Lahjasatoa

Tänä jouluna minua onnisti, sillä sain lahjaksi kaikenlaista ihanaa ja tarpeellista. Pukin kontista löytyi muun muassa koruja, Stockmannin lahjakortti, askelmittari, ulkoinen kovalevy, Tonfisk Designin kulho ja Electroluxin Ergorapido-imuri.

Hyljemiehen vanhemmilta sain vielä mitä ihanimmat Marimekon kupit, joita olen himoinnut jo kuukausikaupalla.

Toinen pitkään toivelistalla ollut tavara oli japanilainen riisinkeitin, josta olen haaveillut aina siitä asti kuin Japanista palasin. Joululahjaksi toivoin hiukan lisävaraa keitinkassaan, ja sain kun sainkin vihdoin tilattua itselleni Sanyon keittimen. Tämä ehkä vaikuttaa turhalta hifistelyltä, mutta Aasiassa vaan osataan riiskinkeitinten teko. Olen kokeillut eurooppalaisia riisinkeittimiä, ja ikävä kyllä ne ruskistavat joka kerta riisin pohjalta. Japanilaisella riisinkeittimellä riisistä tulee aina täydellistä, se pysyy pitkään lämpimänä, ja keittoajankin voi ajastaa siten, että töistä tai luennolta kotiin tullessa riisi on heti valmista. Uutta keitintä en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta raportoin lisää kunhan käyttökokemusta on kertynyt hiukan enemmän.

Lisäksi sain vielä erään lahjan jota ei kuvissa näy, koska sitä käytettiin niiden ottamiseen: Nikkorin AF-S DX 35/1.8G objektiivin.

Joulutunnelmia

Joulu tuli ja meni, ja mukavaa oli. Vaikka joululoman aikana pitäisi vielä kirjoittaa kolme esseetä, annoin itselleni luvan lusmuilla viikonlopun ajan ja siirsin kaikki yliopistohommat hetkeksi sivuummalle. Nyt olisi taas aika tarttua härkää sarvista, mutta innostusta ei löydy laisinkaan. Niinpä annan teille kuvien muodossa pienen katsauksen joulupyhiin, joita kaipaan jo nyt.

Kiirettä pitää

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta minuun iski se jokavuotinen marraskuun masennus ja flegmaattisuus, joten kirjoittaminen ei ole oikein maistunut. Viime viikkojen aikana olen lisäksi hautautunut töiden, business communication esseiden ja journalismikurssin tehtävien alle. Työmäärän pitäisi hiukan hellittää joulukuussa, joten katsotaanpa sitten uudelleen.

Tässä välissä olen kuitenkin ehtinyt:

• todeta että Trattoria Romanasta saa oikein maukasta pitsaa (jopa pitsahifistelevä seuralaiseni antoi vastahakoisen hyväksyntänsä)
• käydä ensimmäistä kertaa brunssilla. Brunssi on minulle uusi tuttavuus, mutta luulen että meistä tulee vielä oikein hyviä ystäviä. Kokeilussa oli elokuussa Turussa ovensa avannut Bossaliina, joka oli tunnelmaltaan niin ihana että sinne on päästävä pian uudestaan.
• viettää ihanan illan ystävätärnelikon kanssa Tintåssa, jolloin tyhjensimme kaksi täyttä karahvillista punaviiniä
• katsoa uusimman Potter-leffan

Viime kuukauteen on myös mahtunut paljon tällaista:

Huomenna yliopiston big bandin kanssa treenaminen vihdoin palkitaan, kun pieni septetti meitä kokoontuu soittamaan amerikkalaisia joululauluja Turun taidemuseolla, Aura Street Marketin nykyaikaisten joulumarkkinoiden yhteydessa. Eli sinne löytöjä tekemään ja joulufiiliksestä nauttimaan!

