Part Two

Haikailuni kevään perään jatkuu, sillä osuin sattumalta sivustolle, jonka lookbook vastaa täydellisesti sitä, mitä odotan seuraavalta vuodenajalta.

Part Two on mielessäni aina kuulunut niihin merkkeihin, jotka tekevät laadukkaita, mutta myös aavistuksen tylsiä perusvaatteita. Tämän vuoden kevätmallisto on kuitenkin kuin suora otos unelmieni vaatekaapista. Rentoja jakkuja, kauniita tunikoja ja maailman tyylikkäin trenssi (jonka kuva tuo vahvasti mieleen Emma Watsonin Burberry-kampanjat) . Nyt pitää vaan epätoivoisesti toivoa, että kyseiset vaatteet rantautuvat Suomeen, ja vieläpä minun ulottuvilleni. Ja että onnistun pitämään uudenvuodenlupaukseni, jotta myös mahtuisin niihin vaatteisiin.

Taas laukkuja

Minulla on monta heikkoutta: kengät, mekot, huivit ja oikeastaan mikä tahansa vaatekappale, jonka väri on sininen. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut myös ihailevani nahkalaukkuja yhä enemmän ja enemmän, ja täydellinen, ruskea nahkasalkku onkin jo pitkään löytynyt hankintalistaltani. Koska kuitenkin ennestään omistan jo pari nahkasalkkua, ei uuden hankkimisella ole tähän asti ollut mikään erityinen kiire.

Ikävä kyllä, viime kuukauden aikana kaikista aktiivisimmassa käytössä ollut musta nahkalaukkuni on ruvennut näyttämään siltä, että sen käyttöikä lähenee loppuaan. Nahan kuluminen on luonnollista, mutta kun laukku alkaa menettää muotonsa ja kangasvuori repeilee, tietää sen ajan olevan pian ohi.

Onneksi minulla on rakkaalle laukulle lähes täydellinen seuraaja tiedossa, johon törmäsin sattumalta kaupuniglla. Belizia-liikkeen hyllyltä löytyy kaunis, Picardin konjakinruskea salkku, jonka ainoa ongelma on kantokahvan puute. Mietin kuitenkin, että ehkäpä salkun voisi kiikuttaa suutarille jos kahvaa jää kaipaamaan aivan suunnattomasti.

Nyt kun vielä saisin myytyä Cambridge Satchel Companyn salkkuni, joka tuli viime syksynä hankittua (mutta jonka käyttö jäi vähille nahan jäykkyydesta johtuen)...

Kevättä odotellessa

Juuri nyt tuntuu siltä, että talvi ei lopu koskaan. Eivätkä myöskään alennusmyynnit.

Tänä vuonna alennusmyynnit eivät ole innostaneet tippaakaan, sillä olen täysin kyllästynyt mustiin ja harmaisiin vaatteisiin, jotka vaikuttavat roikkuvan jokaisen liikkeen rekeistä. Olisin jo valmis ottamaan vastaan kevään ja sen mukanaan tuomat hempeät värit ja auringonpaisteen, mutta siihen on vielä pitkä matka.

Kevättä odotellessa voi onneksi katsella eri merkkien lookbookeja, ja unelmoida päivistä, jolloin ovesta uskaltautuisi ulos jopa ilman takkia ja useita vaatekerroksia.

Ylläolevat asut ovat Asoksen kevään lookbookista, ja kelpuuttaisin molemmat kaappiini samantien. Ylimmäinen mekko on laskoksineen täydellisyyden huipentuma, enkä muista törmäänneeni yhtä ihanaan juhlamekkoon vuosikausiin. Juuri tätä minä haluan keväältä: lempeitä, vaaleita värejä, pitsiä ja paljaita sääriä.

Kuvat: ASOS, River Island, Need/Supply

Reppu selässä

Kun vuosia sitten vaaleammissa hiuksissa ja huomattavasti lyhytpinnaisempana aloitin koulun, sain ensimmäisen reppuni. Äitini veti minut ja veljeni mukaan partiovarusteelle, ja valitsi veljelleni vaaleansinisen Fjällrävenin Kånkenin, ja minulle taas ruosteenvärisen. Se oli ilmeisesti jokin yritys saada pieni poikatyttö käyttämään punaista, mutta se ei kyllä erityisemmin kantanut hedelmää. En vieläkään käytä punaista enkä pinkkiä, mutta rakkauteni Kånkeniin on säilynyt.

Viime vuosien aikana olkalaukut ovat olleet minulla ahkerassa käytössä, mutta nyt halusin hiukan vaihtelua. Päätin siis palata ensimmäiseen koululaukkuuni, joskaan alkuperäiskappaletta ei ollut enää jäljellä. Sitten alkoi vaikea osuus: värin valinta. Kånkenista löytyy nykyään niin älyttömän monta värivaihtoehtoa että juuri kun luulin tehneeni päätöksen, silmiini osui vielä yksi ihana väri, ja koko rumba alkoi alusta.

