Täydellinen kesäpurilainen

Jokavuotinen tyttöjen mökkiviikonloppu on nyt takana, ja koska ystäviäni kiinnosti laittamieni hampurilaisten resepti, päätin samantien julkaista sen täälläkin. Laitan kaksilahkeisen kanssa mielelläni ruokaa, mutta koska emme vielä ole mitään mestarikokkeja hyödynnämme ruoanlaitossa enimmäkseen muiden reseptejä, joiden julkaisuun en ole nähnyt suurempaa syytä. Tässä seuraa kuitenkin vähän mukailtu resepti, jonka alkuperäisversio löytyy täältä.

Reseptin keskeinen ainesosa on savupaprikamauste, jota saa ainakin Helsingistä Hakaniemen kauppahallista tai vaikkapa Kokkiman-verkkokaupasta.

Mausteinen hampurilainen

Tarvitset:

300g karitsan jauhelihaa

300g porsaan jauhelihaa

2-3 valkosipulin kynttä

1 rkl kuivattua oreganoa

1 ½ rkl savupaprikamaustetta

½ rkl cayennepippuria

½ rkl juustokuminaa

reilusti suolaa

mustapippuria maun mukaan

4 hampurilaissämpylää

Täytteeksi:

yksi paahdettu chili

salaattia

tomattia

punasipulia

mozzarellaa (mieluiten bufalamozzarellaa)

salsaa

majoneesia

Aloita hienontamalla valkosipulinkynnet. Sekoita isossa kulhossa karitsan ja porsaan jauheliha, valkosipuli, suola, pippuri, juustokumina, oregano ja savupaprikamauste. Vaivaa seosta kostein käsin kunnes maustettu liha muuttuu tiiviiksi massaksi.

Ennen pihvien paistamista kannattaa kypsentää pieni koepala maun tarkistamiseksi. Lisää mausteita tarpeen mukaan, ja muotoile massasta neljä pihviä. Paista tai grillaa pihvit kypsäksi, ja aseta ne talouspaperille, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Voitele hampurilaissämpylät ja paahda ne pannulla tai grillissä. Jos haluat hampurilaisiin lisäpotkua, paahda samalla täytteeksi tuoretta jalapeñoa tai muuta saatavilla olevaa chilipaprikaa.

Kokoa hampurilainen. Täyte on tietenkin täysin vapaavalintainen, mutta kaksilahkeisen kanssa olemme havainneet toimivaksi yhdistelmäksi perusainesten (eli salaatin, tomaatin ja sipulin) lisäksi mozarellan ja salsan. Majoneesia voi myös lisätä, jos sitä ehdottomasti kaipaa.

Food Culture Club

San Franciscon matkakuvat odottavat vielä julkaisemista, mutta koska vietän päivät töissä, näyttöpäätteen edessä, ei kotiin tullessa oikein innosta jatkaa samalla radalla. Ja kuka nyt haluaisi istua kotona tietokoneen äärellä kun voi nauttia ihanasta jokirannasta ja kulttuuripääkaupungin tarjonnasta?

Minun on ollut tarkoitus raportoida jo pidemmän aikaa parin viikon takaisesta visiitistä erääseen ravintolaan, jonne suuntasimme Botellónin sijaan. Kyseessä oli tietenkin Chez Dominiquen avaama Food Culture Club pop up -ravintola, joka sijaitsee kätevästi keskustassa jokirannan tuntumassa. Chez Dominiqueen meillä ei ole hintaluokasta johtuen mitään asiaa, joten olimme innoissamme kun pääsimme vihdoin kokeilemaan Hans Välimäen laatimaa menuta (joskin menu varmasti poikkesi tyyliltään melko paljon CD:n normimenusta).

Kännykkäkameralla otetut kuvat eivät tee annoksille oikeutta, mutta antavat kuitenkin osviittaa siitä, miten mahtavaa ruokaa pääsimme nauttimaan.

