Hiroshima

Jos Osaka on Japanin Turku, niin Hiroshima on Japanin Kuopio. Paitsi että Kuopioon ei ole pudotettu atomipommia.

Tänä viikonloppuna kävimme siis OUSSEPlaisten kanssa Hiroshimassa, jossa yövyimme, ja seuraavaana aamuna vielä Miyajimassa.

Lauantai-aamuna matkasimme siis Osakasta bussilla noin viisi tuntia, kunnes vihdoin pääsimme Hiroshima Peace Memorial Museumiin. Siellä on tullut käytyä ennenkin, mutta kokemus on aina yhtä järkyttävä. On pelottavaa, miten paljon tuhoa ydinaseet saavat aikaan.

Kuvassa pienoismalli Hiroshimasta atomipommin räjähdettyä.

Punainen pallo esittää pommin räjähdyspistettä. Kaikki ihmiset noin kilometrin säteellä räjähdyspisteestä kuolivat lähes heti, jälkiä jättämättä. Pahiten kärsivät kuitenkin ne ihmiset, jotka jäivät eloon. Saimme museokäynnin jälkeen mahdollisuuden kuunnella atomipommin räjähdyksestä selviytynyttä naista, joka sen ajankohtana oli ollut koulun pihalla, noin 1,5 km räjähdyspisteestä. En ollut tajunnut, että atomipommien uhrien kärsimys ei koskaan lopu. He elävät sitä hetkeä uudestaan joka päivä. Palovammojen lisäksi uhreilla saattaa esiintyä syöpää vielä 60 vuotta räjähdyksen jälkeen. Eikä kärsimys lopu siihen. Sodanjälkeisessä Japanissa atomipommin uhreja syrjittiin, koska pelättiin säteilyn vaikutusta. Työpaikan löytäminen oli erittäin vaikeaa ja naimisiinmeno lähes mahdotonta.

Oli opettava kokemus kuulla ihmisten kärsimyksestä ja ymmärtää, miten suuri vaikutus atomipommilla oli.

Muistomerkki atomipommin uhreille.

A-bomb Dome, eli yksi harvoista rakennuksista, jotka vielä olivat pystyssä räjähdyksen jälkeen. Kupolirakennuksen rauniot on jätetty pystyyn muistutuksena atomipommin aiheuttamasta tuhosta.

Kierrettyämme aluetta vähän aikaa hakeuduimme hostelliimme, joka oli keskellä ei-mitään. Se oli kämäinen, ja lähistöltä löytyi ainoastaan pieni kauppa, jossa ei edes myyty alkoholia. Hakuduimmepa sitten kävelylle joen varrelle korealaisten kanssa ja lauleskelimme japanilaisia, korealaisia ja länsimaalaisia pop-biisejä. Oi niitä aikoja.

焼肉！

Eilen kävin Jessin kanssa shoppailemassa (tuli hankittua metrokortti, hajuvettä, ja uudet kengät). Shoppailun päätteeksi käväisimme syömässä yakinikua, ja valittiinpa vielä all-you-can-eat menu. Söimme yhdessä noin neljä lautasellista lihaa, ja sitten vielä vähän kasviksia, hinnaksi tuli 2500 yeniä.

Yllä näkyy kaksi viimeistä lautasta, edeltävät kaksi olivat samaa kokoa kuin kuvan alakulmassa oleva. Mmm, marmoroitua naudanlihaa. Niin, ja ylemmällä lautasella oli kanan sisälmyksiä. Älkää kysykö.

Jess paistamassa lihaa.

Pöytägrilli.

Suosittelen. Kuvat on muuten otettu uudella kännykälläni, joka on mahtava ja erittäin shiny.

Kimono-juhla

Sunnuntaina oli asuntolan toimistossa tilaisuus, jossa pääsimme kokeilemaan kimonoja. Meitä oli hirveä määrä tyttöjä jonottamassa, ja kimonoja oli ehkä noin kuusi. Kimonon pukemiseen tarvittiin kaksi ihmistä, jotka siesoivat molemmilla puolilla puettavaa. Kimonoon pukeutuminen on pitkä ja rasittava prosessi, mutta oli kuitenkin kiva sipsuttaa kimonossa ympäri huonetta. Ensin piti laittaa kimonosukat jalkaan, sitten ohut aluspaita, tämän jälkeen aluskimono, sitten itse kimono, seuraavaksi alusvyö, ja sitten itse vyö (eli obi). Tuli melkein hiki siinä seistessä.

