International District

Ennen lähtöäni Seattleen, minua varoitettiin että amerikkalaisissa yliopistoissa joutuu tekemään ihan oikeasti töitä (ainakin suhteessa laiskaan suomalaiseen opiskelutahtiin). Ja pitihän se paikkansa, joskaan työmäärä ei onneksi tähän asti ole ollut ylitsepääsemättömän suuri. Maisterintasolla pakollinen kurssimäärä UW:ssä on kaksi kurssia, joten käyn tällä hetkellä kirjallisuudenkurssia nimeltä "Reading Chinatown" ja tekstuaalitieteen kurssia, joka kulkee nimellä "Hypertext". Hakeuduin alunperin Yhdysvaltoihin koska halusin tutustua paremmin amerikkalaiseen kirjallisuuteen, mutta kevätlukukauden tarjonta oli niin suppea, että ainoassa tarjolla olleessa amerikkalaista kirjallisuutta käsittelevässä kurssissa keskityttiin aasialais-amerikkalaiseen kirjallisuuteen. En ollut kovin tyytyväinen tilanteeseen, mutta päätinpä kuitenkin antaa kurssille mahdollisuuden.



Ja onneksi tein niin. Kun rupesin lukemaan ensimmäistä kurssikirjaa, pettymykseni katosi hyvin nopeasti. Karen Tei Yamashitan "I Hotel" on todella omaperäinen ja kiinnostava teos, joka kertoo Yhdysvaltojen aasialaisen vähemmistön poliittisesta aktivismista 1970-luvun San Franciscossa. Teos koostu kymmenestä novellista, joissa Yamashita onnistuneesti leikkii eri formaateilla ja kerronnallisilla tyyleillä, sitoen fiktioonsa historiallisia tapahtumia ja kuvaillen aikakauden kielenkäyttöä ja ilmapiiriä hyvin uskollisesti. Innostuin pitkästä aikaa oikein kunnolla kurssikirjallisuudesta, ja siitä voin kiittää yksinomaan Yamashitan kokeellista kirjoitustyyliä.
Mahtavinta oli kuitenkin kirjallisuudenprofessorimme yhteydet, sillä hän onnistui järjestämään meille tapaamisen Karen Yamashitan kanssa Seattlen kansainvälisessä korttelissa. Tunnetussa amerikkalaisyliopistossa opiskelemisella on todellakin etunsa, eikä varmaan myöskään haitannut että professorimme itse on tunnettu aasialais-amerikkalainen kirjailija.


Karen Yamashita antamassa nimikirjotuksia



Hyvin kiinnostavan tapaamisen jälkeen jatkoimme kurssikaverien kanssa matkaa proffamme suosittelemaan kiinalaiseen ravintolaan, jossa herra tilasi ruoat koko seurueelle. Pöytään tuotiin keittoa, nuudeleita, paistettua riisiä, eri mereneläviä ja tofua eri muodoissa, mutta ihmeellisintä taisi olla se, kun tarjoilija nosti haavilla akvaariosta kalan, joka myöhemmin päätyi pöytäämme. Vaikka en olekaan mikään kiinalaisen ruoan suuri ystävä, oli illallinen oikein maukas. Ja kokemus oli todellakin ainutlaatuinen.







Illallinen koko kurssiseurueen kanssa oli mielestäni mahtava idea, sillä sen myötä että opimme tuntemaan toisemme paremmin, tuli myös seminaareissa käydyistä keskusteluista kiinnostavampia ja uskaliaampia. Kurssitapaamiset yliopiston ulkopuolella taitaa olla enemmän aasialaista perua kuin amerikkalaista, mutta soisin mielelläni perinteen rantautuvan Suomeenkin. Alkujäykkyydestä pääse helposti kun koko seminaariporukka kerääntyy saman ruokapöydän ääreen.
As some of my English-speaking friends have apparently started checking out my blog, I decided I had better start providing short translations of my posts, at least for the duration of my stay in the States. Because clearly, Google translate cannot be trusted. As a fairly lazy student, I was horrified when I was told I might actually have to do some (gasp!) work when attending an American university. The workload over here has definitely been a bit heavier than I am used to, but not overwhelmingly so. And of course, there are also certain perks to studying at a fairly prestigious university. A few weeks back my Asian American literature class headed over to the International District to listen to a reading by Karen Yamashita, as we've been discussing her novel "I Hotel" in class. Both the novel and the event were highly interesting, and I found it extremely useful to get to meet the author in person and hear her take on things.
Afterwards, the whole class headed out to dinner at a Chinese restaurant, where our professor proceeded to order food for the whole party. I'm fairly sure going out to dinner with the entire class is more of an Asian tradition than an American one (at least from what I gather after spending a year in Japan), but it's certainly a tradition I would love to take back home with me. It was a great way to get to know each other, and I felt like it helped release some tension.

