Välillä vakavampaa tekstiä

Kuva: AP Photo/Kyodo News

Joskus on vaan vaikea uskoa silmiään.

Eilen seurasin epäuskoisena reaaliajassa netistä, kuinka tsunamiaalto jatkoi matkaansa Sendain läpi, ja tunsin oloni hyvin pieneksi. Kaikki tuttuni Japanissa ovat onneksi pärjänneet pelkällä säikähdyksellä, mutta maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttama tuho on uskomaton. Hanshinin maanjäristys on vielä selkeänä monien mielessä, ja on musertavaa että samanlainen katastrofi iskee näin pian uudestaan. Vaikka ystäväni Japanissa ovatkin fyysiesti kunnossa, tulee tämä tapahtuma jättämään pahoja henkisiä arpia, joista ei heti ensi käänteessä toivuta.

Sendaissa itse käyneenä on ahdistavaa nähdä miten paha tilanne siellä vielä tälläkin hetkellä on, enkä usko että kaupunki tulee koskaan olemaan entisensä.

Toivon hartaasti ettei kuolonuhrien määrä nousisi tästä enää, ja että Japani pääsee pian taas jaloilleen.

Tuhansien järvien maassa

やっと帰った！

Jos viime viikkojen blogihiljaisuus on ihmettänyt, on se johtunut lähinnä siitä, että olen ollut muuttoprosessissa. Lukemattomien esseiden valmistuttua ja viimeistenkin japanintenttien ollessa ohi oli enää pari päivää aikaa pakata Japanin elämäni matkalaukkuun, johon sai ahdata vain 20 kiloa (loppupainoksi tuli 24,5 kg, mutta enpä joutunut edes maksamaan ylipainosta). Viimeiset kolme päivää Japanissa yövyin masentavan tyhjässä – mutta harvinaisen siistissä – kämpässä, ja elin matkalaukusta käsin. Viimeisiin päiviin mahtui myös ikimuistoisia kokemuksia, kuten all-night karaoke-ilta sekä japanilaisten ystävien Umedan Beer Gardenissa järjestämät jäähyväisjuhlat.

Aikaisin eräänä maanantaiaamuna jätin Japanin taakseni, ja suuntasin takaisin Suomeen. Ensimmäinen viikkoni Suomessa sujui rauhallisissa merkeissä, perheen, ystävien ja poikaystävän parissa. Ehdin käydä myös mökillä ja polttaa selkäpuoleni niin pahasti, että ensimmäinen viikonloppuni sujui aika kivuliaissa merkeissä (joskin ihanassa seurassa). Ensimmäinen työviikko on jo takana, ja töissä aionkin kitkutella kunnes yliopisto taas alkaa.

Vaikka olenkin jo Japanista palannut, on Japani-teemaisia kirjoituksia suunnitteilla vielä jonkin verran, joten ei kannata aivan vielä lopettaa lukemista. Minulla on aikomuksena jatkaa blogin kirjoittamista Suomessakin, mutta aiheet saattavat tästedes vähän vaihdella aikaisemmasta kaavasta.

Juhlista, festivaaleista ja yukatoista

Lauantaina australialaiset vaihto-oppilaat järjestivät meille lähteville opiskelijoille poikien asuntolassa läksiäisjuhlat. Tapahtuma sujui mukavissa merkeissä tervetuliaismaljoja juoden ja beer pongia pelaten, ja loppua myöten tunnelma oli aika korkealla. Beer pongin mestaruusottelun aikana osa meistä hakeutui pieneen sivuhuoneeseen, jossa puimme päällemme yukatat illan seuraavaa ohjelmanumeroa varten. Olin harjoitellut yukatan pukemista jonkin verran kotona, etten nolaisi itseäni japanilaisten edessä. Tosipaikan tullen pärjäsin oikein hyvin, ja olin jopa valmis reilusti muita ennen. Huvittavinta oli, että paikalla olleet japanilaiset tytöt eivät muistaneet obin sitomistapaa, joten loppujen lopuksi me vaihto-opiskelijat päädyimme opettamaan heille miten yukata (ja obi) kuuluu pukea. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin youtubelle, josta me olimme pukemistavan alun perin opetelleet.

Juhlien jälkeen jatkoimme porukalla matkaa Tenjin-matsuriin, eli Osakan suurimpaan kesäfestivaaliin. Matka sujui hitaasti, sillä yukata on alhaalta sen verran kapea, että on pakko edetä pienin askelin, lähinnä sipsuttaen. Kuumassa ilmassa yukata ei ehkä ollut ihanteellisin vaatevalinta, mutta olin kuitenkin hyvin tyytyväinen että pääsin käyttämään sitä edes kerran.

Paikalle saavuttuamme festivaali oli jo täydessä käynnissä, ja ilotulituksia ammuttiin aivan tuhottomasti. Osakalaiset taisivat hieman ihmetellä sekalaista (ja äänekästä) ryhmäämme, mutta se ei meitä haitannut.

Ilotulitusten loputtua festivaaliveneet alkoivat kulkemaan Okawajoen varrella, ja siinä vasta oli upea näky. Veneissä olevat lyhdyt valaisivat jokea kauniilla tavalla, ja veneistä leviävä perinteinen musiikki kohotti tunnelmaa entisestään. Ilta sai täydellisen lopun pienellä illallisella hyvin ilmastoidussa ravintolassa, jossa pääsimme hetkeksi kuumuutta ja kosteutta pakenemaan.

