Kenkäfriikki nostaa päätään

Eilen väsäsin koko päivän yliopiston bändin kotisivuja, vaikka pitäisi oikeastaan työstää kandia. Jonka siis pitäisi olla kahden viikon kuluttua täysin valmis. Hyvin menee. Kunnon opiskelijana olen vähitellen oppinut välttämään itse opiskelua, ja tämäkin postaus on tämän minulle ominaisen viivyttelyn ansiota.

Käväisin helmikuun puolivälissä Nilsonissa, ja ihastuin täysin eräisiin nauhallisiin bootseihin. Korkoa kengissä oli kuitenkin jonkin verran, jonka seurauksena poikaystävä heti tokaisi että "turhaan noita katselet, ethän sinä pystyisi niissä kävelemäänkään". Useita melkein käyttämättömiä korkokenkäpareja omistavana korkokenkänoviisina totesin väittämän todennäköisesti pitävän paikkansa. Niinpä jätin kengät rauhaan, ja yhdessä jatkoimme kaupungilla kiertelyä. Kun noin tuntia myöhemmin oli aika lähteä kotiin päin, vaadin kuitenkin saada käydä vielä sovittamassa kenkiä, varmuuden vuoksi. Ja tämähän sinetöi kaupan. Kyseessä ovat mukavimmat koskaan omistamani korkokengät, ja lisäksi niissä on yllättävän helppo kävellä. Kevyesti tämän palven paras ostos.


Mutta ihan rehellisesti, voisiko tämä ikuinen talvi jo loppua? En jaksa harmaata loskaa ja auringotonta taivasta. Vaikka kaapista löytyy monta hienoa kenkäparia, on tässä kelissä pakko vaan tyytyä kumisaappaisiin. Oi kevät, missä lienet?

Is it Christmas already?

Tämänvuotinen syntymäpäiväni oli mahdollisesti ihanin pitkään aikaan. Viikko alkoi lahjapaketilla USA:sta, josta paljastui suuri määrä jenkkikarkkia, koru, ja kaikenlaista muuta kivaa. Karkit syötiin tietenkin hyljemiehen kanssa loppuun jo samana päivänä.

Hyljemies taas vei minut kultasepän liikkeeseen, jossa sain valita itselleni mieluisan ranneketjun ja siihen pienen riipuksen. Thomas Sabon rannekoru on yksinkertaisuudessaan täydellinen, mutta pidän kuitenkin siitä, että korua voi vuosien varrella muunnella lisäilemällä riipuksia.


Illemalla vanhempani tarjosivat poikaystävälleni ja minulle mahtavan illallisen Brahen Kellarissa, ja shamppanjan, viinin ja jälkiruokaviiniin jälkeen pääsimme kotiin, avamaan vanhempien lahjapakettia. Siitä paljastui suureksi yllätyksekseni ei yksi, vaan kaksi laukkua. Ensimmäisena Ally Capellinon Richard-laukku, jota olen jo jonkin aikaa himoinnut, mutta jonka suhteen olin jo antanut periksi pelottavan hinnan takia. Toinen laukku taas oli edullisempi, Globalin musta nahkalaukku, joka sopii hyvin arkikäyttöön, ja johon mahtuu aivan jumalattomasti tavaraa. Loppusilauksena paketista löytyi äidiltä lahjakortti jalkahoitoon, joka ehdottomasti tulee tarpeen.


Mainittakoon vielä, että myöhemmin sain veljiltäni wii-ohjaimen, autolaturin ja radiovehkeen iPhonelle, sekä gorillapodin. Luulisi, että kyseessä olisi ollut suurempikin merkkipäivä kuin 23-vuotis syntymäpäivä, ainakin lahjasaldon perusteella. Ehkä voidaankin sopia, että ensi vuonna ei tarvitse antaa lahjoja ollenkaan, tämä huuma kun varmaan jatkuu vielä siihen asti.