Onkos tullut kesä?

Minussa taitaa olla oravan vikaa. Ennen lähtöäni Japaniin poistin lompakostani kaikki kortit, joita en tulisi siellä tarvitsemaan. Fiksuna ihmisenä taittelin paperin niiden ympärille, ja pistin ne varmaan piiloon, jotta pysyisivät turvassa ja löytyisivät helposti kun palaan. Piilopaikka olikin niin turvallinen, etten nyt, lähes vuosi paluuni jälkeen, ole vieläkään pystynyt niitä kortteja löytämään. Eli hyvästi kirjastokortti, leffavuokrauskortti, plussakortti sun muut. Eipähän toisaalta tarvitse maksella niitä ainaisia kirjastokirjojen myöhästymismaksuja.

Kesä on tähän asti vietetty viereisessä puistossa rentoutuen, seuranani patonki, poikaystävä ja aurinko. Yritän epätoivoisesti ruskettua, mutta huomaan että seurauksena on useammin aurinkoihottuma kuin päivetys. Tyhmänä (tai sinnikkäänä, riippuu keneltä kysyy) jatkan kuitenkin yrittämistä.


Juhannusaatto vietettiin kaupungissa, hyvin rauhallisissa merkeissä. Yleensä suurten juhlapyhien lähestyessä tuntuu, että kaikki painostavat laatimaan suunnitelmia. Juhannusta ei missään nimessa saisi viettää kotona, ja alhaista promillemäärää lähes paheksutaan. Tänä vuonna ei annettu tällaisten seikkojen häiritä, vaan teimme hyljemiehen kanssa juuri sitä, mitä itse halusimme: söimme hyvää ruokaa (sushia!), löhösimme sohvalla ja katsoimme elokuvia. Eli oikeastaan samaa, mitä teemme joka ilta.


Lauantaina seurasimme perinteitä sen verran, että käväisimme vanhempien mökillä grillaamassa ja saunomassa. Yritimme myös ottaa aurinkoa kovasta tuulesta huolimatta, mutta jossain vaiheessa oli vain pakko antaa periksi kylmän länsituulen voiman edessä ja odotella lämpimämpiä kelejä.


Sunnuntaina syötiin ruhtinaallinen aamiainen juustolla täytettyjen croissantien muodossa, ja käytiin Lindan sekä erään Koreasta palanneen ystävän kanssa piknikillä. On ihanaa, kun hyvät ystävät ovat vihdoin palaamassa ulkomailta kotiin (tai ainakin täällä käymässä), ja maltan tuskin odottaa, että pääsemme neljän hengen tiiviin ryhmämme kanssa yhdessä mökille pompoilemaan. Erikoista, miten voi olla useita kuukausia vailla yhteyttä, ja kuitenkin nähdessä tuntuu siltä, kuin ei olisi koskaan ollut erossa. On jotenkin lohdullista tietää, että tapahtuu meille mitä tahansa, toimi kaveriporukan dynamiikka vieläkin samalla tavalla.