Vaihdosta ja sen vaikeudesta

Opiskelijavaihtoon lähdettäessa sanotaan usein, että vaihto-ajan ja tutustumisen uuteen kulttuuriin voi jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen näistä vaiheista on rakkaussuhde, jolloin ihaillaan ja ihmetellään kaikkea uutta. Toisessa vaiheessa taas uutuden viehätys hiipuu, jolloin vuorossa on masennus, koti-ikävä ja ärsyyntyminen kaikkea kotimaasta eroavaa kohtaan. Kolmannessa vaiheessa vaihto-oppilas lopulta hyväksyy uuden kulttuurin hyvät ja huonot puolet, ja oppii eläämään zen-omaisessa tilassa.

Minulle nämä vaiheet eivät ole oikein täsmänneet – ei Japanissa, eikä täällä USA:ssakaan. Molempina kertoina olen hypännyt suoraan ykkösvaiheen yli, ja aloittanut vaihto-aikani melko apaattisena. Japanissa luulin, että tämä apatia johtui siitä, että tunsin maan ja kulttuurin jo ennestään niin hyvin että uutuuden viehätys puuttui. Vietettyäni reilun viikon Seattlessa alan kuitenkin tajuta, että apatia johtuu ennemminkin niistä järjettömän korkeista odotuksista jotka olen onnistunut asettamaan vaihto-ajalle, ja siitä, että alan vähitellen tajuta etteivät nämä odotukset tule toteutumaan.

Minulla on aina ollut tapana rakennella pilvilinnoja, eikä opiskelijavaihto ole mikään poikkeus. Alkuperäinen mielikuvani Seattlesta ja yliopistostani poikkesi hyvinkin paljon todellisuudesta. Ei tämä ole mikään eurooppalaistyylinen metropoli, vaan perus sateinen ja likainen jenkkikaupunki, jossa kaikki on suurta ja (liian!) massivista, ja jossa muffinssi mielletään järkeväksi aamupalaksi. Vaikka University of Washington on suuri ja arvostettu yliopisto, ei maisteritason kurssitarjonnassa ole täälläkään hirveästi kehuttavaa. Ja vaikka amerikkalaiset ovat avoimia ja iloisia, tuntuu ystävystyminen todella vaikealta.

Kuitenkaan en kadu tänne tulemista. Opiskelijavaihto ei koskaan ole ruusuilla tanssimista, ja enimmäkseen olo on surkea ja yksinäinen. Mutta niinä lyhyinä hetkinä kun aurinko paistaa ja kaikki on hyvin, täällä olo on jännittävää. Koskaan ei voi tietää, mitä kulman takaa paljastuu, ja on jotenkin mahtavaa että kaikki on täällä minulle täysin uutta. Vaihdossa oppii tietenkin tuntemaan uusia kieliä ja kulttuureja, mutta ennen kaikkea oppii tuntemaan itsensä ja oman kulttuurinsa. Yksin maailmalla seikkaileminen kasvattaa ihmistä, ja vähitellen oppii mitkä pirteet omassa persoonallisuudessa ovat kulttuuri- ja kaupunkisidonnaisia, ja mitkä ovat pysyviä. Kun olin poissa elementistäni ja ystävistäni, jouduin miettimään mikä tekee minusta minut. Olin aina määritellyt itseni perheeni ja ystävieni perusteella, mutta tutustuessani ihmisiin joilla ei ollut minusta mitään ennakkotietoja, omakuvani muuttui.