Hyljemies Japanissa, osa 3: Kioto

Matkaillessamme hyljemiehen kanssa päädyimme kahtena peräkkäisenä päivänä Kiotoon. Teollisuuskaupunkina Osaka ei tainnut oikein vastata hyljemiehen kuvaa "aidosta" Japanista, Kioto taas oli askeleen lähempänä tätä kuvaa. Ensimmäisenä vuorossa oli Kinkakuji, kultainen paviljonki, joka ennen toimi keisarin teehuoneena. Tämä taisi olla neljäs visiittini Kinkakujiin, joten enää en taida olla menossa takaisin. Rakennus on kuitenkin näkemisen arvoinen, etenkin kauniilla säällä, jolloin paviljonki heijastuu lammesta sinisen taivaan ympäröimänä. Meitä ei aurinko ikävä kyllä suosinut.

Seuraavaksi hakeuduimme Gionissa sijaitsevaan Yasakan pyhättöön, jossa pääsimme todistamaan perinteistä japanilaista hääseremoniaa. Yasakan pyhätöltä lähdimme etsimään Filosofin polkua ilman karttaa – jostain syystä ei oikein onnistanut.

Sattumalta ohitimme kuitenkin Ryozen Kannonin, eli sotamuistomerkin joka toimii myös temppelinä. Poikettuamme temppelin sisäpihalla jatkoimme tyytyväisinä matkaa Kyoton pikkukaduilla, jossa vastaan tuli kolme maikoa (geishaoppilaita). Kiotossa, varsinkin Gionin alueella kävellessä, on vaikeaa olla törmäämättä maikoihin. Yleensä he hymyilevät ystävällisesti ja suostuvat valokuvattaviksi jos kohteliaasti kysyy, mutta jos he ovat matkalla asiakasta tapaamaan on heitä ei saa missään nimessä viivästyttää. Ei tarkoittaa siis ei, kyse ei ole kainostelusta.

Käveltyämme pitkän tovin onnistuimme vihdoin jyrkän rinteen huipulta löytämään pääkohteemme, eli Kiyomizuderan. Kyseinen temppeli perustettiin jo vuonna 778, joten ikää rakennukselta kyllä löytyy. Päähallilla on suuri veranta, jota kannattavat yhteensä 139 viisitoista metriä korkeaa puupylvästä. Näköala on todella huikea, mutta en ehkä suosittelisi korkeanpaikankammoisille.

Seuraavana päivänä teimme retken Fushimi-Inarin pyhättöön, joka sijaitsee Inari-vuoren juurella. Temppelistä vuorelle johtaa monta polkua, ja polkujen varrelta löytyy useita pienempiä Inari-jumalalle omistettuja pyhättöjä. Fushimi-Inarissa erikoista ovat nimenomaan nämä polut, joita kehystävät tuhannet punaiset toriit (perinteiset japanilaiset portit, jotka yleensä toimivat shintotemppeleiden sisäänkäynteinä). Jos Geishan Muistelmat-elokuva on tuttu, elokuvan päähenkilö juoksentelee lapsena juuri näiden toriien läpi.

Fushimi-Inarissa tunnelma oli hyvin rauhallinen, ja toriikäytävät olivat suunnattoman kauniita. Innostuimmepa sitten kävelemään polkua loppuun asti, mikä kuulostaa mukavammalta kuin mitä se oli. Kävelymatkaa ylös ja takaisin on noin neljä kilometriä, mutta suurin osa polusta koostuu jyrkkää ylämäkeä kulkevista kivirappusista. Jos ei siis monen kilometrin pituinen rappukäytävä innosta, kannattaa matka lopettaa jo toriipolun alkupäähän.

Jos Kiotossa on aikaa käydä vain kolmessa nähtävyydessä, suosittelisin Kinkakujia, Kiyomizuderaa ja Fushimi-Inaria. Jos aikaa jää vielä neljänteen, on ykkösenä listalla Nijo Castle. Sinne emme ikävä kyllä hyljemiehen kanssa ehtineet. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Hyljemies Japanissa, osa 2: Tokio

Vietettyämme pari päivää Osakassa suuntasimme hyljemiehen kanssa luotijunalla Japanin uljaaseen pääkaupunkiin, Tokioon. Ensimmäisenä päivänä kävelimme kylmässä ja tuulisessa Uenon puistossa, ihaillen kirsikankukkien nuppuja. Illemmalla kävimme tutkimassa miesten muotia Shibuyassa, jolloin hyljemies totesi että vaikka japanilaiset vaatekoot ovatkin hänelle sopivia, ei taida tyyli aivan täsmätä.

Seuraavana päivänä raahauduimme aikaisin aamulla Asakusa Kannoniin, suureen budhhalaistemppeliin joka on nykyään aikamoinen turistirysä. Emme olleet täysin vakuuttuneitä paikan mahtavuudesta.

Seuraava nähtävyys oli kuitenkin hauska, ja toi esiin sisäiset lapsemme. Ueno Zoossa ollut panda, LingLing, oli kuollut, mutta muita eläimiä riitti. Erityistä kiinnostusta herätti leikkivät karhukaverukset ja uskonnollinen gorilla.