Lopuksi päätin palata juurilleni, tai ainakin melkein. Koska en vieläkään erityisemmin välitä punaisesta, valitsin alkuperäisen, ruosteenvärisen repun sijaan oranssihtavan, tiilen värisen yksilön.

Ja se on täydellinen!

Uusivuosi

Minulla ja uudenvuodenaatolla on surkea historia. Olen aikuisiässä kolme kertaa viettänyt sen sairaana, ja niinäkin vuosina kun olen suunnitelmia tehnyt olen ylensä pettynyt karvaasti. Aattoon liittyy aina paineet siitä, että sen pitäisi olla jotenkin erityinen, mutta ilta ei ole vielä koskaan vastannut odotuksiani. Tänä vuonna päätin kuitenkin yrittää nauttia vuoden viimeisestä illasta vielä kerran, joten kutsuimme hyljemiehen kanssa kaverit luoksemme rauhalliselle illalliselle.

Laadimme kunnon juhlamenun, johon kuului alkuruoaksi Farangin keittokirjasta bongattu paahdettu tonnikala ja seesaminsiemen-tamarindikastike, seuraavana ruokalajina sushia ja pääruokana tempuraa. Kostukkeeksi mahtui vielä valkoviini, Sapporo-olut ja umeshuu.

Sekä tekkamakista että nigireistä tuli oikein nättejä, osittain kiitos uuden riisinkeittimen (joka heti ensimmäisellä kerralla keitti ihanan täydellistä riisiä) ja osittain taitavien apulaisten ansiosta. Myönnettäköön, että vaikka olen viettänyt Japanissa vuoden en ole vieläkään itse onnistunut käärimään kunnollista maki-sushia, joten jätin jälleen yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen homman minua taitavammille illallisvieraille. Tempura sen sijaan sujui ongelmitta (jos ei edeltävän illan tempurajauhometsästysoperaatiota lasketa), mutta ei päässyt kuvaan koska hotkimme sen niin nopeasti suihimme.

Loppusilauksena tarjottiin jälkiruoaksi vaniljajäätelöä mangokastikkeen ja mintun kera, jonka yksinkertaisuus yritettiin peittää syötävillä kukilla. Onnistuiko?

Uusi vuosi vaihtui joka tapauksessa ihan mukavissa merkeissä, vaikka koko pöytäseurue olikin aavistuksen flunssainen. Ehkä tässä onkin hyvän uudenvuodenaaton salaisuus: kerätään kaikki sairastuneet yhteen paikkaan ja sairastetaan yhdessä hyvän ruoan kera.

Lahjasatoa

Tänä jouluna minua onnisti, sillä sain lahjaksi kaikenlaista ihanaa ja tarpeellista. Pukin kontista löytyi muun muassa koruja, Stockmannin lahjakortti, askelmittari, ulkoinen kovalevy, Tonfisk Designin kulho ja Electroluxin Ergorapido-imuri.

Hyljemiehen vanhemmilta sain vielä mitä ihanimmat Marimekon kupit, joita olen himoinnut jo kuukausikaupalla.

Toinen pitkään toivelistalla ollut tavara oli japanilainen riisinkeitin, josta olen haaveillut aina siitä asti kuin Japanista palasin. Joululahjaksi toivoin hiukan lisävaraa keitinkassaan, ja sain kun sainkin vihdoin tilattua itselleni Sanyon keittimen. Tämä ehkä vaikuttaa turhalta hifistelyltä, mutta Aasiassa vaan osataan riiskinkeitinten teko. Olen kokeillut eurooppalaisia riisinkeittimiä, ja ikävä kyllä ne ruskistavat joka kerta riisin pohjalta. Japanilaisella riisinkeittimellä riisistä tulee aina täydellistä, se pysyy pitkään lämpimänä, ja keittoajankin voi ajastaa siten, että töistä tai luennolta kotiin tullessa riisi on heti valmista. Uutta keitintä en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta raportoin lisää kunhan käyttökokemusta on kertynyt hiukan enemmän.

Lisäksi sain vielä erään lahjan jota ei kuvissa näy, koska sitä käytettiin niiden ottamiseen: Nikkorin AF-S DX 35/1.8G objektiivin.

Joulutunnelmia

Joulu tuli ja meni, ja mukavaa oli. Vaikka joululoman aikana pitäisi vielä kirjoittaa kolme esseetä, annoin itselleni luvan lusmuilla viikonlopun ajan ja siirsin kaikki yliopistohommat hetkeksi sivuummalle. Nyt olisi taas aika tarttua härkää sarvista, mutta innostusta ei löydy laisinkaan. Niinpä annan teille kuvien muodossa pienen katsauksen joulupyhiin, joita kaipaan jo nyt.