Luomukananmunaa, parsaa, kesätryffeleitä, runsaasti paikallisia sieniä villiyrttien ja parsavelouten kera

Hyljemiehen tilaama tomaatti-punajuurigazpacho katkarapujen ja valkosipulin kera

Korealaistyylinen possupurilainen, punaista ja mausteista slawta sekä ranskalaisia

Uunissa paahdettua siansivua, misoa ja sieniketsuppia

Chez Dominiquen versio mustikkapiirasta vaniljajäätelölla

Parantamisen varaa oli gazpachon pienessä koossa ja hitaassa palvelussa (olimme istuneet pöydässä runsaat puoli tuntia ennen kuin ylipäätään pääsimme tilaamaan), mutta itse ruoka oli mielikuvituksellista ja todella maukasta. Jälkiruoaksi tilaamamme mustikkapiiras keräsi kaksilahkeiselta spontaaneja ylistyssanoja, mikä on jo paljon herralta, joka vastaa kaikkeen sanoin "oli se ihan ookoo".

Jatkoksi piipahdimme entisen käsipallovalmentajani perustamassa Bar4:ässä, jossa muuten saa lempisiideriäni (Henry Weston's Vintage Reserve), hanasta! Päätimme illan punaviinilasillisella Tintåssa, se kun osui sopivasti kotimatkan varrelle.

The Walrus and the Carpenter

Pari päivää ennen lähtöäni Seattlesta poikkesimme äitini kanssa Ballardissa, eräässä osteriravintolassa. Minulle oltiin jo pariin otteeseen suositeltu the Walrus and the Carpenter nimistä pikkuravintolaa, jossa kuulemma oli aivan mieletön osterivalikoima. Noviiseina tälle tietylle merenelävälle suuntasimme siis sinne syömään, eikä todellakaan kaduttanut.

Ravintola sijaitsi hiukan Ballardin keskustan ulkopuolella, alueella josta löytyi enemmän varastoja ja autokorjaamoja kuin ravintoloita. Ehdimme jo hiukan epäillä eksyneemme, kun eteemme pomppasi ravintolan kyltti.

The Walrus and the Carpenter on ihanan rento ja valoisa ravintola, jossa on yksinkertainen mutta raikas sisustus. Erityisesti ihastuin avoimeen keittiöön ravintolan keskellä, joka toi paikkaan sopivasti elämää ja vilskettä.

Aloitimme tarjoilijan suosituksesta varovaisesti blue pool ja kusshi -ostereilla, ja kushi-ostereista innostuimme sen verran että tilasimme niitä vielä lisääkin. Tämän jälkeen siirryimme tutkimaan ruokalistan muita antimia, ja päädyimme kokeilemaan friteerattuja ostereita. Ja parsaa. Ja sardiineja. Taisimme tilata jälkiruokaakin, mutta söimme sen suihimme niin nopeasti etten ehtinyt ikuistaa sitä kameralle.

Ruoka oli joka tapauksessa todella herkullista, ja ravintolan tunnelmassakaan ei ollut valittamista. Tarjoilijammekin paljasti, että päätyi kyseiseen osteribaariin töihin vain koska vietti kaiken vapaa-aikansa siellä jo muutenkin. Mahtavan palvelun, ruoan ja sisustuksen perusteella ymmärrän kyllä miksi.

Päätimme illan pienellä kävelylla Ballardissa, joka olikin tähän mennessä kehittynyt lempikaupunginosakseni. Ballard on alunperin skandinaavien asuttamaa aluetta, joten tämä ehkä osittain selittää miksi tunsin oloni siellä niin kotoisaksi. Pääsyy taitaa kuitenkin olla kaikki ihanat pienet baarit, kahvilat ja ravintolat (suosittelen myös mahtavaa aitoa meksikolaista ravintolaa nimeltä La Carta de Oaxaca), sekä pienet vaatekaupat jotka löytyvät Ballardin katujen varrelta. Punaisten tiilirakennusten keskuudessa voi vaan rennosti kävellä, ja törmää taatusti johonkin kiinnostavaan.

Down by the Waterfront

Viimeiset kymmenen päivää Seattlessa vietin äitini matkaoppaana, sillä hän päätti että vaihtoni olisi mitä oivallisin syy päästä esikoismatkalle Amerikkaan, etäisiä sukulaisia tapaamaan. Lounastimme kaikki yhdessä Pike Place Marketin läheisyydessä sijaitsevassa ravintolassa, jossa innostuin tilaamaan mitä herkullisimman bánh mìn. Jälkiruoaksi kokeilin outoa mutta onnistunutta sorbettiyhdistelmää: garam masala sorbettia sekä tequila-lime sorbettia.

Waingrown perhe

Matkamme jatkui pienen keksileipomon kautta pitkin vesirajaa historialliselle Pioneer Squarelle, jossa osallistuimme opastettuun kierrokseen Seattlen jalkakäytävien alle.