Kenkäkarmaa

Lähdin maanantaina kenkäostoksille. Suunnitelmana oli hankkia UGG-vastineet, eli mukavat, nopeasti jalkaan vedettävät kengät, jotka olisivat lämpimät jalassa ja mielellään eivät muistuttaisi uggeja ollenkaan. Olin aikaisemmin bongannut Nilsonin ikkunasta ylläolevat Simplen söpöt villavartiset saappaat, ja ihastunut niihin täysin. Kun kuitenkin sain ne jalkaani, kaikki illuusioni särkyivät. Olivathan ne mukavat. Ja lämpimän oloiset. Ja sirommat kuin uggit. Mutta minun jaloissani ne eivät yksinkertaisesti vaikuttaneet järkeviltä, tai edes söpöiltä.

Niinpä kotiutinkin nämä kaunokaiset.

En yleensä välitä jäljitelmistä, mutta nämähän ovat ilmiselvät kopiot Acnen Track-kengistä. Trackit ovat aivan mielettömän hienot kengät, ja kun ne ovat jälleen päässeet valmistukseen on Nilsonilla ilmeisesti katsottu olevan hyvä aika tuoda omat versiot kengistä myyntiin. Suora kopiointi ei ole millään tavalla hyväksyttävää, ja mielestäni suunnittelijoiden luovuutta (ja tekijänoikeutta) pitäisi osata kunnioittaa sen verran, ettei toisen ideaa varastettaisi vaikka se olisi kuinka mahtava.

Tällä kertaa Nilsonin kengät kuitenkin vaan sattuvat voittamaan hinnan, värin ja koron korkeuden suhteen, minua kun ei olla luotu superkorkeissa koroissa kävelemiseen (eikä lahjottu pohjattomalla kukkarolla). Joten sorruin. Puolustuksekseni kaksilahkeinenkaan ei pitänyt Simplen saappaista, mutta lämpesi näille.

Kenkin täydellisyydestä huolimatta niiden vetoketjut ovat jo parin päivän käytön jälkeen hanganneet nilkkani mustelmille, joten täytenee joko ottaa käytöstä taukoa tai vetää paksummat sukat jalkaan. Karma is a bitch.

Marraskuuta odotellessa

Viime viikonlopuksi oli luvattu lunta, mutta täälläpäin ei ainakaan sellaista näkynyt (perjantaina toisaalta pääsi ikävä raekuuro yllättämään, joten ehkä sääjumalat ajattelivat että se oli tältä erää tarpeeksi). Lehtiä ei näy puissa juuri lainkaan, joten pian alkaa se kaikista masentavin aika vuodesta – ja ei, en tarkoita syksyä. Puhun suomalaisesta marraskuusta. Mikään ei alenna motivaatiota niin kuin kokonainen kuukausi, jonka aikana on pimeää ja sateista, ja kylmä tuuli piiskaa kasvoja. Sori kaikki marraskuussa syntyneet, mutta se on vaan aivan hirveä kuukausi. Edes Japaniin pakeneminen pari vuotta sitten ei tehnyt siitä siedettävää (mutta sinä kuukautena ostettu lämmitin kyllä auttoi).

Lauantaina päätettiin siis nauttia siitä, että on vielä lokakuu, ja mentiin kävelylle.

"Kävely" vei meidät keskustaan ja minut Zaran yläkertaan, josta löysin suloisen keltaisen neuletakin kyynerpääpaikoilla. Hyljemies ei hyväksy kyynerpääpaikkoja, mutta minusta englanninopiskelijalla on oikeus käyttää kyynerpääpaikkaisia vaatteita. Se nyt vaan kuuluu asiaan.

Eevan kirjoituksien ansiosta olen viime aikoina ruvennut näkemään marraskuussakin hyviä puolia (näin sanon nyt. Katsotaan uudestaan sitten marraskuussa). Silloin voi hyvällä omatunnolla lukittautua asuntoon, ja viettää perjantai-illat kotona siemaillen punaviiniä ja syöden turkinpippureita (näiden kahden liitto on pyhä, ja toimii aina). Tällaisia ovat toisaalta kaikki hyljemiehen kanssa vietetyt perjantai-illat muutenkin, mutta marraskuussa maailmalta eristäytymisestä ei tarvitse potea syyllisyyttä. Kun on kylmä ja pimeä ja sataa ja tulee pitää vaan hyväksyä että näin on, ja ottaa asiasta kaikki irti.

