24

Tänään täytin vuosia, joten pitihän tapahtumaa juhlia. Perinteisesti meidän perheessä on aina tuotu syntymäpäiväsankarille aamiainen sänkyyn, mutta tänä vuonna tehtiin pieni poikkeus. Eevan innoittamana kävimme vihdoin testaamassa Blankon brunssin, joka on kaveripiirissäni kerännyt jo paljon kehuja.

Brunssi olikin juuri sitä, mitä hyvän brunssin kuuluu olla: kunnon ruokaisa sekoitus aamiaista ja lounasta. Valikoimista löytyi niin croissanteja, pekonia, munakokkelia kuin salaattia, kanaa, ja kunnon makkaraakin. Ja minikevätkääryleitä! Ja hedelmiä! Ja mokkapaloja! Ahtaudesta ja pitkistä jonoista huolimatta kokemus oli oikein myönteinen, joten brunssilla tulee varmasti käytyä toistekin.

Brunssin jälkeen hakeuduin peiton alle nauttimaan rennosta vapaapäivästä, ja sängystä poistuin vasta poikaystävän leipomia välipalasämpylöitä syömään. Äidiltä saamani aurinkoinen kukkakimppu piristi kummasti päivää, ja keittiökin on tavallista viihtyisämpi kun pöytää koristaa leikkokukat.

Illan ohjelma jatkuu jokavuotisen LOTR-elokuvaviikonlopun (jonka päivämäärä määräytyy ei perinteen, vaan surkean tv- ja vuokraelokuvatarjonnan myötä) muodossa, ja myöhemmin Oscar-valvojaisilla popcornin (ja mahdollisesti kuohuviinin) kera. On ihanaa olla taas vuoden vanhempi!

Mekkoja ja takkitraumoja

Minulla ja untuvatakeilla on pitkä ja kivulias historia. Joskus yläasteella omistin pitkän, polviin ulottuvan untuvatakin, jossa kuljin useita vuosia. Näytin tummansiniseltä makkaralta. Lukioon päästyäni näin vihdoin valon villakangastakkien muodossa, ja olen siitä asti käyttänyt vain ja ainoastaan kauniita, hyvin istuvia takkeja, mikä mielessäni pitkään myös tarkoitti kaikenlaisten untuva- ja toppatakkien välttämistä.

Villakangastakeissa on kuitenkin se huono puoli, etteivät ne juurikaan pidä tuulta. Kun siis rupesi näyttämään siltä, että tästä talvesta tulee aivan yhtä kylmä ja luminen kuin viime talvestakin, tajusin että minun oli päästävä untuvatakkipelkoni yli. Marssinkin suoraa tahtia partiovarusteeseen takkeja kokeilemaan, ja löysin heti täydellisen, kevyesti topatun takin Fjällräveniltä. Sen jälkeen olenkin täysin hylännyt villaisen kipparitakkini, ja tepastellut tyytyväisenä (ja lämpimänä) toppatakissa. Pelko voitettu!

Olen myös tehnyt vähän uudempia hankintoja. Pari viikkoa sitten sorruin lopulta tilaamaan asokselta erään mekon, jota olin jo aikaisemmassakin postauksessa ihaillut. Tasapaksun kehon omaavana minua arvellutti mekon korkea vyötärö, mutta se paljastuikin todella imartelevaksi. Pitsit hihoissa ja helmassa tekevät siitä hiukan arkimekkoa juhlavamman, ja se onkin nappivalinta kivoja ravintolailtoja varten. Yritän vielä saada aikaiseksi jotain kuvia siitä päälläni jahka saan kirjoitettua valmiiksi kaikki vimmatut esseet, mutta uskokaa pois, se on i-h-a-n-a!

Sergio's

Eilen ihana äitini vei minut ja kaksilahkeisen syömään italialaista Sergio'siin. Lähikulmiltamme löytyvä Trattoria Romana on vuosien varrella tullut hyvin tutuksi, mutta jostain syystä en ollut koskaan ennen saanut käytyä Sergio'sissa. Asiaan taisi tämän visiitin myötä kuitenkin tulla pysyvä muutos, sillä sijainti oli ihana, ruoka oli erinomaisen hyvää ja palevelukin pelasi.