Kierros toimi huumorilla höystettynä historiantuntina, jolloin opimme lisää niin Seattlen perustamisesta kuin rakennushistoriastakin. Mainittakoon, ettei Seattlea alunperin asuttamaan tullut porukka tainnut olla ihan fiksuimmasta päästä, viemäristö kun rakennettiin johtamaan suoraan vuoroveteen. Voitte ehkä arvata mikä lopputulos oli.

Vietimme melko paljon aikaa Elliott Bayn liepeillä, sillä myöhemmin viikolla vuorossa oli pieni lauttaretki Bainbridge Islandiin, näkymää lautasta kun oli kehuttu monelta taholta.

Kuten kuvista ehkä pystyy päättelemään, on Seattlen keskusta oikeastaan ainoa alue kaupungissa josta löytyy pilvenpiirtäjiä, sillä sieltä löytyy kaupungin taloudellinen keskus. Ystävistäni harvat kuitenkaan viettivät aikaa downtownissa, sillä muut, matalammat kaupunginosat kuten Ballard, Capitol Hill, Fremont ja yliopistoalue ovat huomattavasti kiinnostavampia ja suositumpia pikkukauppoineen ja leipomoineen.

Pike Place Market

Seattlessa viettämäni kuukaudet kuluivat hyvin nopeasti, mutta ehdin kuitenkin käydä kaupungin päänähtävyyksissä useampia kertoja. Space Needle:istä olenkin jo raportoinut täällä, mutta eräs toinen nähtävyys on jäänyt pahasti varjoon, nimittäin Pike Place Market. Pike Place on markkinatori Elliott Bayn rannalla, joka kuuluu USAn vanhimpiin vielä toiminnassa oleviin markkinoihin. Pike Placein tiloissa myydän kaikkea tuoreesta kalasta ja vihanneksista sarjakuviin ja koruihin, eikä kysessä ole mikään pieni paikka: Pike Place Market sijaitsee kukkulan laella, ja markkinakojuja löytyy eri tasoilla alas johtavaa rinnettä pitkin.

Markkinatorin lähistöltä löytyy myös ensimmäinen Starbucks, ketjuhan on tästä tunnetusta kahvilakaupungista lähtöisin. Itselleni yliopiston kampuksellakin sijaitseva Tully's on mieluisampi ketju, mutta pitihän sitä käydä kurkkaamassa tunnetun kahvilaketjun synnyinpaikkaa. Pike Placen Starbucksissa myydään muun muassa erikoista kahvisekoitusta, jota saa vain tästä nimenomaisesta kahvilasta.

Ystäväni Kaitlin halusi ehdottomasti myös näyttää minulle Seattlen ällöttävimmän nähtävyyden, eli purkkaseinän. Kyseessä on pienellä kujalla sijaitseva tiiliseinä, joka on kokonaan purkan peitossa, ja jonka öh, kehittämiseen voi osallistua kuka tahansa lisäämällä oman purkkansa osaksi seinää. No thanks.

Elliott Bayn rannikon visiitti on hyvä lopettaa Ivar'siin, paikalliseen ravintolaan joka on kuuluisa clam chowderistaan. Olihan se hyvää, mutta itse taisin innostua eniten pääruoaksi tilaamistani rapukakuista. Jos Seattlesta on keksittävä yksi hyvä puoli, se on ainakin merenelävien hyvä saatavuus.

Juhannus

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta ensimmäinen viikkoni Suomessa hurahti ohi töitä tehdessä ja aikaerosta toipuessa. Aloitin heräämällä joka päivä kuudelta aamulla ja nukahtamalla iltakahdeksalta, mutta juhannusviikonloppuna sain vihdoin käännettyä unirytmini järkevämmäksi. Sen jälkeen iskivät kuitenkin helteet, eikä istuttuani koko päivän töissä koneen edessä ole juuri tehnyt mieli ottaa läppäriä esiin kotona.

Vietimme hyljemiehen kanssa rauhallista kaupunkijuhannusta, jolloin enimmäkseen laiskottelimme. Vuokrasimme kunnon määrän elokuvia ja hääräilimme keittiössä parin luottoreseptin parissa, mikäs sen rentouttavampaa? Harjoittelin myös hiukan uuden kameran käyttöä, josta lisää myöhemmin. Tässä kuitenkin vähän kuvasaldoa juhannukselta, kiitos uuden järjestelmäkamerani.