Samana päivänä hakeuduimmepa vielä Tokyo Toweriin, eli punaiseen eiffelin tornia muistuttavaan näköalatorniin. Näkymä oli huikea, kuten aina. Tokio vaan jatkuu ja jatkuu, eikä korkealtakaan näe milloin kaupuki päättyy.

Viimeinen päivämme Tokiossa sujui shoppailun merkeissä, joskin homma taisi jäädä lähinnä ikkunashoppailuksi. Pienen Harajukussa kiertelyn jälkeen siirryimme Omotesandoon, joka on hiukan kalliimpi ostosalue. Omotesando Hillsin ostoskeskus pelotti hinnoillaan, joten siirryimme tutkiskelemaan pikkukatujen tarjontaa, joka muuten oli paljon kiinnostavampaa. Jos vain jaksaa kierrellä sivukujilla löytää helpost trendikkäitä pikkuputiikkeja, josta voi löytää kivoja, massatarjonnasta eroavia vaatteita ja kenkiä. Alueelta löytyi myös Lonely Planetin suosittelema fuusioravintola nimeltä Fujimamas, joka on äskettäin ikävä kyllä sulkenut ovensa. Tilaamani tempuramaki sisältäen katkarapua, tulista tonnikalaa, kurkkua ja avokadoa oli sellainen makuelämys, että olisin mielelläni käväissyt ravintolassa uudestaan.

Vietimme yhteensä Tokiossa vain kaksi päivää, mutta nähtävää olisi kyllä riittänyt moneksi viikoksi. Seuraavana vuorossa oli kuitenkin perinteitä vaaliva Kioto, jossa ei voi jättä käymättä jos suuntaa Japaniin. Kiotosta lisää matkapäiväkirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa.

Hyljemies Japanissa, osa 1: Osaka

Tässä seuraa hyvin myöhästynyt raportti maaliskuun viimeisestä viikosta, jolloin pääsin nauttimaan maailman ihanimmasta seurasta.

Suomesta palattuani mukaan Japaniin rantautui uskollinen kumppanini hyljemies, joka pääsi asustamaan kanssani neljätoistaneliöisessä kämpässäni. Mahtoi olla kehittävä kokemus. Matkustelimme Kiotossa ja Tokiossa, aina välillä poiketen Osakassa. Matkapäiväkirjan ensimmäinen osa keskittyy siis tukiasemaamme, Osakaan.

Saapumisviikonloppuna kävimme tutkimassa japanilaista ruokakauppaa, yliopiston kampusta ja sitten vielä Osakan akvaariota. Innostuin akvaariossa valokuvaamaan sen verran ahkerasti, että hyljemies taisi vähän tylsistyä.

Akvaariovisiitin jälkeen hakeuduimme Umedaan australialisen vaihtarikaverini Jessin läksiäisiin. Ilta sujui rattoisasti nabea syödessä ja karaokea laulaessa.

Myöhemmin viikolla tutkimme Osakaa hiukan tarkemmin. Poikkesimme Shinsaibashi-sujilla edullisessa kaitensushi-ravintolassa, ja Dotomborissa otimme purikurakuvia. Illalla suuntasimme Tsuruhashiin (Osakan korealaiseen kaupunginosaan) yakinikuravintolaa etsimään, mutta ilman karttaa ei oikein onnistanut. Lopulta päädyimme lempi-izakayaketjuuni, eli Torikizokuun, syömään yakitoria, camemberia ja kaikkea muuta hyvää. Torikizoku on hyljemies-approved.

Yakinikun etsintä jatkui eräänä toisena iltana, jolloin Jess lupautui auttamaan. Päädyimme tyttöjen ja hyljemiehen kanssa savuiseen ravintolaan, jossa saimme syödä vatsan täydeltä ihanaa lihaa. (Pöytään tuotiin myös maksaa ja sisälmyksiä, jotka ryhmän japanilainen jäsen, Kinu, hyvin ystävällisesti tarjoutui syömään alta pois.) Illallisen jälkeen lauloimme karaokea yömyöhään. Beatlesin "I Am the Walrus" on ehkä maailman hämmentävimpiä kappaleita.

Hyljemiehen viimeisenä päivänä Japanissa pääsimme kokemaan hanamin, eli menimme isolla porukalla puistoon nauttimaan kirsikkapuiden kukinnasta – ja alkoholista. Ehdimme jopa syödä hieman pitsaa ja muuta purtavaa, ennen kuin oli aika siirtyä Osakan päänähtävyyten, eli Osakan linnaan. Linnaa ympäröivä puisto oli myös täynnä hanamiaporukkaa, jonka aurinkoinen sää oli houkutellut paikalle. Hakeuduimme vielä Sakuranomiyaan hetkeksi, mutta normaalisti kaunis alue ei näyttänytkään niin kivalta kun matala vedentaso paljasti likaisen joenpohjan. Niinpä päätimme siirtyä japanilaisen currypaikan kautta kotiin.

Seuraava aamu oli aikainen ja masentava, joten siitä en kerro tämän enempää. Matkapäiväkirjan toinen osa seuraa pian.

Suomesta kaipaan

Tänään kävin Gion-matsurissa, jossa 35°C lämpötila melkein tappoi minut. Pääsin kuitenkin viettämään mukavissa merkeissä aikaa ystävien kanssa, joten kai se oli sen arvoista.

Japanilaiset kysyvät minulta hyvin usein mitä kaipaan eniten Suomesta. Lista on hyvin pitkä, mutta julkaisen sen kuitenkin teidän iloksenne. Ehkäpä opitte arvostamaan niitä pikkuasioita, kun tajuatte etteivät kaikki pääse niistä nauttimaan.

1. Poikaystävä, perhe & ystävät
2. Leipä, etenkin ruis
3. Salmiakki
4. Juusto & laktoosittomat maitotuotteet
5. Kermaviili
6. Oma auto (ei hitto tätä metrotungosta)
7. Vähäinen ihmismäärä ja sen tuoma tila
8. Oma kämppä
9. Syvä-ääniset, normaalikokoiset miehet (ja naisetkin)
10. Laadukkaat kasvikset
11. Pihvit
12. Salsa & chili
13. Meri

Tässähän oli enimmäkseen ruokaan liittyviä asioita, mutta sitä tajuaa miten suuri osa elämää ruokailu on vasta kun saapuu maahan jossa kaikki friiteerataan, höyrytetään tai uitetaan etikassa. Ja kaikkeen pistetään majoneesiä. Se siitä terveellisestä japanilaisesta ruoasta.

Tätä tulen kuitenkin kaipaamaan Japanista:

Suurkuluttaja poistuu maasta

Kampuksen postissa pidetään minusta. Suomeen on jo lähtenyt kaksi kymmenen kilon painoista pakettia, pian lähtee toivon mukaan viimeinen. Kantaessani paketteja hullussa kuumuudessa kaikki ajatukseni naisten itsenäisyyden tärkeydestä kaikkosivat, ja toivoin vain jonkun mukavan herrasmiehen ilmaantuvan kuin tyhjästä kantamaan pakettia puolestani. Japanissa termiä herrasmies ei kuitenkaan olla koskaan tunnettu, joten sain katkerana ähkyen ja puhkuen pitää itsenäisyyteni. Kun vanha japanilainen mies nauraen toivotteli minulle tsemppiä teki mieli motata herraa.

Elokuussa siis palaan Suomeen, mutta sitä ennen on kirjoitettava noin tuhat esseetä ja kanjikoetta, eli pakkaaminen on aloitettava hyvissä ajoin. Vuoden aikana on tavaraa kertynyt yllättävän paljon, etenkin vaatteita ja kirjoja. Mukaan kotiin pitäisi saada vaikka mitä, tilaa vaan ei riitä (ei niin matkalaukussa kuin kämpässäkään). Miten ihminen voi hamstrata näin paljon tavaraa vuoden aikana?! Olen jokaisen japanilaisen kapitalisti-sarariimanin unelma.

Yukatoja ja alennusmyyntejä

Eilen saavuin pitkän päivän jälkeen kotiin, nämä kassit kourassani. Sisältä paljastui seuraavanlaista:

UNIQLO:sta ostettu sininen yukata ja obi. Jahkailin hetken parin eri mallin välillä, mutta päädyin lopuksi siihen, että sininen on minulle parhaiten sopiva väri.

Shinsaibashi-sujilta löysin Yukatan seuraksi pikkuliikkeestä getat noin tuhannen yenin hintaan, samasta paikasta mukaan tarttui myös tabi, eli sukat. Pari metriä käveltyäni eteeni osui toinen pikkuliike, josta ostin laukun. "Before the boom" nimisestä asusteliikeestä ostin vielä hiuskoristeita, on nimittäin aika tavallista lisätä kampaukseen loppusilaukseksi vielä kukkia tai vastaavaa.

Saatuani yukataostokset alta pois suuntasin matkani Umedaan, jossa oli määrä mennä tyttöjen kanssa elokuvaa katsomaan. Aikaa tapaamiseen oli kuitenkin pari tuntia, joten shoppailin vähän sitä sun tätä. Olin vannonut etten enää kävisi Zarassa huimien japanilaisten hintojen takia, mutta en voinut vastustaa ikkunan jättimäistä alekylttiä. Ensimmäisenä käteen tarttui harmaanruskea liivi.

Toinen Zaran ostokseni oli pitkä tummanvihreä huivi (koska kaapistanihan ei löydy ollenkaan huiveja ennestään...).

Seuraavaksi käväisin Yodobashi-kamerassa, josta vihdoin hankin himoitsemani objektiivin. Käyttö vaatii vielä harjoittelua, mutta pidän sen pienestä ja kevyestä rakenteesta.

Rakennuksen kuudennessa kerroksessa sijaitsevassa sukkaliikkessä ostin leggingsit ja kolme paria avokassukkia. Näistä sukista vielä sen verran, että ne ovat ehkä Japanin parhaita keksintöjä. Suomalaisten avokassukkien istuvuus ja malli ovat yleensä surkeita, ja niin ovat värivaihtoehdotkin. Japanista taas kyseisiä sukkia saa minkä värisenä vaan, pitsillä tai ilman, ja ne istuvat aina täydellisesti. Avokassukat ovat pelastajani kesällä, kun jalat hikoilevat ballerinoissa. Olenkin vuoden aikan tehokkaasti varastoinut näitä, jotta pärjäisin myös Suomeen palatessani.