Emme jaksaneet ruokailla pitkän italialaisen kaavan kautta, joten tilasimme vain alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat. Ruokailun aloitimme bruschettalajitelmalla, ja pääruoaksi päädyin tilaamaan päivän annoksen, eli herkullisen punasipuli-pancetta risoton. Kaverina tietenkin punaviiniä, jota taisi olla väristä päätellen myös risotossa. Kaksilahkeinen tilasi paahdutettua vasikkaa yrttikastikkeen, sienten, pistaasipyreen ja vihannesten kera, ja söi annoksen tyytyväisenä loppuun kun minulla oli vielä puolet risotosta jäljellä.
Päivällisen (tai myöhäisen lounaan?) päätteeksi tilasimme kaikki vielä jälkiruoan joka koostui mansikkasoseesta, kookos-prosecco sabayonista, tapiokahelmistä ja kookosjäätelöstä. Sen jälkeen vyöryimme tyytyväisinä kotiin. Ah, luksusta!

Viikonlopuista

Viikonloppuisin kuuluu ottaa rennosti. Tai no, itse otan kyllä aitona sohvaperunana joka päivä rennosti, mutta vain viikonloppuisin on sallittua viettää koko päivä pyjamassa ja käpertyä peiton alle tietokoneen tai hyvän kirjan kera. Viikonloppu on ihanimmillaan silloin, kun herää verhoista pilkistävään auringonvaloon ja syö aamiaista vasta puolen päivän jälkeen. Ja sen aamiaisen on koostuttava joko parmakinkulla täytetystä bagelista, tai munista ja pekonista. Kaveriksi hiukan appelsiinimehua ja päivä voi alkaa.

Jos viikonloppu on oikein mahtava, voi iltaan vielä kuulua punaviinipullo, manchegojuusto ja todella hyvä elokuva. Pari viikkoa sitten lauantai-iltaan kuului mahtava King's Speech, jota suosittelen kaikille, jotka arvostavat hyviä näyttelijäsuorituksia. Ja Colin Firthiä.

Seattle calling

Minulla on viimeisen vuoden aikana ollut meneillään pieni hakuprosessi, sillä osana englantilaisen filologian maisterinopintoja minun pitäisi suorittaa kieliharjoittelu englanninkielisessä maassa. Nyt olen vihdoin saanut puolivirallisen vahvistuksen, joten uskallan kertoa asiasta täälläkin: maaliskuun loppupuolesta tulen viettämään runsaat kaksi kuukautta Yhdysvalloissa, Seattlessa, opiskellen University of Washingtonissa.

Tällä hetkellä tunteet ovat hiukan ristiriitaiset, sillä vaikka olen aina halunnut päästä vaihtoon USA:aan, ajatus yli kahdesta kuukaudesta ilman hyljemiestä ahdistaa. Onneksi olemme selvinneet pahemmastakin, ne yksitoista Japanissa vietettyä kuukautta eivät nimittäin olleet aivan helpoimmasta päästä.

Jos ei sitä iänikuista sadetta oteta huomioon, Seattle vaikuttaa aika ihanalta kaupungilta. Olenkin tähän mennessä löytänyt Seattlesta jo monta hyvää puolta, mutta paras tähän mennessä taitaa olla University Village: kampuksen lähistöltä löytyvä ostoskeskus jossa on muun muassa Madewellin, Anthropologien, Free Peoplen ja J. Crewn liikkeet. Pitää ilmeisesti kaivaa säästöpossu esiin...

Kuvat: flickr, UW

Värejä! Vihdoin!

Olen tapojen orja. Vaikka en erityisemmin tuijota vaatemerkkejä ja vaatekaapissani vallitseekin eri merkkien sekasorto, suuntaan kaupungilla aina askeleeni uskollisesti Zaraan. Hyljemies voi mennä tästä takuuseen, olen nimittäin raahannut herran mukaan sen verran monta kertaa. Vaikka tiedän ettei vaatteiden laatu ole parhaimmasta päästä, pysyn Zaralle uskollisena koska mikään muu merkki ei yhtä täydellisesti vastaa omaa makuani ja estetiikkaani. Harmi vaan, ettei kyseisen puljun alaosia ole oikein mitoitettu leveälle suomalaiselle lantiolle.

Nyt kun alennusmyynnit vihdoin vetelevät viimeisiään, on Zaraankin alkanut rantautua kevään merkkejä. Ja ah, mikä kevät! Ihania, kevyitä mekkoja, ja täydellisiä värikkäitä hameita. Kelpuuttaisin joka ikisen näista kaunokaisista omaan vaatekaappiini. Mustanpuhuva vaatekaappini piristyisi kummasti raikkaan vihreästä hameesta, tai sinisestä mekosta, tai...