Joku tytöistä oli ollut superfiksu, ja tajusi kutsua Hendran (erään Indonesialaispojan) valokuvaamaan meitä, herra kun harrastaa valokuvausta, ja on siinä aika lahjakaskin. Yllä Hendran ottama kuva (jota olen tietenkin editoinut Photoshopissa jälkikäteen).

Magdaa puetaan kimonoon.

Kuten sanoin, ruuhkaa oli aika lailla.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava kokemus, mutta en varmaan koskaan pystyisi yksin pukemaan kimonoa päälleni. Nämäkin naiset olivat kaikki ammattilaisia, ja auttavat ihmisiä pukeutumaan kimonoihin työkseen (siinäpä kiva homma).

Oh deer

Sunnuntaina kävimme Narassa, jossa Tetsuji (eräs tuntemamme japanilainen opiskelija) näytti meille paikkoja. Itse junamatka kesti noin nejäkymmentä minuuttia, joten Naraan pääsee Osakasta yllättävän nopeasti. Käveltyä tuli sen verran, että jalat olivat iltaa myöten todella kovilla. Uskaltaisinpa kuitenkin sanoa, että se oli sen arvoista. Seuraavaksi liuta valokuvia (ja video):

Matkamme alkoi Saruzawan lammelta, jossa uiskenteli suuri määrä kilpikonnia.

Tässä tyyppi jonka nimeä en muista (Koreasta), Vinh (Ruotsista) ja Kaitlin (USA:sta).

Buddhalainen hautakivi. Älkää kysykö miksi sillä on punainen essu, sillä vastaus on etten tiedä.

Kofuku-ji temppeli, jonka edessä Magda ja Sol leikkivät olevansa Kung-fu pandoja.

Nara Park, jossa asustaa noin 1000 japaninpeuraa. Jotkut niistä elävät aitauksien sisällä, mutta suurin osa kävelee ihan vapaasti ihmisten seassa.

Peurat ovat kesyjä, ja niitä voi silittää ja ruokkia kekseillä.

Puiston loppupäässtä löytyy pitkä, lyhtyjen ympäröivä tie, joka vei meidät Kasuga-temppeliin. Sen jälkeen edessä oli pitkä kävelymatka vielä yhdelle temppelille.

To-daiji -temppeli, maailmaan suurin puurakennus. On muuten UNESCO:n maailmanperintökohde.

Temppelin sisältä löytyy Vairocana Buddha, maailmaan suurin pronssinen buddha-patsas.

Suuren buddhan molemmilta puolin löytyi bodhisattva, tässä oikeanpuoleinen, eli Kokuzo-Bosatsu.

Lainattu wikipediasta:
"Temppelin eräässä pylväässä on kolo, jonka sanotaan olevan samankokoinen kuin patsaan sierainten. Kolon läpi ryömimisen (mikä onnistuu lapsilta helposti, mutta saattaa tuottaa tuskaa länsimaiselle aikuiselle) sanotaan tuottavan onnea."

Niin, no. Mehän vuorostamme tietenkin ryömimme kaikki kolon läpi.
Ryhmäkuva, tässä siis koko poppoo. Arvatkaa, onko rasittavaa liikkua päivän ajan näin suuressa ryhmässä? Koko ajan oli joku kadoksissa.

Retkelle tuli ihana loppu auringonlaskun myötä, jota seurasimme Ni-gatsu-dō-temppelistä.

Kampuskierros

Olen asunut Japanissa jo kolme viikkoa, enkä ole vieläkään esitellyt kämppääni, joten ajattelin että nyt olisi korkea aika. Varautukaa siis kuviin ja puuduttavaan jutusteluun.

Tässä Osaka International House, C-siipi, eli minun asuintaloni.

Parvekkeeni, alrivin keskimmäinen.

Osaka International House:n esittelykierros, oppaana minä.

Videossa mainitsemani lampi, joka ei aivan näy parvekkeeltani, mutta jonka ohitan joka päivä kävellessäni luennoille. Keskellä lampea on pieni putki, joka näkyy pinnan yläpuolella. Tänään ohi kävellessäni putken päälle oli kerääntynyt kolme pientä kilpikonnaa, jotka paistattelivat auringossa. Olisipa sattunut kamera mukaan, ne olivat niin suloisia.