Päivän päätteeksi kävin Perulaisen Solin ja Mongolialaisen Dulguunin kanssa katsomassa uusimman Transformers leffan. Viihdyttävä, mutta aivan liian pitkä. Haukotusrefleksi iski joka kerta kun Optimus Prime avasi suunsa. Bumblebee on kuitenkin yhä mahtava.

Festivaaliaikaa

Vihdoin heinäkuu, ja sadekausi jatkuu. Heinäkuun myötä Japanissa lisääntyy lämpö ja kosteus, mutta tärkeintä on kuitenkin kesän festivaalikauden alku. Japanilaiset kesäfestivaalit (natsu matsuri) ovat yleensä pyhättöjen tai temppeleiden järjestämiä, ja festivaalin aikana pyhättöjen lähialue täyttyy pienillä kojuilla. Kojuissa myydään ruokaa, matkamuistoja sekä järjestetään erilaisia pelejä.

Sillä aikaa kun monet muut vaihto-opiskelijat kiipeävät Mt. Fujille aion itse käydä Kiotossa järjestettävässä Gion matsurissa, joka on yksi Japanin kuuluisimmista festivaaleista. Eri ohjelmanumeroiden lisäksi odotan eniten perinteistä pukeutumista, jota ajattelin itsekin kokeilla.

Festivaaleissa on tavallista pukeutua yukataan, eli puuvillakimonoon joka on kesäkäyttöön tarkoitettu. Suunnitelmissa onkin ollut yukatan hankkiminen jo pidemmän aikaa, ongelmana se, että haluaisin kauniin yukatan josta ei kuitenkaan tarvitsisi maksaa maltaita, tuntuuhan vähän turhalta käyttää huimasti rahaa vaatekappaleeseen, jota pääse käyttämään ehkä kerran elämässään. Huomasin kuitenkin äskettäin japanilaisen vaateketju UNIQLO:n valikoimaan saapuneen monta hienoa ja kohtuuhintaista yksilöä.

Oi valinnan vaikeutta! Itse pidän erityisesti ylläolevan kuvan sinisisestä yukatasta, mutta alla olevan kuvan "With"-lehdessä esitelty punavalkoinen yukata keltaisine obineen viehettää myös.

Hintaa UNIQLO:n yukatoilla on 4990 yeniä, eli hiukan alle 40 euroa. Settiin kuuluu itse yukata, hanhaba-obi (vyö) ja koshihimo (nauha, jolla yukata kiinnitetään). Geta (sandaalit) ja yukatalaukku on ostettava erikseen, mutta niitäkin löytyy UNIQLO:sta. Ajettelinkin hankkia kaiken laukkua lukuunottamatta samasta paikasta, mutta haluaisin laukun olevan pelkän kangaspussukan sijasta kuvassa näkyvän korin tapainen. Tekisi myös mieli hankkia obijime, eli ohut koristenauha joka puetaan obin ympärille (kuten punainen nauha alimmaisessa kuvassa), mutta päätös tulee varmaankin riippumaan hinnasta.



Iskeekö perinteinen japanilainen kesätyyli?

Auringonlaskun aikaan

Perjantaina olisi taas tarkoitus pitää japaninkielinen esitelmä, mutta koska olen kahden viimeisen päivän aikana jo väsännyt kasaan kaksi esseetä ei kirjoittaminen tällä hetkellä oikein maistu. Tällaisina päivinä pitää vain yrittää palautua ja ottaa rennosti, katsoa Gilmoren tyttöjen jaksoja uudelleen ja uudelleen, ja parvekelasin läpi seurata sängyltä auringonlaskua. Onnistuin kerrankin nappaamaan parvekkeen näkymästä teidän iloksenne kuvankin. Täytyy sanoa, että vaikka asuntoni Japanissa on pieni ja kämäinen, ei maisemassa ainakaan ole valittamista.

Shinsaibashissa shoppailtua

Tässä seuraa viimevikkoisten ostosten esittely. Harkitsen myös parhaillaan Osakan parhaista ostosalueista raportoimista, mutta en tiedä riittääkö kiinnostus. Miten on, lukisitteko?

Viime viikon sunnuntaina poikkesin siis Shinsaibashi-sujin varella sijaitsevassa Zarassa, jossa onnistuin tuhlaamaan lompakkoni sisällön yllättävän tehokkaasti. Tähän saattoi tietysti vaikuttaa se, että Japanissa Zaran vaatteet ovat järkyttävän ylihinnoiteltuja (hintaa on melkein tuplasti enemmän kuin Suomessa).

Sininen kesämekko oli lähinnä heräteostos, mutta erittäin onnistunut sellainen (etenkin ottaen huomioon että ostin sen sovittamatta ensin). Mekko on sopivan kevyt ja rento, istuu täydellisesti, eikä ole liian kuuma Japanin kesää varten. Tästä taitaakin tulla kesän lempivaate.

Rennot mustat sortsit, joissa kelpaa kävellä kaupungillakin.

Ihanan suloinen printtipaita, jonka ensin bongasin kaverini päältä.

Sitten päätin vielä tuoda vähän väriä vaatekkaappiini korallinpunaisen paidan muodossa. Täydellinen yhdistettynä vaaleisiin farkkusortseihin.


