Täällä pääsiäinen tuli ja meni aika huomaamattomasti. Japanissa ei juuri juhlita kristillisiä juhlapyhiä, joten kun muualla maailmalla nautittiin pääsiäislomasta, täälläpäin kärsittiin luennoilla. Parin kuukauden pituinen kevätloma on nyt siis virallisesti ohi, ja uusi lukukausi on alkanut. Tämä tarkoittaa loputonta määrää juhlia, etenkin tervetuliaisjuhlia uusille opiskelijoille. OUSSEP-ohjelmaankin on saapunut aikamoinen määrä uusia ihmisiä, enimmäkseen Australiasta, USA:sta, Koreasta ja Kiinasta. Pääsin tapaamaan osan porukasta lauantaina, Klasin järjestämissä grillijuhlissa (herra vaalii suomalaisia perinteitä grillaamalla meille vaihtareille vähän väliä). Tulipa myös juteltua vähän japaniksi, ja tuntuu että nykyään pystyy sentään muodostamaan ihan järkeviäkin lauseita (ainakin välillä).
Sunnuntaina vuorossa oli Magdan järjestämä pääsiäispiknik, joka vietettiin tyttöjen kesken kampuksella. Sää on viimeisen viikon ajan ollut hyvin kesäinen, ja päätimme nauttia kirsikkapuiden loppukukinnasta ulkosalla, erään lammen vieressä.
Magda valmisti meille puolalaisia pääsiäisvoileipiä, ja kertoi meille kotimaansa perinteistä. Syötyämme löhöilimme hetken auringossa (ulkona oli 23 astetta lämmintä!) ja keskustelimme kulttuurieroista sun muusta, tunnelman pysyessä kuitenkin hyvin rentona. Tämän jälkeen Magda vetäisi esiin ison korillisen keitettyjä kananmunia, joita ryhdyttiin sitten maalaamaan. Itse olin hyvin tyytyväinen värikkääseen pääsiäismunaani, kunnes näin Kaitlinin tribaalitaideteoksen. Masentavaa rikkoa niin kauniisti maalattu pääsiäismuna, mutta päivän lopuksi taiteilijaneito totesi, että pitää buddhalaisittain oppia päästämään irti. Ja niin sitten tehtiin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment