Huh-huh

Viimeinen työviikko meneillään. Tuntuu ihanalta tietää, että tämän jälkeen saa ainakin kolme viikkoa nukkua myöhään ja vaan rauhassa möllöttää paikallaan.

Tehtiin perjantaina poikaystävän kanssa (sanon "kanssa", mutta herra teki suurimman osan töistä) taivaallisen herkullista savulohipastaa, jota suosittelen lämpimästi kaikille hyvän ruoan ystäville. Jälkiruoaksi syötiin ihanaa pätkiskakkua ja turkinpippurikeksejä, jotka herra oli edellisenä iltana leiponut minulle nimipäiväyllätyksenä. Taisin sillä hetkellä tuntea itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.

On vaikea tajuta, että alle kuukauden kuluttua en voi enää halutessani nähdä rakkaimpiani, ja koti on 14-neliöinen koppi Japanissa. Toisaalta tuntuu siltä, kuin nytkin eläisin eräänlaisessa välitilassa. Koti ei tunnu enää kodilta, se on vain paikka jossa vietän aikaa kun en ole töissä tai Varkaudessa. Kämppä säilyy sotkuisena, mutta koskemattomana, sillä jumitan vaan olohuoneessa ja liikkumiseni on rajoittunut jääkaapilta sohvalle – ja sieltä sänkyyn.

Tällä viikolla pitäisi vielä ehtiä uusia lääkeresepti vuodeksi, käydä pankissa, täyttää opintotuen muutoslomake, käydä Soneralla irtisanomassa laajakaista vuodeksi, miettiä vakuutuksia ja kaikenlaista muuta. Se, että saanko oikeasti mitään aikaiseksi on sitten täysin eri asia.