Ostoksia

Paluu bloggaamiseen (ja opintoihin) alkoi lupaavasti, sillä olen viettänyt viimeisen viikon sairaana. Tänään kävin lääkärillä verikokeessa ja kertomassa että "ei minulla mitään kuumetta ole", vain huomatakseni kuumemittarin näyttävän lämmönnousua. Verikokeesta ei ollut erityisemmin apua, mutta selvää on, että olen saanut kimppuuni ilkeän virustaudin (mahdollisesti jonkinlaisen rokon). Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu yskiminen ja piiloutuminen peiton alle, mutta tässä teille pientä piristystä USA:n ostosten muodossa.

Tämä postaus oli oikeastaan tarkoitus julkaista jo aikoja sitten, mutta jostain syystä en vain ole saanut hommaa aikaiseksi. Eniten käytettyihin ostoksiini kuuluu hopeinen vintagekoru, jonka löysin pikkukojusta Seattlen folklife festareilta. Riipus näyttää sopivasti kirjalta, joten se oli kuin luotu minunlaiselle englanninopiskelijalle, jonka oli pakko lähteä Seattleen asti todella oppiakseen rakastamaan kirjallisuutta.

USA:ssa innostuin myös maan nettikauppojen tarjonnasta, joten klikkasin kotiini Madewellin puukenkäkorkkarit...

...ja Free People:n sandaalit.

Etsin Seattlesta myös ahkerasti kivaa nahkalaukkua, kunnes Shopbopin alennusmyynnissä törmäsin 3.1 Philip Limin Minnie-laukkuun, joka on kesän aikana varastanut itselleen lempilaukun sijan.

Käytännöllisen mustan värin lisäksi ihanaa laukussa on hopeanväriset vetoketjut ja soljet, sekä pienet yksityiskohdat, kuten pieni solmu laukun hihnassa. Pienestä koostaan huolimatta laukkuun mahtuu puhelimeni ja massiivisen lompakkoni lisäksi aurinkolasti, iso huivi, huulipuna ja kaikenlaista muuta sälää. Eli Minnie on oikein hyvin palveleva pikkulaukku!

Oho, elämää!

Pahoittelen viime aikojen blogihiljaisuutta, jonka syyn voi selittää nopeasti seuraavalla kuvalla:





Kahden opiskelijavaihdon jälkeen viimeisen opiskeluvuoden alkaessa tuntui siltä, että oli aika antaa jotain takaisin, joten toimin tänä syksynä tuutorina vaihto-opiskelijoille. Homma on ollut hiukan vaativampaa kuin osasin odottaa, sillä kuluneiden kolmen viikon aikana olen viettänyt suurimman osan ajastani joko töissä tai vaihto-opiskelijoita opastaen, eikä omaa aikaa ole ollut juuri lainkaan. Vaikka pankeissa ja kaikenlaisissa muissa toimistoissa juokseminen on ollut rankkaa, on kokemus myös ollut hyvin antoisa. Olen päässyt terästämään niin englantiani kuin japania ja ranskaakin, mutta kiinnostavinta on varmaankin ollut nähdä Suomi vaihto-opiskelijan silmin. Vaihtarit kokevat kaiken kaupassa käymisestä baarissa asioimiseen vaikeaksi, ja jaksavat ihmetellä sitä, miten monia asioita täällä voi hoitaa Internetin välityksellä.

Jotkut vaihtareista ovat avuttomampia kuin toiset, ja tähän mennessä olen muiden velvollisuuksien lisäksi saanut opastaa tyttöjä muun muassa riisin keittämisessä, vihannesten ostamisessa, uunin käyttämisessä, ja tulliselvityksen tekemisessä. Huvittavaa oli myös yrittää selittää japanilaisille vaihtareille sitä, miksei Suomesta löydy suklaaleipää. Jouduin myös selventäämään, että kaupan leivokset eivät ole leipää.

Nyt elämäni alkaa jokseenkin rauhoittua, joten yritän tästedes kirjoitella hiukan ahkerammin.

Ravintolapäivä

No kävinhän minäkin katsastamassa Ravintolapäivän tarjonnan (joskin se oli Turussa hiukan surullinen).

Hyljemiehen kanssa oli tarkoitus aloittaa Kioskin toastbrunssista, mutta suunnitelmamme muutuivat melko nopeasti. Päästyämme paikan päälle jouduimme toteamaan pitkän jonon etenvän sellaista tahtia, ettemme millään ehtisi ajoissa lähikulmillemme Rubiinikahvilaan, jonne olimme sopineet treffit hyvän ystävän kanssa. Niinpä jätimme suosiolla toastit ja amerikkalaiset pannarit väliin, ja hakeuduimme suoraan seuraavaan kohteeseen.

Rubiinikahvila sijaitsi ihanan puu- ja kivitaloalueen sisäpihalla, joka sai seurueemme spontaanisti toistamaan lausetta "kyllä sitä näinkin voisi asua". Kahvilan paras anti oli tainnut loppua jo saapuessamme, mutta onnistuimme nappaaman melko vastaleivotut pullat ja suklaamuffinit itsellemme. Istuimme pitkään tyytyväisenä hieman villiintyneessä puutarhassa pullakahvien kera, ja kuuntelimme live-musiikkia harmonikan ja viulun muodossa.

Kun olimme paistatelleet auringossa tarpeeksi pitkään, jatkoimme pitkin sisäpihaa ruusukirpparin tarjontaa tutkimaan. Mukaan ei tarttunut mitään, paitsi nuoren soittajaduon kaunis musiikki, jota olisi pitänyt kuvaamisen sijaan nauhoittaa.