Voi vetää villasukat jalkaan, keittää chilisuklaakaakaota ja käyttää loput suklaasta chili con carneen, sillä pataruoat kuuluvat syksyyn. Ja chili kuuluu kaikkeen.

Viiniä kaappiin

Tänä vuonna ei hulluilta päiviltä tarttunut mukaan yhtäkään vaatekappaletta, mutta muuta tavaraa sitäkin enemmän. Hankin kaksilahkeisen kanssa pitkään himoitsemani pöytägrillin, uuden tyynyn, viinilaseja, leikkuulautasetin ja hiukan kirjallisuuttakin. Paras anti taisi kuitenkin löytyä stockmannin herkusta, josta toimme kotiin kahden päivän ruokatarvikkeet.

Perjantaina vuorossa oli punaviiniä ja pizzaa, lauantaina taas paistettua tonnikalaa ja chilihilloa.

Täydellä vatsalla jaksoi palata lukemisen pariin, viime aikoina kun on ollut vähän kaikenlaista lukulistalla. Viimeisin lukemani kirja on Toni Morrisonin Beloved, jota luin amerikkalaisen kirjallisuuden kurssia varten. Yleensä en innostu kriitikoiden hehkuttamista klassikoista, mutta Beloved todellakin on lukemisen arvoinen, ja todella merkittävä teos mitä amerikkalaiseen kirjallisuuteen tulee. Hahmojen sydäntäraastava kaipuu ja tarinan maaginen realismi tekevät Belovedista koskettavan kauniin lukukokemuksen. Suosittelen.

En tiedä johtuuko tämä syksyn tulosta vai intensiivisestä rakkaudestani punaviiniin, mutta olen viime aikoina ruvennut lämpeämään viininpunaiselle värille. Aloitin hankkimalla kauppareissulla kauniin punaista kynsilakkaa, mutta nyt väri on vähitellen alkanut houkuttaa vaatteissakin. Ehkä vaatekaappini kaipaisikin ainaisen sinisen, vihreän ja mustan kaveriksi viininpunaista lisäystä. Voisin esimerkiksi aloittaa tällaisella viininpunaisella bleiseri-neuletakilla...

Sorsia ja pullia

Lauantaina päätimme hyljemiehen kanssa nauttia kunnolla ihanasta ulkoilmasta, joten lähdimme pitkälle kävelylle Tuomaansillan suuntaan. Kävely muuttuikin pieneksi seikkailuksi, kun lähdimme tutkimaan sillalta joenvartta pitkin kaupungille johtavaa polkua, jonka olemassaolosta emme edes tiennyt tätä ennen. Herra on asunut opiskeluajan Martissa ja minä taas Kupittaanpuiston lähistöllä, joten kyseinen puoli jokea oli meille molemmille jokseenkin vieras.

Kävelyreitti paljastui sen verran ihanaksi, että haluan ehdottomasti päästä uudelleen vaeltelemaan joenrantaa pitkin. Kävely oli vähän niin kuin pieni luontoretki, kun sorsat uivat vieressä ja itse seikkailin kasvien keskellä pudottamaani objeektiivin suodatinta etsimässä.

Samalla pääsimme myös kokeilemaan uusia kenkiämme, ja tulos oli lupaava: noin tunnin pituisen kävelyn jälkeen ei yhtään hiertymää taikka rakkoa (tämän täytyy olla mahdottomille jaloilleni jonkinlainen ennätys).

Lopuksi päädyimme torille ja Stockmannille yrttejä ja muita ruokatarvikkeita ostamaan. Torilla olleen lettukahvilan letut olisivat houkuttaneet, mutta koju oli jo sulkemassa kun saavuimme paikalle. Korvaukseksi valmistimme kotona italialaisia lihapullia, ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan tuoretta oreganoa.

Ruokaa olisi riittänyt kuudelle hengelle. Meitä oli kaksi.