Siinäpä hyvin pintapuoleinen esittely, jos halajatte tarkempaa tietoa, tulkaa käymään.

Koulujuttuja

Torstaina alkoi ensimmäiset luennot. Heti ensimmäisenä aamulla oli japania, jossa esittäydyimme ja kävimme läpi verbimuotoja. Huomasin että kieliopissani olisi hieman toivomisen varaa, mutta puhuminen ja kuullun ymmärtäminen on älyttömän helppoa. Melkein tekisi mieli siirtyä seuraavalle tasolle, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei pieni kertaus haittaisi. Japanin luentoa seurasi kirjallisuuden luento (Modern Japanese Literature, pre-war), joka vaikutti oikein lupaavalta. Proffa, Andrew Murakami-Smith on kanadalainen, joten sujuva englanti on tietenkin plussaa. Eniten kuitenkin kiinnostaa itse aihe, ja luentohjelma sekä tekstit joita tulemme lukemaan olivat kattavia ja mielenkiintoisia.

Perjantaina oli taas japania, sen jälkeen Gender Studies-kurssi, ja myöhemmin illalla hakeuduin Humanistisen tiedekunnan tervetuliaisjuhliin, jossa saatin ilmaista ruokaa ja hengailtiin vaihtareiden ja muiden opiskelijoiden kanssa. Tutustuin kolmeen tyttöön, Eikoon, Tomokoon ja Marikoon. Vaihdettiin sitten puhelinnumeroita, ja Tomoko ja Mariko lupasivat viedä meidät jossain vaiheessa バイキング(Viking) ravintolaan, eli all-you-can-eat paikkaan. Japanissa ilmiö siis tunnetaan nimellä viking tai 食べ放題 (tabehoudai), ja tyttöjä vaikutti lähinnä kiinnostavan pitsan ja spagetin sijasta jälkiruokatarjonta. Katsotaan, katsotaan.

Mariko, Tomoko, minä ja Melissa (aussityttö joka on ollut täällä jo puolisen vuotta).

Sekalaista

Japanissa sushi on yllättävän halpaa, varsinkin supermarketeissa. Kuvassa olevat paketit maksaisivat normaalisti 498 yeniä, mutta jos markettiin eksyy myöhään illalla, voi sushia ostaa alennettuun hintaan. Voin kokemuksesta sanoa, että edullinen hinta ei kuitenkaan tarkoita, että maku olisi huono. Makuelämys ei tietenkään vastaa sitä, mitä kalliissa sushiravintolassa saisi kokea, mutta on kuitenkin hintansa arvoinen. Tällaista suomeenkin, jooko?

Löysin Senri-chuon supermarketista leipää, joka maistuu leivälle. Tai ainakin sinnepäin. Kuori on rapeaa ja koostumus yleensä on ok, mutta maussa olisi ehkä parantamisen varaa. Täydellisen leivän etsintä siis jatkuu, muttaa siihen asti tyydyn uuteen löytööni. Niin, ja äidin lähettämään näkkileipään.

Etsimme aikaisemmin viikolla tyttöjen kanssa kenkiä, mutta vaikka kävimme Shinsaibashissa asti on pakko sanoa että valikoima ei kylläkään ollut yhtään sen laajempi kuin suomessa, ellei korkokengistä ole kyse. Minun oli tarkoitus hankkia korottomat ruskeat nahkasaappaat, mutta sopivan mallisia/hintaisia ei löytynyt, joten kotiin tullessani kourassani olikin mustat, matalat converset. Luottokengät.

Shinsaibashi-suji:n puolivälissä.

Shinsaibashi by night.

Kenkäostoksien jälkeen hakeuduimme izakayaan ruokailemaan (ja chuuhaita juomaan), ja tämän jälkeen ostimme jälkiruoaksi crepes:ejä. Minun lettuni oli täytetty kermavaahdolla, mansikoilla ja tuorejuustolla. Älyttömän hyvää.

Crepes-täytevaihtoehdot.

Magda tilaamassa omaansa.

Ja sitten jotain, jota kuvasin ihan vain Lindaa varten: Hello Kitty kauppa. Pelkkä ajatuskin jo ahdistaa.