Ja täällä se jatkaa muuttumistaan.

The UW

Perillä ollaan, ja alan vihdoin jopa tottua aikaeroonkin. Olen kuluneen kolmen päivän aikana ehtinyt saada pikakurssin elämästä Seattlessa, ja aivan ensimmäisenä opin miten arvaamaton kaupungin sää on. Aurinko on paistanut joka päivä, mutta samoihin päiviin on myös mahtunut useita nopeasti ilmestyneitä sadekuuroja. Alan siis pikkuhiljaa oppia että sateenvarjo on aina hyvä olla mukana, ja ettei kannata antaa sateen haitata menoa, sillä se loppuu kuitenkin pian.

University of Washingtonin kampus on jo ehtinyt tulla melko tutuksi, ja olen aivan rakastunut Quadiin, eli neljän rakennuksen sisäpihalla sijaistsevaan aukioon, josta löytyy suuri määrä kirsikkapuita (jotka ilmasta käsin muodostavat W-kirjaimen. Voi tätä maata.). Minulla onnekkaalla on vieläpä luentoja kahdessa aukiota ympäröivistä rakennuksista, joten voin hyvin kuvitella viettäväni välitunnit nurmikolla, hyvää kirjaa lukien.

Red square ja Suzallo Library


Suzallon lukusali


The Quad


Miller Hall

Kampuksen lähistöllä sijaitseva "the Ave", eli katu jonka varrelta löytyy suuri määrä kahviloita, ravintoloita ja vaatekauppoja on myös tullut tutuksi, ja olen jo onnistunut vahingossa eksymään Urban Outfittersin liikkeesen. This can't be good for my wallet.
Ave:in paras thai-ravintola ja sen vihreä curry on jo testattu: taivaallista!

Seattle calling

Minulla on viimeisen vuoden aikana ollut meneillään pieni hakuprosessi, sillä osana englantilaisen filologian maisterinopintoja minun pitäisi suorittaa kieliharjoittelu englanninkielisessä maassa. Nyt olen vihdoin saanut puolivirallisen vahvistuksen, joten uskallan kertoa asiasta täälläkin: maaliskuun loppupuolesta tulen viettämään runsaat kaksi kuukautta Yhdysvalloissa, Seattlessa, opiskellen University of Washingtonissa.

Tällä hetkellä tunteet ovat hiukan ristiriitaiset, sillä vaikka olen aina halunnut päästä vaihtoon USA:aan, ajatus yli kahdesta kuukaudesta ilman hyljemiestä ahdistaa. Onneksi olemme selvinneet pahemmastakin, ne yksitoista Japanissa vietettyä kuukautta eivät nimittäin olleet aivan helpoimmasta päästä.

Jos ei sitä iänikuista sadetta oteta huomioon, Seattle vaikuttaa aika ihanalta kaupungilta. Olenkin tähän mennessä löytänyt Seattlesta jo monta hyvää puolta, mutta paras tähän mennessä taitaa olla University Village: kampuksen lähistöltä löytyvä ostoskeskus jossa on muun muassa Madewellin, Anthropologien, Free Peoplen ja J. Crewn liikkeet. Pitää ilmeisesti kaivaa säästöpossu esiin...

Kuvat: flickr, UW

Viikon päästä voin taas poistua kämpästäni

Kaksi koetta suoritettu, kolme esseetä kirjoitettu. Otsikot olivat seuraavanlaisia:

• The American Occupation of Japan and Its Legacy
• Okamoto Kanoko’s Portrait of an Old Geisha as a narrative of female self-discovery
• What have been some of the factors that have led to the Japanese government to promote gender equality through policy and legislation in the 1990s through to today?

Enää kaksi japaninkoetta, yksi japaninkielinen esitelmä (ihan niin kuin pystyisin puhumaan mistään aiheesta japaniksi yli kolmen minuutin verran) ja yksi essee jäljellä.

Nyt riittäisi jo. Varsinkin esseet.

Onneksi lauantaina on luvassa erään vaihto-opiskelijan läksiäiset yakiniku tabehoudain muodossa. Lihaa. Mmm....