Marraskuuta odotellessa

Viime viikonlopuksi oli luvattu lunta, mutta täälläpäin ei ainakaan sellaista näkynyt (perjantaina toisaalta pääsi ikävä raekuuro yllättämään, joten ehkä sääjumalat ajattelivat että se oli tältä erää tarpeeksi). Lehtiä ei näy puissa juuri lainkaan, joten pian alkaa se kaikista masentavin aika vuodesta – ja ei, en tarkoita syksyä. Puhun suomalaisesta marraskuusta. Mikään ei alenna motivaatiota niin kuin kokonainen kuukausi, jonka aikana on pimeää ja sateista, ja kylmä tuuli piiskaa kasvoja. Sori kaikki marraskuussa syntyneet, mutta se on vaan aivan hirveä kuukausi. Edes Japaniin pakeneminen pari vuotta sitten ei tehnyt siitä siedettävää (mutta sinä kuukautena ostettu lämmitin kyllä auttoi).

Lauantaina päätettiin siis nauttia siitä, että on vielä lokakuu, ja mentiin kävelylle.

"Kävely" vei meidät keskustaan ja minut Zaran yläkertaan, josta löysin suloisen keltaisen neuletakin kyynerpääpaikoilla. Hyljemies ei hyväksy kyynerpääpaikkoja, mutta minusta englanninopiskelijalla on oikeus käyttää kyynerpääpaikkaisia vaatteita. Se nyt vaan kuuluu asiaan.

Eevan kirjoituksien ansiosta olen viime aikoina ruvennut näkemään marraskuussakin hyviä puolia (näin sanon nyt. Katsotaan uudestaan sitten marraskuussa). Silloin voi hyvällä omatunnolla lukittautua asuntoon, ja viettää perjantai-illat kotona siemaillen punaviiniä ja syöden turkinpippureita (näiden kahden liitto on pyhä, ja toimii aina). Tällaisia ovat toisaalta kaikki hyljemiehen kanssa vietetyt perjantai-illat muutenkin, mutta marraskuussa maailmalta eristäytymisestä ei tarvitse potea syyllisyyttä. Kun on kylmä ja pimeä ja sataa ja tulee pitää vaan hyväksyä että näin on, ja ottaa asiasta kaikki irti.

Voi vetää villasukat jalkaan, keittää chilisuklaakaakaota ja käyttää loput suklaasta chili con carneen, sillä pataruoat kuuluvat syksyyn. Ja chili kuuluu kaikkeen.