Täällä Osakassa alkoi pari viikkoa sitten virallisesti sadekausi, mutta viimeisen viikon ajan ollaan ainakin saatu nauttia jokapäiväisestä auringonpaisteesta ja kolmenkymmenen asteen lämpötilasta, joskin kosteustaso on noussut aika lailla. Tänä iltana saattaa ehkä kuitenkin sataa, ja onhan se melkein tervetullutta jo. Uskaltaisinpa kuitenkin sanoa, että japanilaiset eivät tule tietämään mitä sadekausi tarkoittaa ennen kuin ovat viettäneet kesäkuun Suomessa.

Minun puolestani lämpötila saisi vähän viilentyäkin, on nimittäin aika rasittavaa pitää t-paitaa päällä kun lämpötilaan nähden bikinit olisi sopivin vaatetus. Japanissa ei kuitenkaan ole aivan ok kävellä avonaisissa topeissa, kulttuuriin kuuluu ettei paljasta pintaa (varsinkaan olkapäitä ja décolletéeta) saisi näyttää. Taitaa olla kyseessä jonkinlainen kaksoismoraali, sillä miniminihotpantseissa on kuitenkin täysin ok kävellä. Itse olen sitä mieltä, että jos sukkahousujen vahvistusraja näkyy sortsien alta, ovat sortsit liian lyhyet. No, eri maissa kai on eri tavat.

Thairuokaa ja Osakan Harajuku

Viime viikonloppuna filippiiniläinen Abbie kutsui meidät vaihtarit Dotombori-joen varrella sijaitsevaan thai-ravintolaan nimeltä Krungtep. Kyseessä oli tabehoudai, eli all-you-can-eat tyylinen paikka, jossa sai kahden tunnin ajan poimia lautaselleen vatsan täydeltä thai-ruokaa. Omalle lautaselleni päätyi muun muassa pad thaita, khao pad gaita, keltaista ja vihreää currya sekä panengia. Lisäksi vielä jasmiiniriisiä ja tom yumia, ja jälkiruoaksi tapiokahelmiä kookosmaidon kera. Ruoka oli aivan älyttömän hyvää, ja koko lysti maksoi vain 1350 yeniä, eli noin 10 euroa.

Vatsat täynnä suuntasimme seuraavaksi Horieen, joka on kasvava muotialue täynnä pieniä omaperäisiä liikkeitä. Horien shoppailukatu Orange Street tunnetaan myös nimellä Tachibana-dori, ja muistuttaa hiukan Tokion Harajukussa sijaitsevaa Takeshita-doria. Jos siis Osakassa haluaa katsastaa pienempiä liikkeitä (tai haluaa osta BAPE-lippiksen) taikka käydä trendikkäissä kahviloissa, kannattaa suunnata Horieen.

Orange Streetin varrelta löytyy niin huippumuotia matkivia sommitelmia kuin vähän kyseenalaisempiakin asukokonaisuuksia. Alla myöhempään kategoriaan kuuluva tyllihame+teepparikombo.

Mhp-nimisessä liikkeessä innostuimme tutkimaan valikoimaa vähän tarkemminkin...
Abbie mietti mitä virkaa on olkihatulla, joka peittää kasvot niin ettei näe kävelläkään, Kaitlin kokeili poliisihattua ja kangastupsusandaaleja ja Yuuta innostui paljettimekosta. Liikkeestä löytyi onneksi ihan järkevääkin tavaraa, ja tytöistä kaikki kolme päädyimme kassalle jonottamaan.

Itse ihastuin olkihattuun joka vaihteeksi ei ollut pienelle päälleni liian suuri, mutta mukaan kotiin päätyi lopuksi hatun sijasta ihana Marc Jacobsin sininen kangaskassi, joka tällä hetkellä on suosittu trenditietoisten japanilaisten naisten keskuudessa. Olen törmännyt kassin kirkkaansiniseen versioon kaupungilla niin monta kertaa, että epäilin jo kyseessä olevan jonkilainen ilmaiskappale. Laukku on kesäkassiksi oivan kokoinen, ja koska siihen mahtuvat kaikenmaailman kansiot kelpaa se yliopistoakin varten.

Päivän päätteeksi käväisimme vielä Shinsaibashin Zarassa, josta tarttui mukaan kaikenlaista kivaa. Taidanpa kuitenkin esitellä ostokset vasta vähän myöhemmin, nyt aion nimittäin viettää juhannusta seuranani läppäri ja tölkki chu-haita.

Englannin taidot kunniaan

Inboksistani löytyi tänään seuraava maili:


[oussepians2008-ml:00001] Test Mail
This is test mail from Oussepians-ML administrator.
Please don't receive this mail.


Näin Japanissa.