Keskustelumme pyöri aika ajoin sen ympärillä millaista ravintolaa itse lähtisimme toteuttamaan jos osallistuisimme ravintolapäivään kokkeina, ja lopputulokseksi taisi tulla joko izakaya (jossa ei tarjoiltaisi alkoholia, mutta kylläkin takoyakia, gyozaa ja muuta pientä ja hyvää aasialaista) tai jenkkibistro (jonka tarjontaan kuuluisi ainakin slidersit, hodarit ja maalaisranskalaiset). Ensi kerralla ehkä käydään kuitenkin ensin Helsingissä herkuttelemasssa katsomassa mallia.

Syksyn toivelistalla

Mekko & laukku: Zara

Neuletakki: Madewell

Punottu rannekoru: Urban Outfitters

Pronssinen rannekoru: Dream Collective

Kengät: Marc by Marc Jacobs

Heti kun sää kylmenee, huomaan käteni hapuilevan kaapista tummia vaatteita. Sama kehitys on jatkunut tänäkin syksynä, joskin se saattaa myös johtua siitä yksinkertaisesta seikasta, että vaatekaapistani löytyy enimmäkseen tummansinisiä ja mustia vaatteita. Tänä vuonna voisin pukeutumisen suhteen kuitenkin tehdä poikkeuksen, jos vain saisin käsiini sen täydellisen vihreän mekon tai lämpimän keltaisen neuletakin.

Koru: Urban Outfitters

Muut: Madewell

Taiteiden yö (ja vähän muutakin)

Tällä viikolla ohjelmaa on ainakin riittänyt, mutta nyt liiallinen aktiivisuus on vihdoin ruvennut vaatimaan tältä sohvaperunalta veronsakin. Ennen kuin flegmaattisuus iski ehdin kuitenkin käydä Taiteiden Yössä, katsomassa Colourscapen luojien ohjelmanumeroa nimeltä Music of the Spheres. Nimensä mukaisesti muusiikki olisi kai ollut tärkeässä roolissa, mutta ikävä kyllä aurajoki ei vaikuttanut toimivan erityisen hyvin akustiikan puolesta, sillä itse en kuullut soittoa juuri lainkaan. Mutta olihan kahden jättimäisen pallon liikkuminen joella joka tapauksessa melko vaikuttavaa katsottavaa.

Seuraavana päivänä taas suuntasimme Tintåån pitsalle, mutta vatsaan päätyi vähän kaikkea muutakin. Erityisen ihanaa oli jälkiruokakeksi ja tarjoilijana toimivan ystävättäreni tekemä cappuccino, jonka veroista olen Turussa saanut vain Café Artissa. Lisää tällaista Turkuun!

Tukholma

Kesän suunnitelmiin on jo pitkään kuulunut matka Tukholmaan, jotta pääsisimme tapaamaan siellä asuvia ystäviä. Viime sunnuntaina varasimme sitten ex tempore -matkan, ja maanantaina suuntasimme pariksi päiväksi Tukholmaan. Siihen menivät viimeiset lomapäiväni, mutta eipä haitannut kun istuimme Söderissä thairavintolan terassilla, vatsa täynnä massaman currya.

Raahasin tietenkin painavan kamerani mukaan matkalle, vain huomatakseni että akku oli jäänyt kotiin Turkuun latautumaan. Niinpä saatte tyytyä puhelimen kuvasaldoon.

Parasta Tukholmassa: Ihanat ystävät (aamuiset kahvikeskustelut ja illat puistossa), Grandpa ja the Casbah Söderissä (jos hinta ei olisi ollut esteenä olisin raahannut kotiin koko naisten valikoiman), Urban Delin chilivalikoima (pian tehdään chili con carnea), House Doctorin sisustusliike PUB-tavaratalossa (hienoimmat tavarat, mutta kalleimmat hinnat), Arirangin bibimbap (mutta ravintolahenkilökunnan lomaillessa jouduimme tyytymään Eastin hot & sour salaattiin), Rodebjer, Dagmar, ja ennen kaikkea Hope.

Palaan ostoksiin myöhemmin, sillä pian lähden tutkimaan Ravintolapäivän tarjontaa.

Väriloistoa

Sunnuntai oli ohjelmantäyteinen päivä, sillä luvassa oli kunnon kulttuuripläjäys Colourscapen muodossa. Hyljemies värvättiin vähän aikaa sitten mukaan Colourscapessa järjestettyyn tapahtumaan, jossa kaksi suomalaista saksofonikvartettia osallistui brittisäveltäjä Nye Parryn käsialaa olevaan musiikilliseen peliin.

Saapuessani paikalle noin puoli tuntia ennen Colourscapen avaamista jono kulttuuriteokseen oli sen verran pitkä, että kiitin todellakin onneani kun pääsin fonistiherrani kanssa takaovesta sisälle. Kupittaalla sijaitseva Colourscape on ollut ilmeisen suosittu, eikä visiitin jälkeen ole vaikea ymmärtää miksi.

Colourscapessa antauduttiin täysin värien maailmaan, ja käveltiin eriväristen kuplien sisällä. Vierailijoille ojennettiin värikkäät viitat ja heitä kehotettiin jättämään kengät kuplalabyrintin ulkopuolelle, joten paljasjalkaisista katselijoistakin tuli osa taideteosta.

Teoksesta tavallista kiinnostavamman teki vielä Nye Parryn säveltämät musiikilliset pelit, sillä aistit pääsivät värimaailman lisäksi nauttimaan livemusiikista. En ole koskaan kokenut vastaavanlaista värin ja musiikin ilotulitusta, mutta minua enemmän innoissaan Colourscapesta taisivat olla vierailevat lapset, jotka selkeästi nauttivat värikuplista täysin siemauksin.