkoimme porukalla matkaa Tenjin-matsuriin, eli Osakan suurimpaan kesäfestivaaliin. Matka sujui hitaasti, sillä yukata on alhaalta sen verran kapea, että on pakko edetä pienin askelin, lähinnä sipsuttaen. Kuumassa ilmassa yukata ei ehkä ollut ihanteellisin vaatevalinta, mutta olin kuitenkin hyvin tyytyväinen että pääsin käyttämään sitä edes kerran.

Paikalle saavuttuamme festivaali oli jo täydessä käynnissä, ja ilotulituksia ammuttiin aivan tuhottomasti. Osakalaiset taisivat hieman ihmetellä sekalaista (ja äänekästä) ryhmäämme, mutta se ei meitä haitannut.

Ilotulitusten loputtua festivaaliveneet alkoivat kulkemaan Okawajoen varrella, ja siinä vasta oli upea näky. Veneissä olevat lyhdyt valaisivat jokea kauniilla tavalla, ja veneistä leviävä perinteinen musiikki kohotti tunnelmaa entisestään. Ilta sai täydellisen lopun pienellä illallisella hyvin ilmastoidussa ravintolassa, jossa pääsimme hetkeksi kuumuutta ja kosteutta pakenemaan.

Oi kotimaa

Suomeen palattuani aion:

- syödä gelatoa jokirannalla
- käydä syömässä Kertussa, Cantina Aztecassa ja Bossassa (ja Milanissa, sillä kebabhimo varmaankin iskee jossain vaiheessa)
- grillata ja saunoa mökillä
- käydä Tukholmassa shoppailemassa (Monki, Weekday ja Barkarby: here I come!)
- sisustaa kämppää (mikä tarkoittaa että luvassa on myös suursiivous)
- viedä kaikki kaapissa lojuvat käyttämättömät vaatteet kirpparille

Hyljemies Japanissa, osa 3: Kioto

Matkaillessamme hyljemiehen kanssa päädyimme kahtena peräkkäisenä päivänä Kiotoon. Teollisuuskaupunkina Osaka ei tainnut oikein vastata hyljemiehen kuvaa "aidosta" Japanista, Kioto taas oli askeleen lähempänä tätä kuvaa. Ensimmäisenä vuorossa oli Kinkakuji, kultainen paviljonki, joka ennen toimi keisarin teehuoneena. Tämä taisi olla neljäs visiittini Kinkakujiin, joten enää en taida olla menossa takaisin. Rakennus on kuitenkin näkemisen arvoinen, etenkin kauniilla säällä, jolloin paviljonki heijastuu lammesta sinisen taivaan ympäröimänä. Meitä ei aurinko ikävä kyllä suosinut.

Seuraavaksi hakeuduimme Gionissa sijaitsevaan Yasakan pyhättöön, jossa pääsimme todistamaan perinteistä japanilaista hääseremoniaa. Yasakan pyhätöltä lähdimme etsimään Filosofin polkua ilman karttaa – jostain syystä ei oikein onnistanut.

Sattumalta ohitimme kuitenkin Ryozen Kannonin, eli sotamuistomerkin joka toimii myös temppelinä. Poikettuamme temppelin sisäpihalla jatkoimme tyytyväisinä matkaa Kyoton pikkukaduilla, jossa vastaan tuli kolme maikoa (geishaoppilaita). Kiotossa, varsinkin Gionin alueella kävellessä, on vaikeaa olla törmäämättä maikoihin. Yleensä he hymyilevät ystävällisesti ja suostuvat valokuvattaviksi jos kohteliaasti kysyy, mutta jos he ovat matkalla asiakasta tapaamaan on heitä ei saa missään nimessä viivästyttää. Ei tarkoittaa siis ei, kyse ei ole kainostelusta.

Käveltyämme pitkän tovin onnistuimme vihdoin jyrkän rinteen huipulta löytämään pääkohteemme, eli Kiyomizuderan. Kyseinen temppeli perustettiin jo vuonna 778, joten ikää rakennukselta kyllä löytyy. Päähallilla on suuri veranta, jota kannattavat yhteensä 139 viisitoista metriä korkeaa puupylvästä. Näköala on todella huikea, mutta en ehkä suosittelisi korkeanpaikankammoisille.

Seuraavana päivänä teimme retken Fushimi-Inarin pyhättöön, joka sijaitsee Inari-vuoren juurella. Temppelistä vuorelle johtaa monta polkua, ja polkujen varrelta löytyy useita pienempiä Inari-jumalalle omistettuja pyhättöjä. Fushimi-Inarissa erikoista ovat nimenomaan nämä polut, joita kehystävät tuhannet punaiset toriit (perinteiset japanilaiset portit, jotka yleensä toimivat shintotemppeleiden sisäänkäynteinä). Jos Geishan Muistelmat-elokuva on tuttu, elokuvan päähenkilö juoksentelee lapsena juuri näiden toriien läpi.