Teemaravintoloiden hulluudesta

Kuten olen jo monta kertaa todennut, Japanista löytyy kaikenlaista outoa ja erikoista. Eilen vastaan tuli taas yllätys, kun pienimuotoisen jälleennäkemisen tiimoilta kävin Suomessa tapaamani kolmen japanilaisen tytön kanssa illallisella. Porukan vanhin – Mariko – päätti paikasta, ja sisään astuessa koin pienehkön shokin. Kyseessä oli teemaravintola nimeltä Christon Cafe, jonka ideana on kirkkomainen sisustus ja tunnelma. Koko ravintola oli siis täynnä alttaritauluja, kynttilöitä, jeesuspatsaita ja kristallikruunuja, ja iltaa vietettiin teknopopin säestämänä. Itse en kokenut paikkaa loukkaavana (enhän ole uskonnollinenkaan), mutta on pakko myöntää että hiukan mauttomaltahan se touhu vaikutti.


Mahtavat drinkit, ruoka ja hyvä seura teki kuitenkin illasta oikein mukavan. Itse tilasin yllä olevassa kuvassa näkyvän kauniin drinkin, joka oli ruusunnupulla, mansikalla ja silkkinauhalla koristeltu. Luksusta.

Alkuruoka kuului hintaan, mutta tilasimme vatsan täydeltä muutakin. Ruokalista oli länsimaalaisvaikutteinen, joten löytyi paahtopaistia, lasagnea, pitsaa ja paellaa, mutta myös fuusioruokaa kuten maribojuustolla täytettyjä kevätkääryleitä ja avokado-katkarapu-ananassalaattia. Japanissahan tapana on, että jokaiselle jaetaan pieni lautanen, ja tilatuista ruokalajeista saa sitten kukin ottaa haluamansa määrän, ruoka siis jaetaan kaikkien kesken. Itse pidän tästä ruokailutavasta aivan suunnattomasti, sillä se tarkoittaa että pääsee kerralla kokeilemaan useampaa ruokalajia. Sisäinen kulinaristini kiittää.

Illan päätteeksi tilasimme vielä jälkiruoaksi tiramisua, suklaakakkua hedelmäsalaatin kera, suklaavanukasta ja crème brûléetä mustikkakastikkeessa. Nautin kovasti Marikon, Hanan ja Yuun seurasta, ja menneitä aikoja tuli muisteltua aika lailla. Tuli myös puhetta grillaamisesta, joten pitää toivoa että pääsisin tulevaisuudessa kokemaan tyttöjen kanssa japanilaistyyliset grillijuhlatkin.

(Laatu?)viihdettä

Lauantaina kävin japanilaisen ystävättäreni kanssa KAT-TUNin konsertissa, enemmän velvollisuudentuunteesta kuin mistään muusta syystä. KAT-TUN on siis japanilainen poikabändi, jonka jäsenet eivät ole kovin lahjakkaita laulajia tai tanssijoitakaan, mutta jostain syystä kyseisen ryhmän joka ikinen sinkku on päätynyt Japanissa listaykköseksi. Konserttiin mennessä odotukseni eivät olleet erityisen korkeat, ajattelin lähinnä että se olisi hiukan normaalista eroavaa ajanvietettä. Ensimmäisen viiden sekunnin jälkeen oli kuitenkin pakko miettiä kantaani uudestaan, sillä meno oli aika hurjaa. Pojat eivät ehkä hallitse synkrossa tanssimista, mutta he osaavat kyllä esiintyä! Bändin taustalla rakennustelineissä tanssi noin sata taustatanssijaa, ja yleisön yli liikkuva lava sekä pyrotekniikka takasivat, että konsertti sai täyden huomioni.

Konsertti muistutti lähinnä sirkusta: siellä ajeltiin moottoripyörällä pyöreän metallihäkin sisällä, benji-hypättiin, ja lennettiin vaijerien lomassa ilmassa. Ai niin, ja mainitsinko että yleisön keskeltä löytyi lava, joka toimi myös jättimäisenä suihkulähteenä?

Jos siis viihdettä kaipaatte, niin unohtakaa teatterit ja elokuvat. Käykää japanilaisen poikabändin konsertissa.

Sushiinkin voi kyllästyä (yllättävää kyllä)

Olen neljän viimeisen päivän ajan syönyt sushia lounaaksi, joten olisi varmaan vähitellen aika vaihtaa johonkin muuhun. Kauppaan vaan ei ole asiaa, sillä ulkona sataa kaatamalla. Japanin sadekausi taitaakin alkaa tästä: seuraavalle viikolle on luvattu vain yhdeksi päiväksi auringonpaistetta. Lämpötila kuitenkin pysyy yli kahdenkymmenen asteen, mutta kosteustaso nousee koko ajan. Saa nähdä mitä luonnonkiharat hiukseni tästä pitävät.

Tämän viikon aikana ei ole tapahtunut mitään erityisen jännittävää: yliopistossa sikainfluenssaan liittyvä paranoia jatkuu, unirytmini on yhä sekaisin, ja taivas on tylsä ja harmaa. Ylihuomenna luvassa on onneksi surkean japanilaisen poikabändin konsertti ja visiitti lempi-izakayassani. Ja jos aamulla herään ajoissa saatan jopa hakeutua Suomen kunniapääkonsulaattiin äänestämään EU-vaaleissa.

Ai niin, tiedän että tätä blogia lukee niin ystäväpiiri kuin vieraatkin, mutta sitä ei kuitenkaan kommenttien määrästä arvaisi. Älkää ihmeessä vierastako, kommentit ovat aina tervetulleita. ;)

Sikailua

Kun käveltyä kymmenen minuuttia kahdenkymmenen asteen lämpötilassa hikoilee niin paljon että on suihkun tarpeessa, taitaa se olla merkki siitä, että Japanin kosteat kesäkuukaudet tekevät tuloaan. Ja tämän myötä maltan itse tuskin odottaa lähtöä – kosteus ei nimittäin ole ystäväni.

