Friday, June 19, 2009

Thairuokaa ja Osakan Harajuku

Viime viikonloppuna filippiiniläinen Abbie kutsui meidät vaihtarit Dotombori-joen varrella sijaitsevaan thai-ravintolaan nimeltä Krungtep. Kyseessä oli tabehoudai, eli all-you-can-eat tyylinen paikka, jossa sai kahden tunnin ajan poimia lautaselleen vatsan täydeltä thai-ruokaa. Omalle lautaselleni päätyi muun muassa pad thaita, khao pad gaita, keltaista ja vihreää currya sekä panengia. Lisäksi vielä jasmiiniriisiä ja tom yumia, ja jälkiruoaksi tapiokahelmiä kookosmaidon kera. Ruoka oli aivan älyttömän hyvää, ja koko lysti maksoi vain 1350 yeniä, eli noin 10 euroa.

Vatsat täynnä suuntasimme seuraavaksi Horieen, joka on kasvava muotialue täynnä pieniä omaperäisiä liikkeitä. Horien shoppailukatu Orange Street tunnetaan myös nimellä Tachibana-dori, ja muistuttaa hiukan Tokion Harajukussa sijaitsevaa Takeshita-doria. Jos siis Osakassa haluaa katsastaa pienempiä liikkeitä (tai haluaa osta BAPE-lippiksen) taikka käydä trendikkäissä kahviloissa, kannattaa suunnata Horieen.

Orange Streetin varrelta löytyy niin huippumuotia matkivia sommitelmia kuin vähän kyseenalaisempiakin asukokonaisuuksia. Alla myöhempään kategoriaan kuuluva tyllihame+teepparikombo.

Mhp-nimisessä liikkeessä innostuimme tutkimaan valikoimaa vähän tarkemminkin...
Abbie mietti mitä virkaa on olkihatulla, joka peittää kasvot niin ettei näe kävelläkään, Kaitlin kokeili poliisihattua ja kangastupsusandaaleja ja Yuuta innostui paljettimekosta. Liikkeestä löytyi onneksi ihan järkevääkin tavaraa, ja tytöistä kaikki kolme päädyimme kassalle jonottamaan.

Itse ihastuin olkihattuun joka vaihteeksi ei ollut pienelle päälleni liian suuri, mutta mukaan kotiin päätyi lopuksi hatun sijasta ihana Marc Jacobsin sininen kangaskassi, joka tällä hetkellä on suosittu trenditietoisten japanilaisten naisten keskuudessa. Olen törmännyt kassin kirkkaansiniseen versioon kaupungilla niin monta kertaa, että epäilin jo kyseessä olevan jonkilainen ilmaiskappale. Laukku on kesäkassiksi oivan kokoinen, ja koska siihen mahtuvat kaikenmaailman kansiot kelpaa se yliopistoakin varten.

Päivän päätteeksi käväisimme vielä Shinsaibashin Zarassa, josta tarttui mukaan kaikenlaista kivaa. Taidanpa kuitenkin esitellä ostokset vasta vähän myöhemmin, nyt aion nimittäin viettää juhannusta seuranani läppäri ja tölkki chu-haita.

2 comments:

Anonymous said...

Hei!
Löysin ihan vasta blogisi, ja tykkään kovasti :) jatka samaan malliin!

En oo siis lukenu paria sivua enempää, mutta haluaisin kysyä oleskelusta Japanissa. Mitä kautta ja kuinka kauaksi menit Japaniin? Ja piditkö siellä asumisesta? :)

-C

Unknown said...

C: Hei vaan, ja pahoittelen myöhäistä vastausta (huomasin vasta tänään kommenttisi).

Opiskelen Åbo Akademissa, ja hain Osaka Universityyn yliopistojen välisellä vaihtosopimuksella. Vietin Japanissa runsaat 11 kuukautta, ja kyllä siellä ihan hyvin tuli viihdyttyä.

Vaikka olin todella hyvin tutustunut japanilaiseen kulttuuriin ennen vaihtoon lähtöä ja opiskellut kieltäkin kahden vuoden ajan, koin kuitenkin kulttuurieron ja kielimuurin todella rankkana. En tietenkään kadu päätöstäni mennä Japaniin, ja sain sieltä paljon uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia, mutta en voisi koskaan kuvitella muuttavani pysyvästi Japaniin. Siellä on kuitenkin ihan mukava asua lyhyen aikaa, varsinkin opiskelijana. Joten jos Japani kiinnostaa, niin suosittelen ehdottomasti. Kannattaa varautua siihen, ettei siellä asuminen aina ole ruusuilla tanssimista.

Tästä kommentista tuli kyllä kauhea romaani, mutta kun löytyisi niin paljon sanottavaa Japanista. Onhan se täysin uniikki maa. :)