Matkaillessamme hyljemiehen kanssa päädyimme kahtena peräkkäisenä päivänä Kiotoon. Teollisuuskaupunkina Osaka ei tainnut oikein vastata hyljemiehen kuvaa "aidosta" Japanista, Kioto taas oli askeleen lähempänä tätä kuvaa. Ensimmäisenä vuorossa oli Kinkakuji, kultainen paviljonki, joka ennen toimi keisarin teehuoneena. Tämä taisi olla neljäs visiittini Kinkakujiin, joten enää en taida olla menossa takaisin. Rakennus on kuitenkin näkemisen arvoinen, etenkin kauniilla säällä, jolloin paviljonki heijastuu lammesta sinisen taivaan ympäröimänä. Meitä ei aurinko ikävä kyllä suosinut.
Seuraavaksi hakeuduimme Gionissa sijaitsevaan Yasakan pyhättöön, jossa pääsimme todistamaan perinteistä japanilaista hääseremoniaa. Yasakan pyhätöltä lähdimme etsimään Filosofin polkua ilman karttaa – jostain syystä ei oikein onnistanut.
Sattumalta ohitimme kuitenkin Ryozen Kannonin, eli sotamuistomerkin joka toimii myös temppelinä. Poikettuamme temppelin sisäpihalla jatkoimme tyytyväisinä matkaa Kyoton pikkukaduilla, jossa vastaan tuli kolme maikoa (geishaoppilaita). Kiotossa, varsinkin Gionin alueella kävellessä, on vaikeaa olla törmäämättä maikoihin. Yleensä he hymyilevät ystävällisesti ja suostuvat valokuvattaviksi jos kohteliaasti kysyy, mutta jos he ovat matkalla asiakasta tapaamaan on heitä ei saa missään nimessä viivästyttää. Ei tarkoittaa siis ei, kyse ei ole kainostelusta.
Käveltyämme pitkän tovin onnistuimme vihdoin jyrkän rinteen huipulta löytämään pääkohteemme, eli Kiyomizuderan. Kyseinen temppeli perustettiin jo vuonna 778, joten ikää rakennukselta kyllä löytyy. Päähallilla on suuri veranta, jota kannattavat yhteensä 139 viisitoista metriä korkeaa puupylvästä. Näköala on todella huikea, mutta en ehkä suosittelisi korkeanpaikankammoisille.
Seuraavana päivänä teimme retken Fushimi-Inarin pyhättöön, joka sijaitsee Inari-vuoren juurella. Temppelistä vuorelle johtaa monta polkua, ja polkujen varrelta löytyy useita pienempiä Inari-jumalalle omistettuja pyhättöjä. Fushimi-Inarissa erikoista ovat nimenomaan nämä polut, joita kehystävät tuhannet punaiset toriit (perinteiset japanilaiset portit, jotka yleensä toimivat shintotemppeleiden sisäänkäynteinä). Jos Geishan Muistelmat-elokuva on tuttu, elokuvan päähenkilö juoksentelee lapsena juuri näiden toriien läpi.
Fushimi-Inarissa tunnelma oli hyvin rauhallinen, ja toriikäytävät olivat suunnattoman kauniita. Innostuimmepa sitten kävelemään polkua loppuun asti, mikä kuulostaa mukavammalta kuin mitä se oli. Kävelymatkaa ylös ja takaisin on noin neljä kilometriä, mutta suurin osa polusta koostuu jyrkkää ylämäkeä kulkevista kivirappusista. Jos ei siis monen kilometrin pituinen rappukäytävä innosta, kannattaa matka lopettaa jo toriipolun alkupäähän.
Jos Kiotossa on aikaa käydä vain kolmessa nähtävyydessä, suosittelisin Kinkakujia, Kiyomizuderaa ja Fushimi-Inaria. Jos aikaa jää vielä neljänteen, on ykkösenä listalla Nijo Castle. Sinne emme ikävä kyllä hyljemiehen kanssa ehtineet. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.
Paikalle saavuttuamme festivaali oli jo täydessä käynnissä, ja ilotulituksia ammuttiin aivan tuhottomasti. Osakalaiset taisivat hieman ihmetellä sekalaista (ja äänekästä) ryhmäämme, mutta se ei meitä haitannut.
Ilotulitusten loputtua festivaaliveneet alkoivat kulkemaan Okawajoen varrella, ja siinä vasta oli upea näky. Veneissä olevat lyhdyt valaisivat jokea kauniilla tavalla, ja veneistä leviävä perinteinen musiikki kohotti tunnelmaa entisestään. Ilta sai täydellisen lopun pienellä illallisella hyvin ilmastoidussa ravintolassa, jossa pääsimme hetkeksi kuumuutta ja kosteutta pakenemaan.