Olemme vaihtaripiireissä kastaneet tämän sikainfluenssasta johtuvan ylimääräisen vapaan viikon Sikaviikooksi ("Week of the Pig"), ja nimi onkin aika osuva: tuntuu ainakin siltä kuin olisin porsastellut koko viikon. Unirytmini on täysin sekaisin, nukkuumaan menin esim. viime yönä viideltä aamulla, ja tänään heräsin vasta kahdelta iltapäivällä. En ole muutenkaan saanut mitään järkevää aikaiseksi, pientä kanjikertausta lukuunottamatta. Löhöän päivät pitkät sängyllä läppäri sylissä katsoen huonoja jenkkisarjoja, ja vasta illalla saatan uskaltautua kavereiden kanssa ulos.

Lomaviikon aikana ollaan porukalla katsottu leffoja yhdessä, kokattu, juhlittu baarissa ja käyty ravintolassa ja izakayassa syömässä. Alla kuvia Umedassa sijaitsevasta lempiravintolastani, jossa tarjotaan eri aasialaisia ruokia. Sieltä saa mm. thaimaalaista, intialaista ja korealaista ruokaa kohtuuhintaan, ja ai että on hyvää. Tunnelmaa luo myös thai-inspiroitunut sisustus ja hämärä valaistus, sekä etninen musiikki.

Eilen taas kokeiltiin tosiaan tyttöjen kanssa Amataro-nimistä Izakayaa, joka sijaitsee Senri-chuossa, kerrostalon 22. kerroksessa. Näkymä oli illalla huikea, ja ruokakin hyvää. Tilasimme salaattia, kasvistempuraa, edamamea, raakoja kevätkääryleitä ja pitsaa. Nam!

Proffatkin osaavat juhlia

Huomenna lennän Koreaan, mutta sitä ennen on pienin väliraportin aika.

Golden Week:in kunniaksi lakikursimme proffa, Setoyama-sensei, päätti järjestää meille juhlat. Paikkana oli kampuksen lähellä sijaitseva izakaya, jossa oli meille varattuna iso huone, karaokekoneella varustettuna. Ruoka ja viina virtasi, ja tunnelma oli mukava. Oli kuitenkin hämmentävää juhlia professorin kanssa, joskin erittäin huvittavaa nähdä herra humaltuneessa olotilassa. Kaikki humaltuneet keski-ikäiset japanilaiset miehet ovat samanlaisia: hilpeitä, outoja, ja haluavat laulaa vanhoja biisejä englanniksi.

Tässä vähän tunnelmakuvia:

Setoyama-sensei laulamassa Michael Jacksonin "We Are the World":ia.

Kaitlin, kädessään juuri tyhjennetty umeshuukarahvi.

Minä ja asahi-olut.

Nauttikaa vapusta, itse tulen juhlimaan sitä Seoulissa!

Ja juhlinta jatkuu

Maanantaisin on yleensä harvinaisen aktiivinen olo. Tämä olotila jatkuu juuri siihen asti kunnes pitäisi luentojen ja proffan tapaamisen jälkeen tarttua imuriin, jolloin normiolotilani – eli auttamaton laiskuus – vie voiton. Tällaisina hetkinä heittäydyn sängylle seuranani läppäri, ja seuraan ikkunasta auringonlaskua. Ja joskus otan vahingossa kahden ja puolen tunnin nokoset.

Tänään oli siis sellainen päivä, mutta nokoset olivat mielestäni täysin oikeutetut, nukuinhan sentään edellisenä yönä vain neljä tuntia. Eilen kävin nimittäin Miwan yllätys-synttäribileissä, jotka venyivät aika myöhään kun ravintolavisiitin jälkeen päätettiin piipahtaa vielä karaokea laulamassa (taas vaihteeksi). Minulla onkin nykyään vakio-biisi, jolla lämmittelen ennen kuin siirryyn laulamaan kornimpaa kamaa, ja se on Amy Winehousen Rehab. En väitä omaavani kyseisen laulajatteren keuhkoja, mutta onnistun kyllä yleensä vetämään kyseisen kappaleen ihan kunnialla, se kun sattuu sopimaan harvinaisen hyvin äänialaani.

Syntymäpäiväsankarit: Hyun-ji ja Miwa.

Syötävää kyllä riitti. Ensin mutusteltiin alkupaloja ja edamamea (soijapapuja), seuraavaksi oli vuorossa caesar-salaattia ja nabea (taas!), sitten pöytään tuotiin kevätkääryleet, katkarapusipsit ja tori no kara-age (friteerattua kanaa). Naben syötyämme pataan heitettiin nuudeleita, ja kun nuudelitkin olivat kadonneet parempiin suihin ilmestyi pyödälle vielä jonkilaista perinteisesti maustettua riisiä. Tässä vaiheessa heitin jo pyyhkeen kehään.

Nabe.

Kevätkääryleet, katkarapusipsit ja tori no kara-age. Taustalla edamame.

Ilta loppui tällaisiin merkkeihin.