Fushimi-Inarissa tunnelma oli hyvin rauhallinen, ja toriikäytävät olivat suunnattoman kauniita. Innostuimmepa sitten kävelemään polkua loppuun asti, mikä kuulostaa mukavammalta kuin mitä se oli. Kävelymatkaa ylös ja takaisin on noin neljä kilometriä, mutta suurin osa polusta koostuu jyrkkää ylämäkeä kulkevista kivirappusista. Jos ei siis monen kilometrin pituinen rappukäytävä innosta, kannattaa matka lopettaa jo toriipolun alkupäähän.

Jos Kiotossa on aikaa käydä vain kolmessa nähtävyydessä, suosittelisin Kinkakujia, Kiyomizuderaa ja Fushimi-Inaria. Jos aikaa jää vielä neljänteen, on ykkösenä listalla Nijo Castle. Sinne emme ikävä kyllä hyljemiehen kanssa ehtineet. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Syksyä ilmassa

Kengät: Vagabond
Kaikki muu: H&M

Eläessä joka päivä yli kolmenkymmenen asteen kuumuudessa on vaikea tajuta, että Suomeen tulee pian syksy. H&M:n syyskuvaston saapuminen on kuitenkin aina varma merkki siitä, että viileämmät kelit tekevät tuloaan. Ajatus raikkaasta syksystä tuntuu yllättävän houkuttavalta, varsinkin kun Japanin kuumuus ja kosteus on noussut jo sietämättömään pisteeseen. Ilman ilmastointia täällä ei edes pystyisi elämään.

H&M:n kuvastossa oli harvinaisen kiva valikoima syysvaatteita, ja tänään tulikin tehtyä pelottavan suuri tilaus. Turussa minua tulee siis odottomaan kivan kokoinen paketti täynnä ihania vaatteita – mikä olisikaan parempi syy palata kotimaahan?

Hyljemies Japanissa, osa 2: Tokio

Vietettyämme pari päivää Osakassa suuntasimme hyljemiehen kanssa luotijunalla Japanin uljaaseen pääkaupunkiin, Tokioon. Ensimmäisenä päivänä kävelimme kylmässä ja tuulisessa Uenon puistossa, ihaillen kirsikankukkien nuppuja. Illemmalla kävimme tutkimassa miesten muotia Shibuyassa, jolloin hyljemies totesi että vaikka japanilaiset vaatekoot ovatkin hänelle sopivia, ei taida tyyli aivan täsmätä.

Seuraavana päivänä raahauduimme aikaisin aamulla Asakusa Kannoniin, suureen budhhalaistemppeliin joka on nykyään aikamoinen turistirysä. Emme olleet täysin vakuuttuneitä paikan mahtavuudesta.

Seuraava nähtävyys oli kuitenkin hauska, ja toi esiin sisäiset lapsemme. Ueno Zoossa ollut panda, LingLing, oli kuollut, mutta muita eläimiä riitti. Erityistä kiinnostusta herätti leikkivät karhukaverukset ja uskonnollinen gorilla.

Samana päivänä hakeuduimmepa vielä Tokyo Toweriin, eli punaiseen eiffelin tornia muistuttavaan näköalatorniin. Näkymä oli huikea, kuten aina. Tokio vaan jatkuu ja jatkuu, eikä korkealtakaan näe milloin kaupuki päättyy.

Viimeinen päivämme Tokiossa sujui shoppailun merkeissä, joskin homma taisi jäädä lähinnä ikkunashoppailuksi. Pienen Harajukussa kiertelyn jälkeen siirryimme Omotesandoon, joka on hiukan kalliimpi ostosalue. Omotesando Hillsin ostoskeskus pelotti hinnoillaan, joten siirryimme tutkiskelemaan pikkukatujen tarjontaa, joka muuten oli paljon kiinnostavampaa. Jos vain jaksaa kierrellä sivukujilla löytää helpost trendikkäitä pikkuputiikkeja, josta voi löytää kivoja, massatarjonnasta eroavia vaatteita ja kenkiä. Alueelta löytyi myös Lonely Planetin suosittelema fuusioravintola nimeltä Fujimamas, joka on äskettäin ikävä kyllä sulkenut ovensa. Tilaamani tempuramaki sisältäen katkarapua, tulista tonnikalaa, kurkkua ja avokadoa oli sellainen makuelämys, että olisin mielelläni käväissyt ravintolassa uudestaan.

Vietimme yhteensä Tokiossa vain kaksi päivää, mutta nähtävää olisi kyllä riittänyt moneksi viikoksi. Seuraavana vuorossa oli kuitenkin perinteitä vaaliva Kioto, jossa ei voi jättä käymättä jos suuntaa Japaniin. Kiotosta lisää matkapäiväkirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa.